"Toimii loistavasti näin lapselliselle ihmiselle"

Risto Räppääjän seikkailut ovat edenneet jo neljänteen osaan. Uusin elokuva Risto Räppääjä ja liukas Lennart saa ensi-iltansa 7.2.2014. Aiemmat kolme elokuvaa ohjannut Mari Rantasila on Räppääjä-tauolla, ja ohjaajan pallille on istahtanut kokenut elokuvantekijä Timo Koivusalo, joka vastaa myös elokuvan tuottamisesta. Elokuvan miljöönä on kesäisen kaunis ja idyllinen Naantalin vanhakaupunki.

Elokuvan ennakkokatselu suoritettiin Naantalin kylpylässä asiantuntevan raadin eli noin satapäisen lapsikatraan toimesta. Lasten naurusta päätellen elokuva myös tavoitti kohdeyleisönsä huumorin. Mukaan oli soluttautunut myös Film-O-Holicin toimittaja syömään popparia ja haastattelemaan Koivusaloa, jonka viime vuosien tuotanto on ollut aikuisemmalle yleisölle suunnattua. Nyt Koivusalon oli heittäydyttävä lapselliseksi.

Toimii loistavasti näin lapselliselle ihmiselle. Olen aloitellut viidellä Pekko-elokuvalla, joiden kautta tulin alalle ja opettelin elokuvantekoa. Ne ovat myös koko perheelle suunnattuja elokuvia ja komedioita, joten tämä oli oikeastaan aika tuttu genre, ja yksi riemukkaimpia elokuvakokemuksia. Tässä oli alusta asti hyvä henki, löysimme loistavat näyttelijät, puhumattakaan Naantalin vanhasta kaupungista, joka on kulissina taustalla. Ei yhtään harmittaisi tehdä tällaisia lisää.

Noin vuosi sitten Koivusaloon ottivat yhteyttä Risto Räppääjän luoneet Sinikka ja Tiina Nopola. Yhteydenotto tapahtui Walt Disneyn välityksellä. Kysymys kuului, kiinnostaisiko Koivusaloa uusimman Risto Räppääjän teko?

Mietin todella pitkään, taisi mennä sekunti! Risto Räppääjä on todella suosittu, se on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle, se on ilmiö. Päästä tekemään tuollaista koko perheen hyväntuulista juttua, se on elokuvantekijälle ihan mahtava homma, ja varsinkin kun meillä on pieni firma, jossa on neljä henkeä töissä. Kun jotain projektia tehdään, siinä on kaikki kiinni. Se on kädestä suuhun elämistä, sellainen käsityöläisammatti. Tämä tuli todella otolliseen aikaan ja sikäli onnellisten tähtien alla, että rahoituskin järjestyi ongelmitta. Se ei ole yleensä mitenkään itsestään selvää.

Laatua lapsille

Elokuvien rahoitus on aina kuuma aihe Suomessa, koska jaettava kakku tuotantotukien muodossa on rajallinen ja uusien yrittäjien voi olla vaikeaa saada rahoitusta. Rahoituksen saaminen jälkikäteen jaettavan tuen muodossa edellyttää monen mielestä hieman nurinkurisesti myös taloudellista menestystä eli suuria katsojamääriä. Risto Räppääjien kohdalla yleisömenestys on ollut sitä luokkaa, että rahoituskaan ei tuottanut ongelmia. Koivusalon mielestä lastenelokuvien tukeminen takaa niiden korkean laadun.

Luulen, että rahoituksen saantiin vaikutti se, että muutama vuosi sitten valtiovalta laittoi sellaisia painotusalueita, että lasten- ja nuortenelokuvaa tuetaan määrätyllä määrällä joka vuosi. Tämä on hyvä juttu, koska muualla maailmassa lastenelokuvat ovat itse asiassa portti tälle alalle, niitä tehdään vähän harrastelijavoimin, pois lukien isot Hollywood-tuotannot. Suomessa lastenelokuvia tekevät huippuammattilaiset näyttelijöitä ja teknistä tiimiä myöten. Lastenelokuville varojen antaminen on mielestäni parasta kulttuurikasvatusta. Lapsille tehdään ihan samalla laadulla kuin aikuisillekin, jos ei joskus jopa laadukkaammin, koska joutuu ottamaan niin laajan ikäryhmän huomioon.

Onnellisten tähtien alla syntynyt elokuva

Koivusalo työsti käsikirjoituksen yhdessä koko Räppääjä-maailman luoneiden Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa, ja koki olevansa ohjaajana etuoikeutettu saadessaan heiltä ensikäden tietoa siitä, mitä he tuumivat. Elokuvan alkuperäinen idea perustuu Nopoloiden kirjaan Risto Räppääjä saa isän, mutta käsikirjoitusvaiheessa projekti lähti omille teilleen, koska myös Nopolat halusivat tekstin toimivan elokuvan ehdoilla. Käsikirjoitusprosessia edesauttoi Koivusalon kyky hahmottaa jo kirjoittaessa, minkä näköinen ja oloinen kukin hahmo on. Naantalin kuuluisa aurinkokin suosi filmiryhmää, samoin kaupungin avuliaat ja ymmärtäväiset ihmiset, joita Koivusalo kiitteleekin vuolaasti samoin kuin näyttelijöiden suorituksia.

Olen tehnyt Vesa Vierikon kanssa aikaisemminkin töitä ja tiedän hänen huippulahjakkuutensa, eikä kukaan sopisi Lennartin rooliin paremmin. Samoin Minttu Mustakallio ja Riitta Havukainen ovat taitavia, ja kun siihen yhdistetään vielä kaksi loistavaa lapsinäyttelijää, niin sana sieltä paperilta muuttuu tekijälle kuvaksi. Jos on jo vähän tiedossa millaiselle naamalle niitä juttuja kirjoittaa, niin se helpottaa asiaa tosi paljon.

Oleellista on myös, että meillä oli ihan älyttömän hauskaa tätä tehdessä. Lapsinäyttelijöillemme Sanni Paatsolle ja Samuel Shipwaylle kesä oli varmasti ikimuistoinen, kun he pääsivät tekemään elokuvaa hyvin turvallisessa yhteisössä huippuammattilaisten kanssa.

Koivusalo ei omien sanojensa mukaan juuri piirrä kuvakäsikirjoituksia, sillä hän sommittelee kaiken päässään jo käsikirjoitusta tehdessä.

Se on vähän sama kuin ihminen lukee kirjaa. Lukiessaan kuvittelee tapahtumapaikat, ihmiset ja hahmot. Elokuvantekijällä homma toimii käsikirjoituksen suhteen samalla tavalla. Parhaimmillaan näin säästyy rahaa, koska ei tarvitse kuvata lopputuloksen kannalta tarpeettomia kohtauksia.

Risto Räppääjä ja liukas Lennart tehtiin varsin nopealla aikataululla. Puolen vuoden päästä aloituspäätöksestä elokuvaa jo kuvattiin.

Olihan se nopeaa verrattuna esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla -projektiin, joka kesti minulla viisi vuotta. Kuvauspäiviä oli Räppääjässä alle 30, toki kaikki ekstratyö päälle. Ulkokuvat tehtiin Naantalissa ja sisäkuvat Nakkilan Villilän studiossa. Keit ovat aina elokuvatekijän suurin painajainen, koska niille ei voi mitään, mutta eivät ole täällä Naantalissa huijanneet, kun sanovat, että täällä paistaa aina aurinko. Niin kävi, kuten elokuvastakin näkyy!

Kuvausten suhteen täytyy Naantalin kaupungin lisäksi kiittää Naantalin asukkaita ja yrittäjiä. Jouduimme tukkimaan polkuja ja reittejä, huutamaan hiljaisuutta ja pyytämään siirtämään autoja, ja kaikki tulivat hymyssä suin auttamaan, mikä ei ole itsestään selvää. Tämä oli neljästoista pitkä elokuvani ja se ei aina ole ihan näin. Tässä kylässä tuntuu olevan hyvä henki.

Tärkeä kritiikki

Koivusalo kertoi taannoin Ylen haastattelussa, ettei ole lukenut itseään koskevia elokuvakritiikkejä enää viiteentoista vuoteen, syystä tai toisesta. Hän pitää elokuvista kirjoittamista kuitenkin tärkeänä asiana, ja toivoo elokuvakriitikoilta ammattitaitoista otetta.

Se ei ole uskalluksesta kiinni, koen enemmän niin, ettei niiden lukemisesta ole hyötyä. Kriitikoiden tykkäämisestä tai ei-tykkäämisestä ei ole hirveästi väliä siinä vaiheessa, kun elokuva on tehty. Ihmisillä on sellainen mielikuva, että kun leffa tulee ensi-iltaan, se on akuuteimmillaan tekijöille ja todella tulenpalava aihe, mutta ei se ole sitä enää silloin, päätökset on jo tehty. Silloin vain odotellaan, saako se yleisöä.

Luen suurennuslasin kanssa kaikkien muiden suomalaiselokuvien kritiikit ja seuraan niitä. Jos puhutaan elokuvakritiikeistä, niin siellä tahtoo olla vähän sellainen ongelma, että meiltä puuttuu oikeasti todella ammattitaitoinen kriitikkokunta, joka ymmärtäisi elokuvan päälle. Eihän sinfoniakonserttiinkaan voi laittaa arvostelijaa, joka käy pelkästään lavatansseissa. Kotimaisten elokuvien kritiikki tahtoo rajoittua aina käsikirjoitukseen, vähän kuin kirjaa arvioitaisiin, että mitä tässä tapahtuu, mikä on tämä tarina. Hyvin harva ylettyy leikkaukseen, lavastukseen, puvustukseen, koko tähän dynamiikkaan. Se työ on kiinnostavaa, sitä tehdään tunti tolkulla ammattilaisten kanssa.

Onneksi meillä on Suomessa muutamia hyviä elokuvasta kirjoittajia, se on todella tärkeätä. Sillä ei ole merkitystä haukutaanko vai ei, tärkeintä on, että kirjoitetaan hyvin ja ammattitaidolla. Oleellisinta on kuitenkin se, että kotimaisista elokuvista kirjoitetaan. Hyvin moni romaani, konsertti, levy tai teatteriesitys jää huomiotta, ja se on surullista. On tärkeää pitää keskustelua yllä, sen kautta herätetään kiinnostusta, ja ala pysyy elävänä.

Laatu ja menestys

Elokuvan suosion mittari on tietenkin sen saama katsojamäärä, mutta laatua se ei vielä takaa. Risto Räppääjän kohdalla Koivusalolla oli rooli sekä tuottajana että ohjaajana. Tuottaja Koivusalo toivoo tietenkin, että kaikki tekijät saisivat elokuvasta palkkansa.

Laadun tae se ei ole missään nimessä. On tärkeitä ja hienoja elokuvia, jotka pitää tehdä, ja katsojia voi olla kourallinen. On niin paljon eri tyylilajeja, kuten vaikkapa teatterissa, jossa on kokeellisia ensemblejä ja kaikkien tuntemia musikaaleja, jotka esitetään kymmenettä kertaa. On kaksijakoinen juttu, kun on itse sekä ohjaaja että tuottaja. Ohjaajana on tärkeää, että elokuva toimii ja on tehty niin hyvin kuin mahdollista käytettävissä olevilla resursseilla. Tuottajana pitää taas huolehtia niistä resursseista ja taloudesta.

Kaksikymmentä vuotta elokuvia tehneenä olen huomannut, että varmoja menestyjiä ei ole. Oli vaikka kuinka suuri kansallinen tai idioottivarma aihe tahansa, ei ole mitenkään sanottua, että ihmiset lähtevät elokuviin. On aina iso päätös lähteä kotisohvalta kynnyksen yli. Pitää muistaa, että suomalaiset elokuvat kilpailevat maailman parhaiden elokuvien kanssa, joita esitetään naapurisalissa. Aikamoinen kilpailutilanne, puhumattakaan kaikista muista tapahtumista.

Tyytyväinen saa olla, että näin pitkään on saanut tätä duunia tehdä. Pidän jokaista elokuvaa, jonka pääsen tekemään, ihmeenä, sillä rahoitus kaikkine kuvioineen on aina niin pitkä marssi. Jos olisi isompi firma, niin joku osasto voisi jo valmistella uutta projektia, hakea rahoitusta ja tehdä käsikirjoitusta, kun toinen leffa on vasta tulossa ensi-iltaan. Meillä on niin pieni firma, että mennään aina kädestä suuhun. Ideoita on paljon. Ensi-illan jälkeen katsotaan, mikä niistä lähtee vetämään. Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan jälkeen täytyy kyllä vilpittömästi sanoa, että minua ei yhtään harmittaisi filmata seuraavaa elokuvaa tuossa Naantalin rannassa taas ensi kesänä.

Lue myös