Isku Mogadishuun (Arvostelu)
2000-luvun Vihreät baretit
Voi, kuinka sota onkaan kamalaa. Amerikkalaiset ovat parantamassa maailmaa, kun "vitun villit" yrittävät heitä parhaansa mukaan estää suorittamasta pyhää tehtävää nälkää näkevässä maassa. Näinhän oikeasti tapahtui Somaliassa vuonna 1993. Helppo väittää, mutta kuka voi väittää tietävänsä, mitä siellä tapahtui oikeasti. Tuskin paraskaan dokumentti voisi sitä tehdä. Ei se olisi edes mahdollista, sillä se paraskaan dokumentti ei olisi "totuudenmukainen".
Täydellisen objektiivista dokumenttia ei ole vielä tehty, ja tuskin koskaan edes tehdään. Ei ainakaan amerikkalaisessa valtaelokuvassa, joten miksi edes vaivautua siihen fiktiossa. Colin Powell on todennut Mogadishun päin mäntyä menneestä operaatiosta sen, että Vietnamin sodan aikana tällaisella yksittäisellä taistelulla ei olisi ollut mitään uutisarvoa. Miksi nyt julistaa tästä? Vajaan kahdenkymmenen tunnin tragedian aikana kuoli lähteistä riippuen 19 amerikkalaissotilasta ja varovaisen arvion mukaan noin tuhat somalia.
Otsikko ei ole liioitteleva. Ridley Scott on ohjaajana mestarismies, mutta hänenlaisensa käsistä juuri pahimmat mielipiteen muokkaajat joskus lähtevätkin. Elokuvataiteen voimaa ei koskaan pidä kenenkään aliarvioiman. Sen todistavat jo elokuvan katsojatilastot mantereen toisella puolella. Teknisesti Isku Mogadishuun on mestaristyötä. Se on kuin Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin ensimmäiset 20 minuuttia lavennettua reippaasti yli kahteen tuntiin. Ote on ehkä jostain näkökulmasta katsottuna "dokumentaarinen" kuten joissakin yhteyksissä on ilmaistu, mutta mitä helvettiä se sitten tarkoittaa. Paitsi pitkäveteistä taistelukerrontaa.
Amerikkalaisten Delta-erikoisjoukkojen ja rangersien isänmaallisuutta ja pelastajan roolia ei kyseenalaisteta missään vaiheessa. He ovat auttamassa. Ehkä niin kuin he olivat auttamassa joskus muinoin Vietnamin kansaa, sillä lopputuloksella että vajaat 60 000 amerikkalaista ja noin miljoona vietnamilaista kuoli. Puhumattakaan loukkaantuneista. Muistettakoon myös, että vietnamilaisuhreista on arvioitu noin 90 prosenttia olleen siviilejä. Hurraahuudot vain modernille sodankäynnille ja sen hyväntekeväisyydelle.
Propagandaa on aina tehty, mutta en halua olla todistamassa sitä hetkeä, että tällaisella elokuvalla oikeasti pönkitettäisiin tulevaa iskua "terrorismipesäkkeiseen" Somaliaan. Se ei ole niin kaukaa haettu ajatus, myöntäkää vaan. Kaikki kunnia taistelun oikeille veteraaneille ja kuolleille, mutta silti.
Janne Rosenqvist
Toimituskunnan keskiarvo:
1,8 / 5 henkilöä
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta

- Black Hawk Down (2000)
- Isku Mogadishuun
- Ohjaus: Ridley Scott
- Pääosissa: Josh Hartnett, Ewan McGregor, Sam Shepard, William Fichtner, Jeremy Piven, Tom Sizemore, Eric Bana
- Ensi-ilta: 01.03.2002
- Ikäraja: K-15
- Kesto: 145 min
- Kopiot: 25
- Tuotanto: Columbia Pictures, Revolution Studios, Jerry Bruckheimer Films, Scott Free Productions
- Tuotantomaat:
Ohjaajaan liittyviä artikkeleita
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Hurmaava joukkoitsemurha
Kyllä, mutta ei taida ymmärtää sen tarkoitusta, jos luulee nimenomaan Kokko... - Hurmaava joukkoitsemurha
Se on kyllä arvostelussa erittäin epäselvästi sanottu: "Kokkosen Arto P... - Hurmaava joukkoitsemurha
Arvostelija ei tainnut tietää, että Kokkonen ei ole kirjoittanut kirjaa joh... - Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))...
