Arjen koominen lohduttomuus

Kulunut elokuvavuosi päättyy kotimaisten osalta hienosti. Antti Heikki Pesosen ohjaama ja käsikirjoittama esikoispitkä Päin seinää on huumorilla höystetty draamaelokuva ihmisistä, jotka lilluvat elämän hetteikössä ilman turvasatamaa. Synkkämielisessä nykyhetkessä ei tunnu olevan mitään mieltä.

Päin seinääElokuvassa on paljon samaa kuin Pesosen parin vuoden takaisessa lyhytelokuvassa Korsoteoria. Koomisen nihilistisessä maailmassa henkilöhahmojen toimet ja edesottamukset muokkaavat tulevaa. Näennäisesti irtonaisten ihmisten tarinat nitoutuvat toisiinsa, ja jossain vaiheessa koetaan myös hetki onnea. Itseään peilistä katsovat niin elämäänsä pettyneet aikuiset kuin myös päämäärättömästi paikkaansa etsivät nuoret.

Essi (Armi Toivanen) on lounaskahvilassa töitä tekevä yksinhuoltajaäiti. Hänen tyttärensä Takku (Mimosa Willamo) on joutunut opinahjossaan ongelmiin raivokohtausten takia. Samassa koulussa opettajana toimiva Lasse (Eero Ritala), Essin vanha ihastus, kertoo, että jos tytölle ei löydy tunneille henkilökohtaista valvojaa, joudutaan tapaus viemään eteenpäin sosiaaliviranomaisille.

Päin seinääMahdollinen ratkaisu tilanteeseen tarjoutuu autokorjaajana toimivan Saken (Kai Lehtinen) kautta. Vahvasti viinaan menevä mies ei ole vain ratkaisu Takun ongelmiin, vaan saattaa myös olla Essin kauan kadoksissa ollut isä. Pitkin hampain valvojaksi suostuvan Saken ja teini-iän ongelmissa kipristelevän Takun välille syntyy nopeasti hyvin lämmin ja erikoinen ystävyyssuhde.

Päin seinää on kertomus menneisyyden telomista ihmisistä. Elämän vauhdissa kimpoilevat yksilöt ovat kadottaneet uskon unelmiin ja rakastamiseen. Auttaminen ja välittäminen löytyvät panssarin alta, jonka ulkokuori on valettu pettymyksillä ja uhrauksilla. Keinot oman onnen löytämiseen ovat itsekeskeisiä ja julmia.

Päin seinääKysymys on myös sukupolvista. Henkilöiden suhteet määrittyvät aina jossain määrin Takun kautta. Nuorena äidiksi päätynyt Essi ei tiedä miten suhtautua omaan tyttäreensä, jonka syntymisen myötä elämän karvas alamäki alkoi. Raivoisasti ulospäin purkautuva tyttö on kuitenkin eräänlainen peilikuva äitinsä omasta persoonasta. Vanhan suolan janottama Lasse näkee Takussa mahdollisuuden päästä lähemmäksi Essiä, kun taas Sakke saa tytöstä uuden ystävän tyhjään elämäänsä.

Teini-iän tuulet puhaltavat vimmalla Takun lävitse. Poispääsy Itä-Vantaan harmaudesta on nuoren pitkäaikainen unelma, kun omaa paikkaa yhteisöstä ei tunnu löytyvän. Joukkoon sopeutumaton tyttö saa kuitenkin ikätoverin astmaa sairastavasta Mikasta (Konsta Väliheikki), jonka kanssa hänelle kehittyy platoninen suhde.

Aikuisille nykyhetki on menneisyyden virheiden kasauma, kun taas nuoria ajaa halu paeta vallitsevaa todellisuutta. Paon ja irtautumisen temaattinen käsittely nuoruuden yhteydessä toistui myös tänä vuonna ilmestyneessä J-P Valkeapään ohjaamassa He ovat paenneet elokuvassa.

Päin seinääValkeapään ohjauksesta poiketen Päin seinää kuitenkin paikantaa itsensä tarkemmin arkitodellisuuteen. Lähin vertailukohta Pesosen debyytille löytyykin Aku Louhimiehen elokuvista, niin henkilötarinoita yhteen nitovan rakenteen kuin lohduttoman todellisuudenkin osalta. Suomalaisissa elokuvissa toistuva melankolisuus saa tervetullutta vastakaikua huumorista, jonka läpi asioita tarkastellaan. Pesosen tyylitietoinen tragikomedia tuo katajaisen kansan yksilöt elämänmakuisemmiksi ja välitettävämmiksi.

Eikä elokuvan maailma välttämättä niin lohduton edes ole. Enemmänkin vaivana on ihmisten oma näköalattomuus, joka murskaa mahdollisuudet elämän valonpilkahduksiin. Taivaan tähtiä katsellessaankin päähenkilö palauttaa itsensä takaisin omaan kylmään maailmaansa toteamalla, että ne voivat olla ihan yhtä hyvin tehtaan valoja. Umpikujassa päätä seinään hakkaavat ihmiset tuntevat elämän yhtenä vastaiskujen sarjana.

Näköalattomuus näkyy jokaisessa persoonassa erikseen. Essi toistelee pessimistisiä kaskuja kuin ulkoa opittuja korufraaseja. Elämän karvasta kalkkia nuoruudessaan syönyt Lasse on puolestaan taantunut kyyniseksi pikkunilkiksi, joka ei suostu nielemään pettymyksiä mukisematta. Sakke on vetäytynyt hakemaan turvaa pullon pohjalta ja äitinsä luonteen omaava Takku kärvistelee nuoruuden ongelmissa.

Päin seinääAmbitiot ja kapeakatseiset valinnat johtavat päätöksiin, jotka puolestaan vaikuttavat juonen tapahtumiin. Tässä kaaosmaisessa verkostossa päähenkilöt lilluvat kuin paperin palat tuulessa toisiinsa liimautuen. Ensemble-elokuva asettaa haasteita ohjauksen ja käsikirjoituksen tasolla, joihin Pesonen myös vastaa kiitettävästi. Päälinjat ja tarinat niputetaan yhteen viekoittelevan ovelasti, eikä palasten loksahtelusta välity pakotteisuuden tai keinotekoisuuden tuntua.

Nerokas kudelma syventää henkilöhahmoja, rikastuttaa tematiikkaa ja koukuttaa katsojan. Määrätietoisessa ohjauksessa loistaa myös näyttelijäkaarti. Toivanen, Ritala, Lehtinen ja Willamo tekevät kaikki rooleissaan erinomaista työtä.

Melankolista mielenmaisemaa hahmojensa kautta tarkasteleva koominen elokuva sisällyttää itseensä ripauksen arkipäivän todellisuutta. Sen voimavara ei ole angstinen paatos vaan eleetön huumori ja humaanius, joka löytää lohtua lopulta varsin yllättävistäkin paikoista vailla sentimentaalisuuden häivää. Pesosen ohjaus on yksi vuoden parhaimpia kotimaisia.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 6 henkilöä


Powered by Preview Networks