Menneisyyden aaveet
Tragedia jättää aina jälkensä. Kun aika kuluu, harva muista tarkkaan, mitä oikeastaan tapahtui. Kuulopuheista tulee kummitustarinoita. Keskellä pihaa seisoo suutariksi jäänyt pommi. Sen olisi pitänyt tuhota orpokoti ja sen menneisyys. Tragedian pitää kuitenkin ensin selvitä, varioitua, toistua ja pyyhkiä pois jälkensä, jotta ihmiset voivat olla taas vapaita.
Guillermo del Toron ohjaama The Devils Backbone ei ole tavallinen kummitustarina. Se alkaa lajityypilleen uskollisena, mutta vaihtaa puolessa välissä tyylisuuntaa lähemmäs kärpästenherramaista selviytymistarinaa. Päähenkilö on sotaorpo Carlos, joka lähetetään Espanjan sisällissotaa pakoon keskellä autiomaata sijaitsevaan orpokotiin. Pojat ovat poikia ajasta ja paikasta huolimatta. Del Toro saa henkilöt tuntumaan elämänmakuisilta.
Orpokodissa on tapahtunut traaginen kuolemantapaus ja pian Carlos törmää kummitukseen. Hän saa kuitenkin huomata, että on olemassa paljon pahempia asioita kuin aaveet. Orpokodin ihmiset käyvät vaarallista tanssia eroksen ja thanatoksen välillä. Del Toro kuvaa väkivaltaa ja ihmisten pimeää puolta säälimättömän rankasti. Epävakaissa olosuhteissa, joissa vain vahvimmat tuntuvat selviävän, joutuvat pojat taistelemaan kasvukipujensa kanssa. Pihaa dominoiva pommi on kuin jännite joka odottaa purkautumista.
The Devils Backbonen tarina on kuitenkin hieman kliseinen ja varsinkin lopun tyylinvaihto rikkoo jossain määrin juonellista kokonaisuutta. Sen sijaan esteettisesti elokuva on erinomainen. Kuvaaja Guillermo Navarro loihtii jännityksen lataamia kohtauksia, jotka pitävät katsojan varpaillaan. Kameratyö on hienoa ja jokainen kuva vaikuttaa tarkkaan harkitulta ja sommitellulta. Turha kikkailu on riisuttu pois ja jäljellä on jätetty vain olennainen. Del Toro ja Navarro hallitsevat visuaalisen puolen ja henkilöohjauksessakaan ei ole valittamista. Heille soisi kunnollisen käsikirjoituksen. Työn alla oleva Hellboy saattaa hyvinkin olla odottamisen arvoinen.
The Devils Backbone on yksi kiinnostavimmista kummituselokuvista pitkiin aikoihin. Se on visuaalisesti vaikuttava ja tematiikaltaankin mielenkiintoinen. Erityisesti alkupuolisko on toimiva ja lupaa jopa enemmän kuin mitä elokuva lopulta antaa. The Devils Backbonessa olisi ollut potentiaalia olla kauhugenren tyylipuhdas edustaja, mutta valitettavasti tekijöiltä tuntuu loppuneen usko kauhuelokuvan kiinnostavuuteen. Vaikka kokonaisuus hieman epätasainen onkin, on elokuva kaikesta huolimatta vahvasti persoonallinen ja hieno teos.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
24 Hour Party People
Arvostelu elokuvasta 24 Hour Party People.
Edellinen: Tapaus Antwone Fisher
Arvostelu elokuvasta Antwone Fisher / Tapaus Antwone Fisher.