Harry pala palalta valkokangas

Harry pala palalta jatkaa Woody Allenin henkilökohtaisten tilitysten pitkää listaa ja on oikeastaan yhteenveto persoonallisen ohjaajakäsikirjoittajan aikaisemmista ihmissuhdedraamoista ja -komedioista. Harry pala palalta on hauska, hyvin kirjoitettu ja näytelty Woody Allen -elokuva, mutta se on myös epäallenmaiseen tapaan kielenkäytöltään varsin roisi ihmissuhderepostelu yhdistettynä henkilökohtaiseen henkiseen umpikujaan. Myös huumori on mauttomampaa ja paljastakin pintaa on enemmän kuin Allenin elokuvissa yleensä. Harry pala palalta onkin tähän mennessä ohjaajan rankin tilitys omista ongelmistaan, pakkomielteistään ja neurooseistaan. Allen on laittanut elokuvaan kaiken luovuutensa ja pistänyt myös itsensä oikein kunnolla peliin - ja katsonut jälleen Bergmanin tuotantoa ennen elokuvansa teon aloittamista.

© 1997 Fine Line Features

Harry Block (Woody Allen) on arvostettu kirjailija, joka sumeilematta käyttää niin omaa kuin muidenkin elämää inspiraation lähteenä - ja vastaanotto on välillä myös sen mukaista, kun ihmiset kimpaantuvat huomatessaan keekoilevansa romaanin sivuilla.

Harry Blockin elämä on menestyksestä huolimatta kuitenkin päin helvettiä: kirjoittaminen ei suju, ex-vaimot vihaavat, tyttöystävä menee naimisiin Harryn parhaan kaverin kanssa, huoriin kuluu rahaa, pillerit ja viina maistuvat, eivätkä kallonkutistajaistunnot auta mitään. Lopulta Harryn on kohdatakseen itsensä kohdattava niin läheiset ihmiset ympärillään kuin hänen kirjoissaan luomansa hahmotkin.

Missä on pointti?

Kieltämättä Harry pala palalta on Allenilta erittäin itsekriittinen teos, jossa hän kommentoi paljon myös omaa yksityiselämäänsä ja persoonaansa valkokankaan ulkopuolella. Huumori ei ole enää pelkästään itseironista, vaan myös kipeää. Allenin rehellisyys ei kuitenkaan vie pohjaa pois siltä tosiasialta, että harva enää jaksaa olla oikeasti kiinnostunut ohjaajan neuroottisesta luonteesta ja päättymättömästä puhetulvasta ja katsoa, miten aikuinen ihminen tärisee aivan toisarvoisten ongelmien edessä. Ongelmien, jotka korkeintaan liikuttavat ihmisiä, joilla on liiaksi turhaa aikaa. Elokuvan loputtua sitä jää kuin rannalle ihmettelemään, että mikä tämänkin elokuvan tarkoitus nyt oikein olikaan - eihän tämän kirjailijan elämässä mitään erityisen sekavaa elämänmenoa ollut. Mutta pitihän aiheesta elokuva pyöräyttää.

Harry pala palalta on kuitenkin yksityiskohdissaan kekseliäs elokuva, ja kuten ohjaajan tuotannossa yleensä on näyttelijäkaarti melkoinen: mm. Kirstie Alley, Eric Bogosian, Billy Chrystal, Robin Williams, Mariel Hemingway, Amy Irving, Demi Moore, Elisabeth Shue ja Stanley Tucci. Näyttelijät tulkitsevat hienosti elokuvan ovelaa rooliasetelmaa: kuka romaanin henkilöhahmoa tai kuka vastaavaa hahmoa oikeassa elämässä. Hupaisimman roolityön tekee Robin Williams Harryn novellin näyttelijänä, josta tulee epätarkka (out of focus) ja joka on epätarkka jokaisessa kohtauksessa. Mainion suorituksen tekee myös Billy Chrystal sekä Harryn kaverina että piruna elokuvan hulppeassa helvettifantasiajaksossa.

Jos pitää Allenin elokuvista, niin Harry pala palalta on antoisa katsomiskokemus. Allen on yhdistänyt monien aikaisempien teostensa teemat, laittanut ne tehosekoittimeen ja alkanut tarkastella sitä, minkälainen soppa vanhoista, mutta ravistetuista aineksista on syntynyt. Sinänsä on ilahduttavaa nähdä, miten Woody Allen jaksaa yhä yrittää ja kokeilla väistämättömästä toiston mausta huolimatta. Se on yksi taiteilijan merkki, että pitää kiinni omista näkemyksistään ja metodeistaan jäsentää maailmaa ja itseään - vaikka siinä olisikin jo pakkomielteisyyden leima.