Kallen kuvitetut etsikkovuodet

Suomalainen suurelokuva. Näillä sanoilla Päätalo-elokuvaakin mainostetaan. Tuttu fraasi, joka käytännössä tarkoittaa kuvallista toteemia jostain historiamme merkkihenkilöstä. Lähes poikkeuksetta nämä "suurelokuvat" ovat elokuvallisesti yhtä kiinnostavia kuin puhelinluettelo on iltalukemistona.

© Marja-Leena Hukkanen / Nordisk FilmElokuvakerrontaa tärkeämpää on päähahmon tarinan ainutlaatuisuuden ja merkittävyyden korostaminen. Kuvalla on vain alisteinen rooli tarinalle. Kameran virka on tallentaa sivusta suurta kertomusta: kuva toistaa sen mitä dialogissa puhutaan tai pahimmillaan väliteksteillä selitetään. Eikä tämä ole vain suomalaisten henkilökuvaelokuvien helmasyntiä. Samaa kompurointia harjoitetaan isonkin rapakon takana, mutta Suomessa tämä kompurointi osataan vielä valitettavan paljon paremmin.

© Marja-Leena Hukkanen / Nordisk FilmHannu Kahakorven ohjaama Päätalo noudattelee enemmän tv-elokuvien kuin valkokangaselokuvien estetiikkaa. Edes kuvaaja Jarkko T. Laine, joka Klaus Härön ohjauksissa on osoittanut olevansa Suomen parhaita elokuvaajia, ei kykene tuomaan kuvalliseen kerrontaan mitään merkityksellistä, muuta kuin takaamaan kuvien kauneuden.

Jos vertailupohjaksi ottaa Timo Koivusalon tekemiset, niin pitkän elokuvan ohjaimissa debytoivan Kahakorven teosta pystyy sentään katsomaan ilman tolkuttomaan myötähäpeään vaipumista. Perusasiat toimivat ja näyttelijät suoriutuvat Kai Lehtisen johdolla rooleistaan kohtuullisesti. Selvää tietysti on, että elokuva nojaa täysin Lehtisen suvereeniin päärooliin. Muut jäävät statisteiksi.

Rakenteellisesti Päätalo on epätasapainossa. Kallen elämää ennen varsinaisen kirjailijauran alkua kuvitetaan hartaudella, mutta elontien kuopat ja kurvit puolison vaihtumisineen jäävät kovin pinnallisesti käsitellyiksi miehen kirjailijataipaleen kannalta. Tarinan alkupuolen painotukset eivät kunnolla selity elokuvan jälkipuoliskolla ja monia merkityksellisiä asioita loikitaan liiankin kiireellä yli.

© Marja-Leena Hukkanen / Nordisk FilmKiinnostavinta Päätalossa on elokuvan avaama ikkuna sodanjälkeiseen Suomeen, jossa kiivas rakentaminen, teollistuminen ja kaupungistuminen muuttivat lopullisesti Suomineidon luonteen agraariyhteisöstä kehityksen turvalliseen kelkkaan nojautuvaksi urbaaniyhteiskunnan tavoittelijaksi. Tässä piilee myös Päätalon kirjojen saavuttama suuri suosio, mitä elokuva ei kuitenkaan kykene avaamaan - tai ehkä sitä ei ole edes tavoiteltu.

Suomessa sodan jälkeen tapahtunut muutos oli erittäin voimakas ja nopea, eikä kansamme liene siihen vieläkään täysin sopeutunut. Päätalon kirjoittama yksioikoinen proosa puhutteli laajalti kansan syviä rivejä ja hänen teostensa merkitystä identiteettinsä hukanneille kaupungistuneille maalaisille voi tuskin väheksyä. Valitettavasti nämä laajemmat kulttuuriset merkityssuhteet jäävät elokuvassa lapsipuolen asemaan. Tärkeämpää on ollut taltioida jälleen kerran tylsähkö kuva työtä pelkäämättömästä ahkerasta miehestä, joka vaikeuksien kautta raivaa tiensä voittoon. Vähän niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com