Tuttu Virta

Olavin Virran tuntevat kaikki suomalaiset – ainakin jos kuuluvat niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin. Olavi Virta tuli tunnetuksi paitsi armoitettuna laulajana, niin myös elokuvista. Timo Koivusalo kertoo, ettei ole kuitenkaan kohdentanut uutta elokuvaansa Olavi Virta erityisesti suurille ikäluokille:

Timo Koivusalo

Elokuvantekijän täytyy aina pitää mielessä, että tarina pitää pystyä katsoa tarinana, oli kohde kuinka tuttu tai tuntematon tahansa. Ensin tulee stoori, siinä bonuksena jos tykkää aiheesta.

Koivusalon elokuvat ovat monasti käsitelleet viihdetaiteilijoita, joista monet ovat kansakunnan kaapin päälle nostettuja niin sanottuja suurmiehiä, ainakin viihdeteollisuuden ja kansankulttuurin puitteissa. Koivusalo kertoo, ettei suinkaan ole vältellyt naisista kertovia tarinoita.

Olavi Virrasta tulee etsimättäkin mieleen Laila Kinnunen, josta saisi erinomaisen tarinan.

Kinnusen ja Virran aikakaudesta puhuttaessa Koivusalo kertoo, että häntä on aina kiinnostanut se, millaisen sankarin mikäkin aikakausi synnyttää, ja mihin tarpeeseen se tulee.

Olavi VirtaJos ajatellaan Sibeliusta, maailmanluokan säveltäjäneroa, niin Suomi kyllä tavallaan otti ja nosti hänet kansalliseen käyttöönsä, se aikakausi tarvitsi sellaisen sankarin. Sitten taas sotien jälkeen Tapio Rautavaaran, Repe Helismaan ja Olavi Virran kaltaiset. Seuraava sukupolvi hylkäsi nämä ihanteet ja alkoi kapinoida niitä vastaan, tuli Irwin joka oli oman aikansa sankari. Se on hirveän kiinnostavaa, ne syntyvät aina tarpeeseen.

Koivusalolle elämäkertaelokuva on rakkaimpia elokuvan lajeja, varsinkin jos siihen vielä liittyy musiikki. Olavi Virran tapauksessa tarina on Koivusalon mukaan jo valmiiksi kuin elokuvaa, klassista Hollywood-kaavaa noudatellen ryysyistä rikkauksiin, ja kun kaikki mahdollinen on saavutettu, kaikki myös menetetään.

Koivusaloa kiinnostaa taiteilijaelämäkerroissa usein esiin tuleva kaikille tuttu kaava, jossa menestystä seuraa vääjäämätön tuho. Laulujen lunnaat ovat raskaat, ja tämä tulee esiin jo edellä mainittuja suomalaisia muusikoita ja taiteilijapersoonia käsitelleissä elokuvissa Kulkuri ja joutsen (1999), Rentun Ruusu (2001) ja Sibelius (2003), jotka Koivusalo on ohjannut. Koivusalo huomauttaa, että taiteilijakuvausten ollessa kyseessä rappiota myös saatetaan romantisoida, samaa tapahtuu myös aivan tavallisille pulliaisille, siitä ei kukaan vain kiinnostu samalla tavalla.

Kun saavutat kaiken, olet huipulla ja olalle taputtelijoita riittää, luulisi että ei ole mitään hätää. Moni onnistuu kuitenkin ryssimään elämänsä täysin. Onko niin, että taitelija joka pystyy välittämään katsojalle ja kuulijalle tunteita, hänen pitää olla valmiiksi jo herkkä, vai onko niin, että vaikka olisi kuinka vahva ihminen, niin pää ei kestä kaikkea sitä olalle taputtelua, hurraamista ja suosiota. Kun aplodit vaimenevat, huuma korvataan jollakin, ja tavallisesti pullosta tai jostakin muusta.

Olavi Virran tyttären kokemukset

Samoihin aikoihin Koivusalon elokuvan ensi-illan kanssa ilmestyy myös Olavi Virran tyttären kirjoittama kirja isästään. Koivusalo oli jo kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen miltei valmiiksi, kun hän otti yhteyttä Virran tyttäreen Ilseen, jolta Koivusalo sai paljon tarinoita ja taustatietoa.

Timo KoivusaloIlse kertoi kirjoittaneensa teinityttönä päiväkirjaa, jonka asioita oli myöhemmin käynyt äitinsä kanssa läpi ja kirjoittanut asioita kirjan muotoon omille lapsilleen. Kenellekään muulle hän ei ollut näyttänyt tekstejään.

Koivusalo pyysi saada lukea tekstin, jossa koko Olavi Virran kultakausi nähtiin nuoren tytön silmin, perheen sisältä käsin katsottuna. Koivusalo pyysi saada kääntää tekstin suomeksi ja näyttää sitä kustannustoimittajalle, ja nyt kirja siis on ilmestynyt. Virran perheessä kärsittiin isän menestyksen mukanaan tuomista lieveilmiöistä, ja Olavi Virta oli myös äkkipikainen ja jopa väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Koivusalo ei pyrkinyt mitenkään silottelemaan Virrasta antamaansa kuvaa, mutta kertoo materiaalin runsauden pakottaneen valintoihin.

Olavi VirtaMateriaalia, tarinoita ja herkullisia juttuja olisi ollut niin paljon. Suht kaunis kuva tämä on, vaikka kipeätkin asiat ovat siellä mukana. Aika monelle aikalaiselle Olavi Virrasta mieleen tulevat juuri viinanjuonti ja ongelmat, niin tavallaan sitä puolta ei halunnut korostaa vaikka se tässä on läsnä hyvinkin voimakkaasti. Varsinkin Olavin loppuaikoja – hän oli hyvin sairas mies – ei halunnut pitkittää. Yritin etsiä niitä kohtia, jotka itseäni kiinnostivat, ja silloin painottuvat ne asiat, joista ei tiedä paljon ennalta, esimerkiksi nuoruudenaika.

Autenttista ajankuvaa

Olavi Virta -elokuvaa on kuvattu Nakkilan Villilän studioilla ja eri paikkakunnilla Suomessa ja jopa Malagassa asti sekä monissa autenttisissa miljöissä, kuten Hotelli Tammerissa ja Helsingissä Astoriassa. Koivusalo onkin tyytyväinen siitä, että edes jotakin on tajuttu säilyttää suunnilleen ennallaan.

Epookissa työläin asia on aina kuvauspaikat, lavasteet ja rekvisiitta, kun kaiken joutuu rakentamaan tavallaan tyhjästä.

Koivusalolla assistentit ovat haalimassa rekvisiittaa ja rakentamassa epookkia. Esimerkiksi elokuvassa nähtävien ajankuvaan sopivien autojen hankkimisesta vastasi oma henkilönsä, jonka tehtävänä oli selvittää millaisilla amerikanraudoilla Virta ajeli, ja sitten hankkia vastaavanlainen auto. Kun oikea vuosimalli löytyi, piti auto vielä teipata oikean väriseksi. Koivusalo onkin kiitollinen että hänellä on aina ollut hyvä tiimi tekemässä lavasteita, puvustusta ja etsimässä rekvisiittaa. Koivusalon mukaan tuntuu koko ajan siltä kuin joku olisi pielessä, jos jokin edellä mainituista ei toimi.

Olavi VirtaOlisi helppoa jos tämä kertoisi vain yhdestä vuodesta, mutta tässä on pitkä kaari. Yhtenä päivänä saatettiin kuvata montaakin eri vuosikymmentä, ja joutui vaihtamaan kaiken aina kerrallaan, se on iso ruljanssi. Mutta sitten kun se onnistuu, se on kuvaustilanteessa myös näyttelijöille hienoa, näyttelijöiden ei tarvitse omalla kropallaan todistaa, että onhan tämä totta, vaan he voivat elää siinä vähän rennommin.

Kädestä suuhun elämistä

Koivusalo tekee elokuvia omalla tuotantoyhtiöllään Artista Filmi, joka työllistää viisi henkeä.

Se on täysin kädestä suuhun elämistä, kertoo Koivusalo.

Jotkin vuodet yhtiö kitkuttelee nollabudjetilla, kun ei ole tuotantoa päällä, ja silloin kehitellään seuraavaa tuotantoa, josta toivon mukaan taas tulee rahaa. Omalla firmalla on aina riskinsä, mutta myös tietty vapaus toteuttaa asioita.

Timo KoivusaloSiinä on se hyvä puoli, että pystyy itse resurssoimaan. Kaikki rahat, jotka ovat käytössä, tuottaja Koivusalo pystyy antamaan ohjaaja Koivusalolle, ja raha näkyy varmasti kankaalla eikä mene vääriin paikkoihin. Se on hyvin käsityöläisammatti.

Tuotantoyhtiöillä, jotka tekevät esimerkiksi tv-tuotantoja, rahoitus on tasaisempaa. Me olemme keskittyneet pitkiin elokuviin, ja ikinä ei tiedä mikä leffa on se viimeinen. Joka kerta on ihme, kun leffalle saa rahoituksen!



Lue myös