Blade 2 valkokangas

Nelisen vuotta sitten ilmestynyt Blade oli ihan katsottava Marvel-sarjankuvaan perustunut toimintapainotteinen vampyyrileffa. Elokuvaa tosin rasittivat hieman kömpelöt mafiakuviot ja salaliittoteoriat. Jatko-osassa toimintakaavaa tarjoillaan vielä astetta verran huonommassa muotissa.

Puolivampyyriksi syntynyt miekanheiluttaja Blade "The Daywalker" (Wesley Snipes) jatkaa jälleen verenimijöiden jahtaamista hopealuotien, valkosipulin ja auringonvalon voimalla. Tosin tällä kertaa vampyyrit tarjoavatkin yllättäen rauhaa ja liittolaisuutta. Vampyyrien keskuuteen on ilmestynyt salaperäinen mutanttivampyyrien rotu. Niittäjiksi ristityt ja voimakkaasti lisääntyvät mutantit ovat alkaneet metsästää niin vampyyrejä kuin tavallisiakin ihmisiä. Blade saa komentoonsa Veripakki-kommandoryhmän ja tehtäväkseen liiskata yhteiset viholliset maan päältä, mutta tietenkään kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Itse tarina on niin tyhjästä temmattu, että siihen liittyviä epäjohdonmukaisuuksia on aika vaikea kätkeä. Kovasti tätä kyllä yritetään, kun katsojan päälle hyökkää lähes kahden tunnin ajan tolkuton efektien hyökyaalto toisensa perään. Yhdessä taustalla ajoittain jyskyttävän huonolaatuisen (ja kovaäänisen) konemusiikin kanssa efektit saavat otsasuonen pahasti nykimään. Vähitellen katsoja alkaa rukoilemaan koko homman loppumista, mutta niin ei tietenkään käy ennen kuin viimeinenkin verenimijä on päästetty näyttävästi päiviltä.

Ympäristöt ovat kyllä erittäin hienosti rakennettuja, mutta kiitokset taitavat tässäkin tapauksessa mennä lähinnä digitaalitekniikan ammattilaisille. Tietokone-efektit ovat muutenkin ihan näyttäviä, mutta kun tuhkaksi hajoavan vampyyrikehon on nähnyt monta kymmentä kertaa, alkaa nyrkki tuon tuostakin eksyä suun eteen haukotusta peittämään. Näyttelijät ovat puolestaan yhtä elottomia kuin nosferatut ikään. Megaluokan kantritähti Kris Kristofferson, joka esittää Bladen apulaisena koikkelehtivaa Etelän junttia, herättää lähinnä säälinsekaisia tunteita. Ylivampyyrin Nyssa-tytärtä esittävä Leonor Varela on puolestaan kuin ilmeetön nukke. Ainoa hymynpoikasia synnyttävä hahmo on kuin kirveestä veistetty vampyyrien tuhmapoika Reinhardt (Ron Perlman).

On kohtuutonta, että todella hyviä vampyyrileffoja ilmestyy enää harvoin. Aihetta ei jostain syystä oikein uskalleta lähestyä kovin vakavalta pohjalta. Katsojille syydetään Blade 2:n kaltaisia "nykyaikaisilta" ja "meneviltä" tuntuvia rainoja. Näissä leffoissa vampyyrit eivät ole ikivanhoihin sumun peittämiin linnoihin kätkeytyviä pahan ruumiillistumia vaan maailmanlaajuista huumekauppaa pyörittäviä mafiapomoja. Blade 2 voidaan tietenkin tulkita Marvel-sarjakuvien ironiaksi, mutta nämä kriteerit eivät tässä tapauksessa kuulosta kovinkaan uskottavilta. Epäilemättä Blade 2 uppoaa pop cornia rouskuttavaan huppupäiseen kansaan kuin koivuhalko päähän. Leffasalin ovelle tosin voisi tässä tapauksessa kyllä asentaa etanolilla täytetyn kaukalon "aivot tänne" -kyltin viereen.