Mr. Brooks kotikatsomo

Herra Earl Brooksilla (Kevin Costner), kunnollisella perheenisällä ja vuoden mieheksikin valitulla yrittäjällä on ongelma. Hänen päässään asuu William Hurtin näköinen ja oloinen ilkeä sivupersoona, joka maanittelee Earlia sarjamurhaamaan ihmisiä.

Edes käynnit AA-kerhossa eivät auta riippuvuuden hallinnassa, ja Brooks lankeaa parin vuoden tauon jälkeen oman pimeän puolensa houkutuksiin. Mutkia matkaan tuovat sekä viimeisimmät murhat nähnyt, itsekin sarjamurhaajaksi haluava kiristäjänilkki Smith (Dane Cook) sekä avioero-ongelmiensa kanssa painiva miljonääripoliisikaunotar, etsivä Tracy Atwood (Demi Moore).

Etsivä Atwood ei ole mikään Clarice Starling. Plastiikkakirurgian huikeimpia taidonnäytteitä edustava, muoviselta kaksikymppiseltä näyttävä mutta viittäkymppiä lähestyvä Demi Moore on niin epärealistinen sarjamurhia tutkivana poliisina, että jopa povipommi Denise Richardsin Huominen ei koskaan kuole -Bondissa esittämä ydinfyysikko Christmas Jones vaikuttaa uskottavalta luonneroolilta.

Elokuvaa on markkinoitu psykologisena trillerinä ja draamana, mutta sellaisena sitä ei missään nimessä kannata ottaa vastaan – siitä huolimatta, että oikeatkin sarjamurhaajat, kuten esimerkiksi BTK-tappaja Dennis Rader, ovat viettäneet näennäisen tavallista perhe-elämää ja olleet tappamatta pitkiä aikoja. Tappamisimpulssia vastaan taisteleva perheenisä-sarjamurhaaja on hyvä ajatus, mutta se vaatisi pelkistetyn näkökulman, josta karsittaisiin epärealistiset sarjamurhaajan pikku apulaiset ja ylimääräiset sivujuonet kokonaan pois.

Mr. Brooks olisi parhaimmillaan voinut olla absurdiuden rajoja koetteleva, mustan huumorin täyttämä parodia jakomielisistä murhamiehistä, elämää suuremmista poliisihahmoista ja tonysopranomaisista ristiriidoista julman väkivallan sekä kodin arjen välillä. Humoristisista hetkistään ja ajoittaisista irrotteluistaan huolimatta ohjaaja Evans ei kuitenkaan uskalla heittäytyä kunnolla estottoman hirtehishuumorin varaan ja irrottaa moraalisia turvaköysiä.

Toisaalta Brooksin mielialavaihteluiden esittäminen Hurtin ja Costnerin avulla on oivaltava ratkaisu, ja mainio Hurt tuo häiritsevää särmää päähenkilön persoonaan. Lisäksi kontrasti Costnerin puhtoisen imagon ja psykoottisen roolin välillä tuo oman, maukkaan vivahteensa. Ex-sankarinäyttelijä uskaltaa rohkeasti heittäytyä psykoottiseksi murhamieheksi, joka tirkistelee seksiä harrastavia pareja, murhaa nämä ja tärisee sairaan, orgastisen mielihyvän vallassa vielä jälkeenpäinkin möyriessään alastomana talonsa salaisessa kellarissa.