Suunnannäyttäjä

Tieteiselokuvan historian voi pelkistetyimmin perustaa kolmelle elokuvalle: Fritz Langin Metropolis (1927), Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Ridleyn Scottin Blade Runner (1982). Teemoiltaan universaalit ja ajattomat teokset ovat olleet merkittäviä koko elokuvataiteen kentällä, mutta ennen kaikkea ne ovat määrittäneet tieteisfiktion tulevaisuuskuvastoa ja tapaamme katsoa tulevaisuutta. Siinä missä ajan hammas on hieman syönyt Metropolisin ja Avaruusseikkailun tulevaisuusvisioita Blade Runner on vuosikymmenten jälkeenkin kuvastoltaan uskottava ja tulevaisuusprofetiassaan pelottavan tarkka.

Blade RunnerBlade Runner ilmestyi aikana, jolloin tieteiselokuvan valtavirtaa määrittivät George Lucasin ja Steven Spielbergin fantasiat. Marginaalissa oli toki tehty tieteisdystopioita, mutta Blade Runner oli ensimmäinen suuremman tuotannon NBF eli New Bad Future -scifin edustaja. Aikaansa edellä ollutta elokuvaa vierastettiin ensi-iltakierroksellaan niin suuren yleisön kuin kriitikoidenkin toimesta. Elokuvaa markkinoitiin toiminnallisena scifinä vaikka tosiasiallisesti kyse oli pohdiskelevasta ja monitulkintaisesta tieteiselokuvasta, jolla oli kerrontansa ja teemojensa osalta enemmän yhtymäkohtia eurooppalaiseen kuin amerikkalaiseen elokuvaan.

Brittiohjaaja Ridley Scottille kyse oli toimeksiantoprojektista, josta hän ei alkujaan edes innostunut valmistellessaan Dunen (1984) ohjaamista. Vanhemman veljen kuolema sai Scottin kuitenkin tarttumaan jo työn alla olleeseen Blade Runneriin ja luopumaan Dunesta, joka päätyi lopulta David Lynchille. Blade Runnerin pohjana oli Hampton Fancherin kirjoittama Dangerous Days -niminen adaptaatio Philip K. Dickin romaanista Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep, 1968).

Blade RunnerScottin otettua ohjaajan pestin vastaan hänen kädenjäljestään tuli hallitseva niin käsikirjoituksen kuin ennen kaikkea visuaalisen maailman suhteen. Kaikkialta vaikutteita imenyt pikkutarkka Scott loi osin tuotantorajoitteiden pakosta aiemmista tulevaisuusvisioista poikkeavan maailman, jossa tulevaisuus näyttäytyi suttuisena vanhan päälle kerroksittain rakennettuna sekasotkuna. Synkällä tulevaisuusvisiollaan Blade Runner antoi kuvaston niin cyberpunkille kuin kaikille niille dystooppisille maailmankuville, jotka ovat viime vuosikymmenten aikana tulleet populaarikulttuurin saralla tutuiksi.

Blade Runnerin maailma ja visuaalinen ilme luotiin taidokkaalla valaistuksella ja kuvauksella, mihin perinteiset lavasteet, pienoismallit ja trikkikuvat onnistuttiin yhdistämään niin täydellisesti, että vastaavaan ei digitaaliaikanakaan ole kyetty. Elokuva-alan ammattilaisten keskuudessa Blade Runneria pidetäänkin sujuvan elokuvakerronnan oppituntina, eikä syyttä. Kuvalliselta kerronnaltaan elokuva on liki täydellinen. Kohtaukset ja kohtausten väliset siirtymät ovat todellinen taidonnäyte Alieninkin (1979) leikanneelta Terry Rawlingsilta, joka yhdessä Scottin kanssa taikoi myös Vangelisin hypnoottisen musiikin lähtemättömäksi osaksi elokuvaa ja sen uniikkia tunnelmaa.

Blade RunnerBlade Runnerin tie tieteiselokuvan peruskiveksi ja elokuvataiteen mestariteokseksi ei ollut ruusuinen. Rahoittajien aikataulu- ja budjettipaineet jättivät elokuvaan kiusallisia virheitä ja elokuvan oikeuksien omistajina he asettivat vaatimuksensa myös lopputulokselle. Scottin elokuvaa pidettiin liian vaikeana ja synkkänä, joten elokuvaan lisättiin onnellinen loppu ja selittävä kertojaääni. Deckardin kertojaääni oli tosin ollut mukana jo Fancherin alkuperäisessä käsikirjoituksessa, mutta Harrison Ford piti kertojaa turhana. Fordin mielestä asiat voitiin näyttää kuvin ja niinpä Scott luopui kertojaäänestä, jonka rahoittajat kuitenkin lopulta lisäsivät elokuvaan.

Vaikka Blade Runnerista ei tullut menestystä ensi-iltavuotenaan, elokuva hyötyi merkittävästi videokulttuurin läpilyönnistä ja saavutti jo 1980-luvulla kulttimaineen. Varsinainen toinen tuleminen tapahtui 1990-luvun alussa, kun Blade Runnerista esitettiin losangelesilaisella elokuvafestivaalilla koeyleisöille aikanaan näytetty työkopio, jossa ei ollut onnellista loppua ja jossa myös kertojaääntä oli käytetty vähemmän. Innostunut vastaanotto rohkaisi Warner Brothersia esittämään työkopiota parissa teatterissa, joiden näytökset myytiin kerta toisensa jälkeen loppuun. Warnerilla syntyikin ajatus elokuvan julkaisemisesta uudelleen ohjaajan versiona.

Haastattelujen perusteella Scott ei itse ymmärtänyt työkopiosta noussutta ilmiötä, mutta suhtautui myönteisesti The Director's Cutin julkaisuun vuonna 1992. Suomessakin aikanaan teattereissa nähty ohjaajan versio kunnioittaa Scottin alkuperäistä näkemystä. Elokuvasta poistettiin kokonaan kertojaääni ja jälkikäteen tehty onnellinen loppu. Lisäksi elokuvaan palautettiin Deckardin näkemä uni yksisarvisesta.

Blade RunnerKiistelty yksisarviskohtaus on vain syventänyt elokuvassa alusta lähtien piillyttä mysteeriä Deckardin perimmäisestä luonteesta. Kysymys siitä, onko Deckard ihminen vai replikantti, on osaltaan lisännyt muutoinkin monitulkintaisen ja audiovisuaaliselta maailmaltaan rikkaan elokuvan kiehtovuutta ja elinvoimaa.

Blade Runner onkin niitä harvoja elokuvia, joiden kohdalla niin sanotulla ohjaajan versiolla on merkitystä ja painoarvoa erityisesti elokuvan tulkinnan kannalta. Ohjaajan versio ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi, sillä viisitoista vuotta myöhemmin vuonna 2007 Blade Runnerista julkaistiin vielä Final Cut.

Kyse on ohjaajan version kanssa yhtäläisestä restauroidusta versiosta. Ajatus elokuvan restauroimisesta oli virinnyt Warner Brothersilla jo vuosituhannen alussa, mutta oikeuksien saaminen alkuperäismateriaaliin otti aikansa. Final Cutissa merkittävimmät muutokset liittyvät äänien uudelleen miksaukseen sekä tuotantokiireessä elokuvaan jääneiden virheiden korjaamiseen. Final Cutin tekemiseen Scott osallistui myös itse.

Blade RunnerFinal Cutin ilmestyttyä Blade Runnerista julkaistiin dvd:nä viiden levyn keräilyversio, joka sisältää kaikki viisi elokuvasta julkisesti esitettyä versiota. Mukana on myös runsaasti lisämateriaalia ja peräti kolme ja puolituntinen dokumentti Dangerous Days elokuvan tekemisestä.

Osiin jaettu dokumentti on kiehtova sukellus scifi-klassikon syntyhistoriaan ja valottaa samalla yleiselläkin tasolla elokuvan tekemisen palapelimäistä sattumanvaraisuutta. Mestariteoksetkin ovat sattuman kauppaa, ja niin tuotteliaan ja arvostetun uran kuin Ridley Scott on tehnyt, hänen teoksistaan Blade Runner on jättänyt syvimmän ja pysyvimmän jäljen elokuvanhistoriaan.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,3 / 6 henkilöä



Lue myös