Kotimaisen dekkarielokuvan puolesta

Tuottaja Claes Olsson on jo pitkään halunnut tehdä suomalaisen dekkarielokuvan. Vaikka lajityyppi on muualla elänyt voimakkaana, ei Suomessa ole tehty muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta dekkarielokuvaa sitten Komisario Palmujen. Olsson on vuosia lueskellut kotimaista dekkarikirjallisuutta sillä silmällä ja Harri Nykäsen Raid-kirjat osoittautuivat mielenkiintoisiksi.

- "Raid eroaa muista suomalaisista, kuin itse asiassa pohjoismaisistakin, dekkareista siten, että siinä on kaksi päähenkilöä. Toinen on alamaailman tyyppi Raid ja toinen on rikoskomisario Jansson. Yleensähän dekkarikirjojen päähenkilöt ovat poliiseja. Tässä oli kaksi jengiä, laillinen ja laiton jengi, joilla oli sama moraali ja jotka reagoivat samalla lailla yhteiskunnassa oleviin epäkohtiin. Sen takia ne tuntevat sympatiaa toisiaan kohtaan ja toimivat yhdessä määrätyissä tilanteissa."

Tämän asetelman Olsson sanoo tehneen Raidista mielenkiintoisen myös elokuvaa ajatellen. Raid olisi siis voinut päätyä valkokankaalle ilman suosituksi noussutta televisiosarjaakin, vaikka tuottaja ei kielläkään tv-sarjan suosion tuomia etuja esimerkiksi rahoitusta ja yhteistyökumppaneita ajatellen. Elokuvaa ei laskettu televisiosuosion varaan, vaan elokuvasta pyrittiin tekemään laadukas ja myös itsenäinen teos. Väistämätön tosiasia on kuitenkin, että elokuva toimii parhaiten sarjaa seuranneille katsojille.

Raid on varsin perinteinen "äijäelokuva", joka hyödyntää toiminnallisten rikoselokuvien konventioita. Tämä on ollut tietoinen pyrkimys, sillä elokuvassa ovat olleet mukana myös ruotsalainen ja saksalainen tuottaja ja näiden alueiden yleisöille Raid ja sen menestys on täysin tuntematonta. Raid on jo päässyt Göteborgin elokuvafestivaalien kilpailusarjaan. Pari vuotta sitten Olssonin ja ohjaaja Tapio Piiraisen Ylen kahvilassa käymän keskustelun lopputulokselle on siis näköpiirissä levitystä Suomen rajojen ulkopuolellakin.

Elokuvien tuotesijoittelusta

Kiinnostuksen kasvu suomalaista elokuvaa kohtaan on kasvaneiden yleisömäärien myötä tuonut kotimaiseen elokuvantekoon lisää myös taloudellisia yhteistyökumppaneita, mikä on pitkän työrupeaman elokuvien parissa tehneen Olssonin mukaan tuonut helpotusta kotimaiseen tuotantoon. Perusrahoituksesta on kuitenkin edelleen pulaa.

- "Perusrahasta on puutetta, että kyllä tässä viimeiset viisi vuotta on haaveiltu kunnon lisäsatsauksesta valtiovallalta elokuvaan. Ja toivon nyt, kun Lipponen kävi tekemässä vaalipropagandaa Jussi-juhlissa, että tajuttaisiin elokuvan kiinnostavan laajoja joukkoja."

Yhteistyökumppaneiden lisääntyminen kotimaisissa elokuvissa on ollut näkyvästi esillä, mistä tuotesijoittelut ja voimakkaampi markkinointi ovat olleet hyviä esimerkkejä. Näkyvyyden, suosion ja taloudellisten yhteistyökuvioiden lisääntyminen eivät yksiselitteisesti ole vain myönteinen asia. Tuotevalvontakeskuskin ehti Raidin ensi-iltaa edeltävällä viikolla nostaa kissan pöydälle ja puuttui elokuvassa näkyviin tupakka- ja alkoholituotemerkkeihin. Uhkasakoilla heristely laantui moitteisiin, kenties virkaintoisimmat tuotevalvontakeskuksen ihmiset huomasivat kotimaisissa koko perheen televisiosarjoissakin vilahtelevan eri panimoiden olutpulloja etiketit töröllään tuon tuosta.

Ennen jo koko jupakkaa Olsson puolusti elokuvantekijöitä, eikä katsonut lisääntyneiden yhteistyökuvioiden vaarantavan elokuvan riippumattomuutta.

- "Ei missään tapauksessa mikään yhteistyökumppani eikä mikään muukaan rahoittaja voi mennä määräämään, että elokuvan pitää olla tämän ja tämän näköinen tai sen tarinan pitää toimia näin ja näin. Tietysti asioista voidaan keskustella, mutta kyllä sen pitää olla ohjaajan ja tekijöiden näköinen elokuva, eivät muut tahot niin paljoa pääse elokuvantekoon vaikuttamaan. Eikä niin suuria rahoja edes liiku, että niiden varassa voisi ajatella tekevänsä elokuvan. Lähinnä kysymyksessä ovat markkinointiin ja näkyvyyteen vaikuttavat asiat ja kotimaisen elokuvan on kyettävä taistelemaan suuria kansainvälisiä produktioita vastaan."

Tavallaan Tuotevalvontakeskuskin tuki tempauksellaan kotimaista elokuvaa ja Raidia tarjoilemalla poikkeuksellista uutisnäkyvyyttä. Vastaavaan tuskin mikään yksittäinen yhteistyökumppani tai tuotemerkki olisi pystynyt.

Olsson ei usko elokuvantekijöiden yleisesti hamuavan niin kovasti elokuvamaailman luultuun glamouriin ja valokiilaan, että elokuvia tehtäisiin pelkkänä tavaramainonta ja julkisuuden tavoitteluna.

- "Vaikka voihan se tietysti aina olla, että joku tuottaja tai ohjaaja siihen ryhtyy."

Yhteiskunnallisuutta elokuviin

Suomalaisissa elokuvissa yhteiskuntakommentointi ja erilaiset kannanotot ovat olleet vähäisiä varsinkin suurelle yleisölle suunnatuissa menestyselokuvissa. Olssonin mielestä yhtenä syynä tähän on ollut se, että elokuvantekijät eivät ole olleet tarpeeksi rohkeita, vaikka poikkeuksia on toki löytynyt. Pölönen nosti 90-luvulla maaseutuelokuvan uuteen valoon ja menestyi. Akvaariorakkaus taas toi kaupunkilaiselokuvan esiin pitkästä aikaa ja sitä linjaa on Olssonin mukaan viime ajat kuljettu.

- "Nyt on taas aika tehdä rohkeita päätöksiä ja rohkeita leffoja, ettei taas mennä vain tätä Kuutamolla-putkeen missä kaikki on samanlaista urbaani-ihmisten ongelmaa. Se vaati aina tietysti rahaa, mutta myös tekijöitä, jotka kokevat tämän yhteiskunnan ja ajan uudella tavalla kuin aikaisemmin. Halua poiketa muista ja osoittaa, että tätä voi katsoa toisellakin tavalla. Näitä rohkeita ohjaajia ei ole koskaan liikaa eivätkä he aina välttämättä saa näitä suuria yleisöjä, mutta heitä kyllä kaivataan."

Ruotsissa tilanne on toinen, mutta siellä on myös vankempi traditio ja, kuten Olsson alleviivaa, valtiovallan tuki elokuvalle kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Suurempiin tuotantomääriin mahtuu enemmän erilaisia elokuvia ja enemmän vaihtelua, sellaisiakin elokuvia kuten Lilja 4-ever. Toisaalta rahakaan ei aina ratkaise.

- "Tiedän, että Fucking Åmål tehtiin pienellä budjetilla eikä kukaan uskonut, että sellaista elokuvaa kannattaa tehdä. Silti siitä tuli mieletön menestys ja se toi esille myös lahjakkaan ohjaajan."

Yhteiskunnallisia asioita ja tapahtumia käsitteleviä elokuvia tehdään Olssonin mielestä aivan liian vähän. On kuitenkin muistettava, että elokuvia ei voi tehdä yhteiskunnallisista tapahtumista, vaan ihmisistä, jotka joutuvat niihin. Ja onhan keväällä tulossa ensi-iltaan esimerkiksi Jarmo Lampelan Eila, joka kertoo siivoojien lakkotaistelusta. "Eli kyllä tällaisiakin elokuvia tehdään", Olsson muistuttaa.

Elokuvantekijöiden moraali

Elokuvantekijöiden tarkoitusperät ja moraalinen vastuu nousevat aika ajoin puheenaiheiksi. Niistä Olssonin mukaan tekijät ovat aina vastuussa.

- "Minusta elokuvaohjaajalla pitää aina olla jotain sanottavaa. Ja kun sanoo jonkun mielipiteen, niin siihen sisältyy aina moraalinen kannanotto. Se on sitten jokaisesta itsestään kiinni, mistä haluaa ottaa kantaa ja millä tavalla."

Elokuviensa sisällöstä ja moraalista eivät tekijät voi irtisanoutua. Kun jotain tehdään, siitä ollaan luonnollisesti vastuussa. Ohjaaja ja tuottaja voivat ajautua törmäyskurssille, mutta Olssonin mukaan sekin on aika harvinaista Suomessa. Tuottajat ovat harvoin niin kaupallisia tai aatteellisia, että heidän näkemyksensä muokkaisivat elokuvaa ohi ohjaajan tulkinnan. Ohjaajalla säilyy vastuu.

- "Ennen kaikkea säilyy se vastuu siitä, että tekee niin hyvää elokuvaa kuin itse osaa."