INTUITIIVISTA ELOKUVAN TEKOA - osa 2: Umurin näyttelijä Heikki Rantanen

Umur - © 2002 FantasiafilmiHeikki Rantasen Umurissa esittämän rajavartijan elämä kangastelee varmasti kaihoisasti monen näyttöpäätteensä ääreen kyllästyneen kaupunkilaisen mielessä. Uljas luonto ja vapaa sielu puhtaassa ja välittömässä vuorovaikutuksessa on jotain sellaista, mikä kaupungeissa on kadotettu. Luontoa pitää osata arvostaa ja kunnioittaa. Rantanen on liikkunut luonnossa lapsesta asti, joten hänellä ei ollut vaikeuksia asettua tällaiseen rooliin.

- "Kunnioitus lähtee luonnosta. Eikä niin, että ihminen kääntäisi sen niin päin, että luonto kunnioittaa sitä, ja ihminen voi tehdä luonnolle mitä sitä huvittaa. Sehän ei pidä paikkaansa. Luonnon kanssa ei voi yrittää muuta, kuin olla sen kanssa hyvä kaveri. Sitä ei voi koskaan hallita, missään tilanteessa, vaikka ihminen niin luuleekin."

Umurin arvomaailma kiteytyy pitkälti Rantasen sanoihin. Luonto itsessään on se mistä voi ja pitää nauttia. Luonnosta nauttimiseen ei tarvita suorittamista ja nykyään niin muodikkaaksi tullutta extremeä. Tämä luonnollisuus pitäisi olla välitettävissä myös uusille sukupolville.

- "Olen siitä onnellinen, että minua on pienestä pojasta lähtien isäukko raahannut metissä, enkä ole sitä vastenmieliseksi kokenut koskaan. Tykkään kalastaa, kuunnella ja katella - ja vähän olen yrittänyt siirtää sitä omillekin lapsille. Huomaan, että se kynnys saada lapset sinne metsään on, että ’ei nyt minnekään mettään lähetä, siellä on tyhmää’. Samalla hetkellä kun ne sinne metsään saa, niin ongelma on poissa. Niillä on tekemistä ja ne unohtaa kaiken muun."

Näyttelemisen lisäksi Rantanen voisikin hyvin ruveta lastenkasvatusneuvojaksi. Siinä missä psykologit ja kuraattorit painiskelevat nyky-yhteiskunnan ongelmanuorten kanssa kaikkine huuhaaterapioineen ja ymmärtämisineen, riittäisi monasti, että kakarat kipattaisiin vain metsään elämää ja sen alkuperää oppimaan. Kun ihminen erkaantuu luonnosta, ongelmat ovat odottamassa. Metsä on ihmiselle terapeutti.

Hetkien elokuva

Umur ei ole melodraamaa, siinä ei mässäillä tunteilla, eikä kuvilla. Sentimentaalisuus loistaa poissaolollaan. Rantasen mielestä elokuva koostuu ennen kaikkea hetkistä, ihmisen tunteista ja kokemuksista. Se ei ole tavallinen elokuva.

- "Lehtinen on sanonut, että Umur on hänen näköisensä elokuva. Se on siis selkeästi eri näköinen elokuva kuin Amerikan pojan tekemä. Ja minä arvostan sitä, että uskaltaa tehdä itsensä näköisiä asioita, eikä sellaisia, joita määrää muut."

Umur - © 2002 FantasiafilmiPaljon Umurissa on myös Rantasen näköä, sillä hän on elokuvan päähenkilö, ensisijainen kokija ja tunteen välittäjä. Todellisen emotionaalisen tilan välittäminen valkokankaalta katsojalle ei ole helppoa ja Rantanen myöntääkin pelänneensä onnistumistaan tässä tehtävässä keskellä jo sinällään vahvaa elementtiä, luontoa. Ohjaaja Lehtinen ja kuvaaja Timo Heinänen saavat Rantaselta kiitosta, sillä he kykenivät jo kuvaustilanteeseen luomaan sellaisen tunnelman, että kamera ei ollut enää häiritsevä tekijä näyttelijälle.

- "Parhaimmillaan se on sitä, että ei tiedosta kameraa, mutta kuitenkin se kamera täytyy tiedostaa, kun se kerran tehdään sille välineelle. Se on ehkä tuon elokuvamaailman hankalimpia asioita suhteessa esimerkiksi teatteriin."

Mies, rakkaus ja koira

Miesten tekemää elokuvaa rakkaudesta näkee harvoin. Kun isot miehet ovat herkkiä, niin kyseessä on äijien kertomus siitä, mitä heidän mielensopukoissaan liikkuu. Kukaan ei osaa tarkkaan sanoa mitä rakkaus on, kyseessä on tietynlainen herkkyys ja tunne, aistimus, jonka Rantanen kiteyttää isällisesti:

- "Tyttäreni sanoi kauniisti saunan lauteilla, kun kysyin häneltä, mitä sinun mielestä on rakkaus. Hän oli kuusivuotias silloin, kun latasi, että rakkaus on sitä kun säärikarvat nousee pystyyn. Kurkkasin hänen säärikarvojaan ja ne olivat ihan pystyssä."

Umurin yhtä pääosaa esittää koira. Elokuvissa näkee erittäin harvoin niin luonnollista koiran ja näyttelijän välistä suhdetta kuin Umurissa. Rantanen paljastaakin totuuden. Taika-koiraa esittävä Muksu alias Pöhkö on hänen oma koiransa. Sairasen kirjassa koira oli saksanpaimenkoira, mutta ollessaan saunomassa Rantasen luona Lehtinen oli vakuuttunut siitä, että Muksu tulee elokuvan koiraksi. Rantasella ei ollut asiaan vastaan sanomista.

Vaikka elokuvamaailmassa koira olisi voinut olla vieraskin ja Rantanen tullut koiraihmisenä hyvinkin juttuun sen kanssa, lopputulos valkokankaalla olisi ollut tyystin erilainen kuin nyt. Ihmisen ja koiran välinen suhde on herkkä ja vilpitön, ja sen muodostumiseen tarvitaan aikaa ja luottamusta. Koiran ja isännän välillä vallitsee aina toisiaan opettava kunnioitus.

- "Kyllä se suhde elokuvassa varmasti näkyy ja uskon sen olleen meille etu. Minulle ainakin se on ollut helpotus, että ainakin koira toimi elokuvassa. Isännästä niin väliä, kun joku hoitaa homman kotiin."

Ohjaajista näyttelijänä

Kai Lehtinen tunnetaan paremmin näyttelijänä kuin ohjaajana. Vaikka Rantanen ei ihmisiä haluaisi lähteä vertailemaan, niin hän näkee Lehtisessä samaa kuin Jarmo Lampelassakin, jonka kanssa hän on tehnyt paljon töitä niin teatterissa kuin elokuvissakin. Molemmat tulevat ohjaajina näyttelijää lähelle, saavat tämän avoimeksi ja herkäksi mielentilaltaan. Erojakin miesten välillä on olemassa.

Umur - © 2002 Fantasiafilmi- "Pieni vivahde-ero heissä on se, että Lehtinen näkee välineen sisältäpäin. Ohjaajat yleensä katsovat monitoria, eivätkä tiedä sitä hetkeä. Kuvaaja itse asiassa näkee paljon enemmän kuin ohjaaja. Kaitsu kuitenkin jakoi vilpittömästi kaiken itsellään olevan teknisen tiedon, mitä siellä kuvassa näkyy ja mitä siellä ei kannata näyttää. Toisaalta taas, kun puhuttiin herkkyydestä, niin Lehtinen sanoi, että unohda kaikki mitä olen sanonut ja ole vain oma itsesi. Lampela tekee ihan samaa. Molemmat hakevat sitä hetkeä, että se olisi mahdollisimman puhdas."

Tietyssä mielessä Lampela liittyy siihen, että Rantanen on pääosassa Lehtisen elokuvassa. Lehtinen nimittäin näki Rantasen ensi kerran teatterin lavalla Oulussa Lampelan ohjaamassa näytelmässä ja sittemmin Lampelan lyhytelokuvassa Rakastin epätoivoista naista Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Tällöin Lehtiselle oli valjennut, että Rantasesta tulee Umurin Poika. Rantasesta tuli myöhemmin Poika pelkällä puhelinsoitolla.

Ensimmäisestä pitkän elokuvan pääroolista Rantasella on hyvä ja hieno kokemus. Elokuvanäyttelemistä hän jatkaisi mielellään, jos hänelle vain mahdollisuus annetaan, se vain ei ole hänen päätettävissään.

- "Olen onnellinen siitä, että työ puhuu puolestaan. Se on minulle paras mahdollinen väylä, muuta en osaa. En osaa sitä toista touhua… mitä se sitten ikinä lie onkaan."