Postman - Tulevaisuuden sanansaattaja kotikatsomo

Esikoisohjauksensa, Dances With Wolves / Tanssii susien kanssa, menestyksen humalluttama Kevin Costner jatkoi ohjaajan uraansa tulevaisuuteen sijoittuvalla westernillään The Postman / Tulevaisuuden sanansaattaja. Aikaisempien megaeepostensa tavoin, nytkin jylhissä maisemissa käyty seikkailu amerikkalaisten perusarvojen puolesta vääryyttä vastaan hakee vertaistaan. Tällä kertaa leffan kollegaa joutuu kuitenkin etsimään; ei mainetta ja arvostusta niittäneiden valioiden seurasta vaan leffamaailman suurimpien pettymysten joukosta. Tulevaisuuden maailmaan sijoittuva kertomus kyseenalaistaa huonoudellaan näyttelijä/ohjaajan aiemmin niittämät laakerinlehdet: oliko esikoisohjauksen hyvyys vain sattumankauppaa vai iskikö ohjaaja tällä kertaa vahingossa kirveensä kiveen? Davin Brinnin vuonna 1985 kirjoittamaan samannimiseen romaaniin perustuva leffa etsii hyvän tovin yhtä heikkoa suuren budjetin leffaa - tässä leffassa kun ei mikään näytä toimivan, ei edes hetken vertaa.

© 1997 Warner Bros.

Vuosi 2013. Tuntemamme sivistynyt maailma on kadonnut "maailmanlopun" myötä. Yhdysvallat on sisällissodan seurauksena hajonnut eristäytyneisiin kyläyhteisöihin, jotka ovat vajonneet sivistyksen ja teknologian ränsistymisen myötä alkukantaiselle asteelle.

Yhteiskunta on palautunut keskiaikaista feodalismia muistuttavaan luokkajärjestelmään, missä hallitsijoilla ja hallittavilla ovat omat selkeät paikkansa. Keskushallinnon ja lain puuttuessa vallasta taistelevat yksittäiset armeijat, fasistiset holnistit, jotka kylvämällä väkivaltaa ja pelkoa terrorisoivat omia reviirejään. Hallittavien kohtalona on totella ja sopeutua ...tai kuolla. Arkielämä on parhaimmillaankin täynnä kärsimystä, epätoivoa ja jatkuvaa taistelua henkiinjäämisestä.

Kiertelevä näyttelijäseurue, yksinäinen mies (Kevin Costner) muulinsa kera, saapuu kyläpahaseen väärään aikaan. Juuri esityksen jälkeen kylä joutuu "omiaan" vaatimaan tulleen fasistiarmeijan hyökkäyksen kohteeksi. Näyttelijä joutuu vastentahtoisesti pakkovärvätyksi häikäilemättömän holnistipomon, Bethlehemin (Will Patton) joukkoihin ja muuli joutuu omistajansa kauhuksi soppapataan. Ylivertaiseksi vastustajaksi osoittautuva vääryyden vastustaja (siis kukapa muu kuin Kevin Costner) onnistuu pakenemaan osastostaan. Sattuman seurauksena hänestä muodostuu yksinäinen, nimetön postimies, joka tuo mukanaan toiveen paremmasta ...toiveen järjestyksestä.

Costnerin sankarikompleksi

Kevin Costnerin tulevaisuusvisio lähitulevaisuudessa kaatuvasta parhaasta yhteiskuntajärjestelmästä on tavallista puuduttavampi kertomus lopunajan jälkeisistä ajoista. Tosikkomaisesti kerrottu tarina pyrkii alleviivaamalla osoittamaan amerikkalaisten perushyveiden sittenkin selviävän pahimpienkin aikojen yli kotomaan mätämunien luomista uhkatekijöistä huolimatta. Ohjaaja sovittaa taas kerran itseään Amerikan tähtilipusta rustattuun viittaan nostamalla tarinan sankarin (siis itsensä) täysin nuhteettomaksi maankiertäjäksi, joka esittämällään roolimallilla nostaa isänmaansa ydinsodan tuhon tuhkasta uuteen loistoonsa. The Postman / Tulevaisuuden sanansaattaja tuokin kerronnallisesti mieleen John Miliuksen ohjaaman leffan Red Dawn / Punainen vaara (1984), jossa neuvosto- ja kuubalaisjoukkojen onnistunutta Amerikka-invaasiota vastaan asettui kansakunnan nuorista tulevaisuudenlupauksista kokoonkursittu kommando-osasto. Tulevaisuuskin on loppujen lopuksi pelastettu amerikkalaisille.

Miliuksen ja Costnerin teosten yltiöisänmaallisuus leffan alkumetreistä lopputeksteihin asti vaatiikin aimoannoksen camp-henkistä psyykkausta ennen play-näppäimen painamista. Miluksen suorastaan hulvattoman hauskan leffan katsoo kuitenkin ihan mielenkiinnosta yhtenä pahimpana esimerkkinä kylmän sodan aikaisesta vastustajan mustamaalauksesta, Costnerin ylipitkää maisemakuvausta taasen ei hevin innostu katsomaan sen totaalisen tylsyyden (ja huonouden) vuoksi. Tappavan tylsää ja paikkapaikoin täysin juonetonta tarinaa tukevat ohjaajan todella epäonnistuneet kuningasajatukset. Kevin Costner suorastaan koettelee katsojan sietokykyä passittamalla jälkipolvensa valkokankaalle laulamaan isukille ylistyslaulua "America, The Beautiful" tämän lähtiessä antamaan leffan pahiksille oikeutettua selkäsaunaa. Leffan lopussa jo patsaaksi ikuistettu ja suurmieheksi tituleerattu näyttelijä poteekin sankarikompleksia vailla vertaa. Kevin Costnerin itsetunnon kohotuskamppanjalla ei näytä ilmeisesti olevan mitäänasteisia rajoja - valitettavasti!

Tuttua tavaraa

Leffan The Postman / Tulevaisuuden sanansaattaja ainoa mielenkiintoinen anti on Amerikkaa uhkaavan viholliskuvan paikantaminen kotomaan äärioikeistoaktivisteihin. Entisen sen "parhaimman järjestyksen" raunioilla bileitään suurien joukkojen kustannuksella pitävät fasistiset johtajat, jotka johdattavat joukkojaan entisen kylmän sodan vastapelurin totalitaarisin keinoin. Punaiset ajatukset ovatkin nähtävästi vain siirtyneet mustaan nahkaan pukeutuvien ja mustilla hevosilla ratsastavien holnistijohtajien päihin. Costnerin leffassa kaikki onkin itseasiassa totaalisen mustaa tai valkoista - harmaan monia sävytyksiä rainassa ei esiinny. Katsoja joutuukin toteamaan, elokuvan edetessä ultrahitaasti, ohjaajan aliarvioineen pahemman kerran yleisönsä. Vähemmälläkin todistelulla ohjaaja olisi voinut todistaa katsojalleen haluamansa totuuden Costnerin ylettömästä sankarillisuudesta ja lähes jumalallisista näyttelijänkyvyistä. Mutta kuinka väärässä ohjaaja voikaan olla arvioidessaan päänäyttelijänsä, tässä tapauksessa itsensä, näyttelijänlahjoja!

Vesimaailmasta Oregonin mäntypöpelikköihin siirretty tarina varastaa surutta ideoitaan George Millerin Mad Max -leffoista ja Mel Gibsonin, Skotlannin kansallissankarista, William Wallacesta kertovasta vuoden 1995 kassamenestyksestä. Yksinäisen nimettömän miehen asettuminen heikon yhteisön esitaistelijaksi ja joukkojen yhdistäjäksi tuntuu jo teemanakin loppuunkalutulta. Millerin ja Gibsonin leffoissa vanha "western-kaava" kuitenkin toimi onnistuneesti. Ensimmäiset Mad Max -leffat shokeerasivat katsojansa äärimmilleen viedyillä stunt-tempuillaan ja graafisella väkivallallaan, Gibsonin Braveheart / Taipumaton sen sijaan vaikutti väkevällä ja etenevällä kerronnallaan. Kevin Costnerin maisemaeepos hyytyy jo alkumetreillään toistamaan jo aiemmin valkokankaalta moneen kertaan nähtyjä maneereja. Leffa ei pysty antamaan kapoisilla resursseillaan katsojalleen mitään uutta. Elokuva on ylipitkä tylsyyden ylistys!