Kultalusikkasukupolven koettelemukset

Vuosi 2018 oli Woody Allenin elokuvien osalta poikkeuksellinen. Se oli ensimmäinen vuosi sitten vuoden 1981, jolloin uutta Allen-elokuvaa ei ilmestynyt. Edellinen elokuva Wonder Wheel tuli 2017, mutta A Rainy Day in New York näki päivänvalon vasta 2019. Suomessa teos ei tullut teattereihin ollenkaan vaan vasta tänä vuonna tallennejulkaisuna. Vika ei ollut tuotteliaan ohjaajan vaan Allenin kanssa levityssopimuksen tehneen Amazonin, jonka pukumiehillä meni niin sanotusti löysät housuun nettiparjauksen edessä.

A Rainy Day in New York Allenin exä ja tämän tytär katsoivat tarpeelliseksi kaivaa esille niinkin tuoreen kuin vuodelta 1992 peräisin olevan seksirikossyytteen, jonka samainen exä nosti silloisen katkeran avioeroprosessin lomassa. Sana sanaa vastaan -syytöksellä ei ole ollut Allenin muun perheen, kuten Moses-pojan mielestä mitään pohjaa. Samaa mieltä olivat aikoinaan asiaa kuukausikaupalla tutkineet viranomaiset kuten poliisi, lastensuojelu, sairaalalääkärit ja sosiaaliviranomaiset. Syytöksen perusteella Amazon kuitenkin hylkäsi koko elokuvan levityksen, kun netissä niin kovin meuhkattiin. Myöhemmin oikeusjutun jälkeen Amazon antoi Allenille takaisin elokuvan levitysoikeudet Yhdysvaltoihin ja kanne sovittiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Oikeusvaltioissa ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Oli jotain tapahtunut tai ollut tapahtumatta liki 30 vuotta sitten ei ole netin huutoäänestysten tai some-pyövelien asia päättää, se on tarvittaessa oikeuslaitoksen asia päättää. Uutuuselokuvassa oleva näyttelijätär Cherry Jones totesi osuvasti, että jos tuomitaan vaiston varalla muka varmoja totuuksia, niin silloin demokratia on hyvin kaltevalla pinnalla. Niinhän se nykyisin onkin, lukee mitä tahansa nettivänkäämistä mistä asiasta tahansa tai vaikka seuraa Allenin kotimaan poliittista kahtiajakautumista.

A Rainy Day in New York A Rainy Day in New York on kaiken kohun keskellä taattua Allenia hyvässä ja pahassa. Elokuva on ristiriitainen ja yltiönostalginen, paikoin maneereissaan ärsyttävä ja temaattisesti toisteinen, mutta myös kerronnaltaan ilmava ja hetkittäin jopa rakastettava. Mitään erityisen uutta ei Allen ole luonut kymmenien elokuviensa pohjalta, mutta rutiini on vahva. Allenin kädenjälki on omaleimainen ja välittömästi tunnistettava.

New Yorkin kaupunki on jälleen kerran Allenin tarinan avainhenkilö. Rakastavin silmin kuvattu sateinen kaupunkimiljöö on tarinan sympaattisin elementti, sillä kevyen romanttisen tarinan suurimpia ristiriitoja on, että suurin osa henkilöhahmoista on sukupuolesta riippumatta mulkvisteja. Pahin heistä on päähenkilö itse, Gatsby (Timothée Chalamet), joka on nimetty osuvasti F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun mukaan. Parikymppinen Gatsby on lusmu älykkösnobi, jonka suusta kuullaan vanhoille miehille kuuluvaa katkeraa valitusta. Hetkittäin kyyninen itseironia kohdistuu myös Alleniin itseensä, kun kiukkuinen Gatsby manaa, että miksi nuoret naiset aina rakastuvat vanhempiin miehiin, vaikka näillä ei ole tarjottavanaan kuin lähimuistin menettäminen ja vanhuuden vaivat.

A Rainy Day in New York Gatsby ja kumppanit ovat ylimielisiä, vanhempiensa rikkauksilla eleleviä nuoria aikuisia. Ainoan poikkeuksen tekee Elle Fanningin taidolla esittämä hattarapäinen toimittajanalku Ashleigh, joka on tuuliviirimäisyydestään huolimatta ystävällinen ja pirteä. Häntäkin haukkuu jatkuvasti takaapäin Selena Gomezin esittämä kolmiodraaman kolmas jäsen Chan. Gomezin hahmo on kuin teinikomedioista ja ilkeän pisteliäs piilovittuilija, joka jää hyvin yksiulotteiseksi. Allenin elokuvallista naisnäkökulmaa voisi näiltä osin hieman päivittää, varsinkin kun mukaan on saatu kliseisesti yksi hyväsydäminen huorakin.

Allen tekee ja on pitkään tehnyt omanlaisiaan satuelokuvia. Niissä nuoret Allen-versumissa elävät aikuiset siteeraavat jatkuvasti vuosikymmeniä vanhojen elokuvien puolituntematonta dialogia, toiset tunnistavat ne välittömästi ja vieläpä jatkavat yhtä hämärillä viitteillä. Taustalla soi vuosikymmeniä vanha jazz. Myös Gatsby soittaa suvereenisti vanhoja jazz-kappaleita pianobaarissa, kuten Woody Allen itse silloin kun ei ohjaa elokuvia. Kukaan parikymppisistä nuorista ei myöskään ota esille älypuhelintaan muuta kuin välillä soittaakseen puheluita parin tunnin välein. Vanhahtava linja luo miellyttävää kontrastia reaalitodellisuuteen, jossa puhelimet on liimattu nuorten ihmisten käsiin.

A Rainy Day in New York A Rainy Day in New Yorkissa on niin hankalasti samaistuttavat päähenkilöt ja liian tuttu rakenne, että napakasta kerronnastaan huolimatta se jää väistämättä Allenin laajassa tuotannossa välityöksi. Osoitus Allenin vahvasta osaamisesta ja ihmismielen tuntemisesta on kuitenkin se, että Gatsbyn kaltaiseen ärsyttävään nilkkiin on saatu useampia ulottuvuuksia ja jopa hetkittäistä sympaattista imua. Myötätunto syttyy, kun omasta mielestään kaikkitietävä ja kaiken osaava nuorukainen hämmentyy pahoin tilanteissa, joita hän ei osaa vielä tunnetasolla käsitellä. Nuorenahan lähes jokainen kuvittelee tietävänsä jo kaiken. Tämän nuoruuden kaikkivoipaisuuden ja samalla haavoittuvaisuuden tunteen Allen tavoittaa vielä ikinuorena 84-vuotiaanakin.

* *
Arvostelukäytännöt