Kumpujen kätköistä

Kevin Costnerin esittämä kirjailija muuttaa teini-ikäisen tyttärensä ja nuoremman poikansa kanssa syrjäiseen taloon Etelä-Carolinaan erottuaan vaimostaan. Pian tytär alkaa oireilla oudosti, hänen käytöksensä muuttuu ja perheen isä saa kuulla outoja vihjailuja talon historiasta. Lähistöllä oleva mystinen kumpu alkaa vetää perheen tytärtä puoleensa. Talon entinen omistaja on kadonnut, ja pianon sisältä löytyy ladattu haulikko.

The New DaughterEspanjalainen Luis Berdejo on päässyt ohjaamaan ensimmäisen pitkän elokuvansa Amerikkaan. Espanjalaisista elokuvakouluista taitaa tulla liukuhihnalla teknisesti taitavia ohjaajia. Kun käsikirjoitus on silkkaa sillisalaattia, ei ensikertalainen ohjaaja voi luultavasti tehdä muuta kuin koota palaset yhteen ja poistua kassan kautta. Toivottavasti ura ei tyssännyt tähän.

Kliseitä voi kierrättää älykkäästi ja oivaltavasti. Väärin käytettynä kliseet ovat kiusallisia. The New Daughter kierrättää masentavasti Poltergeistin (1982) lanseeraaman ajatuksen intiaanien hautuumaasta kaiken pahan alkuna. Nyt intiaanien hautausmaa ei ole talon alla vaan sen vieressä. Omituinen kumpu on intiaanien rakentama ja kuitataan suoralta kädeltä hautakummuksi. Pohjois-Amerikan alkuperäisten asukkaiden kulttuuri, joka jätti jälkeensä mystisiä maakumpuja Suurilta Järviltä aina Meksikoon asti, saa näin elokuvassa napakan selityksen. Hautoja.

Elokuvan lähtöasetelmasta tulee mieleen Robert De Niron tähdittämä Hide and Seek 2005, jossa niinikään äiti oli poistunut kuvioista ja isä jäi kaitsemaan teini-ikäistä tytärtään. Mystiset tapahtumat alkavat puberteetti-iän myötä. Tässä vaiheessa jo sokerihumalaisinkin sohvaperuna älyää, että nyt elokuvassa käsitellään seksuaalisen heräämisen aiheuttamaa hämmennystä. Harmi vain, että kun vertailupohjana toimii Carrie (1976), ei tusinatekeleillä ole aiheeseen mitään uutta annettavaa. Teini-ikäiset tytöt ja kauhuelokuvat, siinä varsinainen saatanan solmima liitto.

The New DaughterAlku on lupauksia täynnä, mutta mitä pidemmälle ehditään, sitä selvemmäksi käy, että elokuvaa ei voi enää pelastaa mikään. Kun kummusta nostetaan mukaan örisevät örkit, alkaa katsoja odottaa, että koska se pianosta löydetty ladattu haulikko kaivetaan esiin. The New Daughterin käsikirjoitus olisi pitänyt piilottaa pianon sisään ja unohtaa sinne. Nyt tuntuu, että yksi kömmähdys on yritetty hätäisesti paikata toisella, ja saatu näin aikaiseksi aikamoinen tilkkutäkki. Kerronta niin sanotusti ontuu.

Eniten harmittaa, että hyvissäkin elokuvissa näytellyt, charmikas ja miehekkään oloinen Kevin Costner on sotkettu tähän soppaan. Raha on tietenkin aina tervetullut vieras taloudessa, mutta jos olisin Costner, vaihtaisin kyllä agenttia. Elokuva olisi toiminut paljon paremmin kunnolla överiksi vedettynä parodiana kauhuelokuvan kliseistä. Nyt se on kuin ylisuurella budjetilla tehty B-luokan elokuva, ei hyvä, mutta ei tarpeeksi huonokaan.

*
Arvostelukäytännöt