Valheiden verkko valkokangas

Veteraaniohjaaja Ridley Scottin Valheiden verkko on keskivertotarjontaan verrattuna haastava. Lähi-idän tilannetta peilaava elokuva sortuu kyllä yksiulotteisiin ja kuluneisiin ratkaisuihin, mutta vastapainona siinä on useita tilanteen monimutkaisuudesta viestiviä hetkiä.

Elokuvan henki tiivistetään heti alussa esitettävässä W.H. Auden -sitaatissa. Ne tekevät pahaa, joille tehdään pahaa. Syyskuun yhdennentoista jälkeen sitaattia on viljelty useasti, ja se oli johtava teema esimerkiksi viimevuotisessa The Kingdomissa.

Valheiden verkon maalaamaa kuvaa ei kuitenkaan tuohon yhteen sitaattiin voi tiivistää. Elokuva esittää tilanteen, josta kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa kaikennäkevästä huipputeknologiasta huolimatta ja jossa kaikilla on omat motivaationsa ja päämääränsä. Tässä loputtomassa suossa tarpoo Leonardo DiCaprion esittämä CIA-agentti Roger Ferrier. Sujuvasti arabiaa puhuva mies on aikamoinen superagentti, mikä on yksi aiemmin mainituista yksiulotteisuuksista.

Ferrier, CIA ja Jordanian tiedustelupalvelu jahtaavat läpi elokuvan terroristisolua, joka teknologian hylkäämällä onnistuu pysymään piilossa. Juonta kuljetetaan eteenpäin pelkkää rymistelyä vältellen, hengästyttävällä tahdilla ja ammattitaitoisella rytmityksellä, mutta se on sangen perinteinen sekä epäuskottavuuksiin ja kliseisiin sortuva. Juonen lisäksi Valheiden verkossa on kuitenkin runsaasti osuvia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka vievät elokuvaa kauemmaksi perustrilleristä.

Esimerkiksi Ferrierin ja arabialaisen sairaanhoitajan suhdetta käytetään hyväksi juonenkuljetuksessa tavalla, joka ei olisi ollut freesi Hollywoodin kultakaudellakaan. Mutta sen kautta on myös saatu kuvattua ulkomaalaisen kohtaamaa vastaanottoa sekä täkäläisiä, keskenään ristiriitaisia asenteita.

Toinen vastaava tapaus on Russell Crowen esittämä lyhytjänteinen CIA-pomo, joka toiselta mantereelta käsin ei kykene ymmärtämään tilannetta, vaikka tiedustelukoneisto syöttää hänelle jatkuvasti tietoa ja joka satelliitin ja puhelimen avulla kiinnittää enemmän huomiota toiselle puolelle maapalloa kuin omiin lapsiinsa. Ja joka pilaa Ferrierin operaatiot kuin suoraan kliseiden käsikirjasta napattuna.

Elokuvan monimuotoisuudesta on kenties kiittäminen käsikirjoittaja William Monahania.Hän teki Scottin kanssa yhteistyötä myös Kingdom of Heavenissa, jonka teatteriversio oli kelvoton, mutta puolisen tuntia pitempi ohjaajan versio on jo tutustumisen arvoinen. Yhteistä elokuville on, että ne kuvaavat lännen ja idän sapelien kalistelua tavanomaista monitahoisemmin.

Valheiden verkko on siis yhtälailla sukua sekä Syrianalle että Bourne-elokuville. Monien kuluneiden ratkaisujen takia sekoitus ei ole täysin onnistunut, ja elokuvan kunnianhimoisuuden takia nämä kliseiset ratkaisut korostuvat pahasti. Vastaavasti monitahoisempi lähestymistapa syö jännitysmomenttia, kun terroristisolun jahtaaminen jää paikoitellen sivuseikaksi. Tämän ansiosta elokuva ei kuitenkaan unohdu samalla hetkellä kun astuu teatterista ulos.