Kuvien virtaa

Olavi Virta (1915–1972) on edelleen Suomen menestyneimpiä ja tunnetuimpia kevyen musiikin artisteja. Virran nimen tietänevät nekin, jotka eivät iskelmämusiikista perusta. Ennen toista maailmansotaa uransa aloittanut Virta levytti kuutisen sataa kappaletta ja teki ties kuinka monta keikkaa ympäri Suomea. 1950-luvulla Virta oli menestyksen huipulla, kunnes alamäki alkoi vuosikymmenen lopulla. Huono taloudenpito, alkoholi ja naisseikkailut veivät Virralta niin perheen kuin uran.

Olavi VirtaKoko kansan tunteman artistin värikäs ja raadollinenkin elämäntarina on kuin tehty elokuvaksi. Alkujaan Claes Olssonin oli tarkoitus tehdä Olavi Virrasta elokuva, mutta projekti kaatui Olssonin tuotantoyhtiön Kinoproductionin konkurssiin. Tämän jälkeen Virran elämäkertaelokuvaan tarttui Timo Koivusalo, joka on aiemmin kuvittanut niin Tapio Rautavaaran ja Reino Helismaan kuin Irwinin sekä Sibeliuksen elämää. Olavi Virralla Koivusalo palaakin leipälajinsa eli muusikkoelämäkertojen pariin.

Koivusalon muusikkoelämäkerroista Tapio Rautavaarasta ja Reino Helismaasta kertonut Kulkuri ja joutsen (1999) on ollut selkeästi onnistunein. Kulkuri ja joutsen tavoitti aikansa musiikkikulttuurin ominaispiirteitä ja kykeni samalla raottamaan keikkailevia ja levyttäviä artisteja myös ihmisinä. Vastaava ei toteutunut Rentun ruusussa (2001) ja Sibeliuksessa (2003), jotka olivat enemmän päähenkilönsä elämän kuvittamista, elokuvallistettua historian kertaamista. Samaan sarjaan asettuu myös Olavi Virta, vaikka elokuva kiehtovasti sivuaakin aikakautensa ja henkilöidensä osalta Kulkuria ja joutsenta.

Olavi VirtaOlavi Virta käy tunnollisesti läpi nimihenkilönsä elämän pääkohdat. Virrasta luotu kuva ei ole puunatun kaunisteltu joskaan ei täysin realistinenkaan. Tapahtumien ja henkilökuvan tasolla voinee puhua tyypillisestä elokuvallisesta dramatisoinnista, jossa kohdehenkilöstä pyritään antamaan mahdollisimman yleispätevä kuva sen sijaan, että henkilöä ryhdyttäisiin rohkeasti purkamaan ja analysoimaan. Tämän johdosta Olavi Virta ei elokuvassa nouse erityisen kiinnostavaksi hahmoksi.

Virran musiikki, keikat ja ajankuva modernisoituvasta Suomesta ovat elokuvan vahvinta antia, jota tukee huolellinen ylöspano. Elokuvan musiikkiesitykset ovat mukaansatempaavia ja toimivia, ja niitä on paljon, jopa liikaa. Iso osa kaksituntisesta elokuvasta kertoo keikoista toiseen reissaavasta Virrasta, joka käy kotona vain kääntymässä. Asetelmalla on todellisuuspohjansa, mutta elokuvassa Virran perhe jää paljolti sivuraiteelle, mikä vie elokuvalta draamallista jännitettä.

Olavi VirtaTämä on sääli, sillä Virran perhe-elämässä olisi ollut se ulottuvuus, jota muutoin jo moneen kertaan julkisuudessakin kerrottu Virran elämäntarina olisi kaivannut. Elokuvassa toisiaan toistavat keikat ja keikkareissut eivät rakenna kummoista kerrontaa eivätkä syvennä Virran tarinaa.

Elokuvan isoin ongelma on, että se yrittää kattaa Virran elämästä mahdollisimman paljon, jolloin niin päähenkilö kuin keskeiset sivuhenkilöt ajautuvat sinänsä sujuvasti soljuvassa kuvavirrassa suvantoon. Tiukempi rajaus johonkin Virran elämänvaiheeseen olisi todennäköisesti jäntevöittänyt elokuvaa, kun tarinaa olisi voitu rakentaa henkilövetoisesti sen sijaan, että nyt edetään vain tapahtumasta toiseen ja henkilöt ovat kuin matkatavaroita, joita rahdataan mukana.

Olavi VirtaNäyttelijät tekevät kuvien virrassa parhaansa. Lauri Tilkanen tekee uskottavan tulkinnan Virrasta ja vanhana Virtana nähdään Kulkurissa ja joutsenessakin Virran roolissa ollut Raimo Grönberg. Parhaiten mieleen jää kuitenkin Martti Suosalon Reino Helismaa. Suosalo vie jokaista kohtausta, jossa on mukana. Toisaalta Suosalolla on vankka selkänoja Repen roolista Kulkurista ja joutsenesta.

Vaikka Olavi Virta ei päähenkilöstään kykene kovin ihmeellisiä sanomaan, elokuva toimii helposti lähestyttävänä ikkunana viime vuosisadan kulttuurihistoriaan juuri niinä vuosikymmeninä, jolloin nykyisin ymmärrettävä ja tunnistettava Suomi pitkälti rakentui.

* *
Arvostelukäytännöt



Lue myös