Hellboy kotikatsomo

Toisen maailmansodan aikana natsit ovat ryömineet Skotlantiin avatakseen portin tuonpuoleiseen. Tapahtumaa on todistamassa Englannin sotavoimat ja tutkija Trevor Broom. Heidän onnistuu sulkea portti saksalaisten edessä ja tappaa saksalaiset, lukuun ottamatta saksalaisryhmän johtajia Grigori Rasputinia, Ilsaa ja Karl Kroenenia, jotka tekevät katoamistempun. Portista ehtii ennen sulkeutumistaan livahtaa tämänpuoleiseen pieni punainen käsipuoli otus, joka saa nimekseen Hellboy.

Nykyajassa Broom (John Hurt) on siirtänyt oman erikoislaatuisen tiiminsä paranormaalien asioiden yksikköön, johon kuuluu Hellboyn (Ron Perlman) lisäksi vesitankissa luppoaikansa viettävä, menneeseen ja tulevaan näkevä kalaihminen Abe Sapien (Doug Jones). Broom on tekemässä kuolemaa, joten hän pestaa jatkajakseen nuoren agentin, John Myersin (Rupert Evans). Broomin johtama yksikkö puuttuu paranormaaleihin tapahtumiin, kuten hirviöiden vapautumiseen ja lähtee selvittämään museon tapahtumia. Sammael, muinainen demoni, on vapautettu ja paljastuu, että vapautumisen taustalla on uudelleensyntynyt Rasputin yhdessä saksalaisten apureidensa Ilsan ja Kroenenin kanssa. Rasputinin tarkoituksena on vangita Hellboy ja käyttää häntä avaamaan portti tuonpuoleiseen uudelleen, josta seuraisi maailmantuho. Taisteluun hyvän puolesta liittyy vielä nuori Liz Sherman, joka kirjaimellisesti räjähtelee ja liekehtii tunnekuohuissaan.

Sarjakuviin perustuvat filmatisoinnit ovat olleet viimeisen vuosikymmenen ilmiö. Eteemme on kiikutettu pääasiassa tunnettuja sarjakuvahahmoja, mutta Hellboy tuo eteemme sarjakuvahahmon, joka ei ole suuren yleisön tiedossa, kuten esimerkiksi Hämähäkkimies tai Karvinen. Hellboyn hahmo on mielenkiintoinen, mutta itsessään se ei tuo paljoakaan uutta hyvän ja pahan väliseen taisteluun, joka on ehkä yksi kuluneimmista aiheista supersankaritarinoissa. Genressään sen ainoa poikkeava elementti on tuonpuoleisesta pölähtäneen, paholaisen pojan, Hellboyn valinnanvapaus hyvän ja pahan välillä.

Huumori on sysimustaa, joten mitään hirnahteluja elokuva ei aiheuta kuin kenties satunnaisella koomisuudellaan. Tapahtumat kulkevat mukavaa tahtia, mutta puolivälissä on pieni juonellinen notkahdus, jonka aikana Hellboyn suhdetta Liz Shermaniin syvennetään niin, että nukkumatti alkoi jo kolkutella. Tempon vaihtelu johtuu siitä, että tarinaa elokuvassa ei ole riittävästi ja kestosta olisi voinut helposti karsia puolisen tuntia pois. Tarina ei siitä ainakaan olisi kärsinyt.

Elokuva on mukiinmenevä iltapala supersankareista pitäville, jotka eivät ota näkemäänsä liian tosissaan. Peruskamaa, joka tuo genreensä pienen, sarvipäisen hymynkareen.