Jäähyväiset tytöille valkokangas

Uhrejaan vaanivat sarjamurhaajat ovat nousseet 90-luvulla amerikkalaisen "valtavirtaelokuvan" hellimiksi suosikkivihulaisiksi. Aikaisemmin vaatimattoman budjetin kauhuleffoissa uhrejaan terrorisoineet kummajaiset ovat ryminällä siirtyneet nauttimaan mielihaluistaan nimekkäiden ohjaajien ja katsojia teatteriin houkuttelevien näyttelijöiden tähdittämiin elokuviin. Viime vuosien aikana valkokankaalla onkin vipeltänyt veikeä katras psykopaatteja ja massamurhaajia. Matka Mickeyn ja Miken hurmeisesta murhamatkasta Amerikan halki omalaatuisiin vaattureihin ja kuolemansynneistä innostusta hakeviin psykopaatteihin tarjoaa kiitettävän katsauksen uuteen sankarigalleriaan. Gary Flederin ohjaus Kiss the Girls jatkaa kunniakkaasti perinnettä muokkaamalla sarjamurhaajasta oudon halujensa vallassa kieriskelevän keräilijän. Tiivistunnelmainen ja synkkä elokuva on ehdottomasti parhaimpia lajinsa edustajia.

© 1997 Paramount Pictures

Poliisipsykologi tri Alex Cross (Morgan Freeman) lähtee kotoisasta Washingtonista selvittämään siskontyttönsä Naomi Crossin (Gina Ravera) katoamista Pohjois-Carolinan Durhamin kaupunkiin. Saavuttuaan paikalle Cross huomaakin joutuneensa keskelle omituista rikosvyyhtiä - Naomi ei ole ainoa kadoksissa oleva opiskelijatyttö.

Paikalliset poliisit löytävät yhden monista kadonneista. Casanovaksi itsensä nimenneen "sarjakeräilijän" toinen murhattu uhri löytyy ikimetsästä raiskattuna ja kuolemaan jätettynä. Tutkimuksen polkiessa paikallaan tapahtuu uusi sieppaus. Tällä kertaa uhriksi joutunut lääkäriharjoittelija Kate McTiernan (Ashley Judd) onnistuu kuitenkin pakenemaan omalaatuista rakkautta osoittavalta vaanijaltaan. Rikospsykologi ryhtyy selvinneen uhrin kanssa ratkomaan vaanijakummajaisen henkilöllisyyttä. Kuka sarjakeräilijä on ja ehtiikö Alex Cross löytämään sukulaistyttönsä ennen kuin tämä päätyy kuolemaansa odottavaksi puuhun sidotuksi pikkueläinten ruoaksi?

Sarjamurhaajan muuttuneet kasvot

Sarjamurhaajaelokuvat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Jo mykkäkauhu tutustutti katsojilleen uhrejaan vaanivan kostajan sielunmaailman mielipuolisuuden. Saksalaisen ekspressionismin kukkanen Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1919) ja Gaston Lerouxin romaanin pohjalta ohjattu Suuren Ooperan kummitus (The Phantom of the Opera, 1925) ovat tunnetuimpia psykopaattimurhaajien ensiaskeleita valkokankaalla. Fritz Langin komean sarjamurhaajakuvaelman M - Kaupunki etsii murhaajaa (M - Eine Stadt sucht einen Mörder, 1931) jälkeen katsojia kauhistuttivat nuorien naisten verta janoavat ihmishirviöt mm. kauhuklassikoissa Kierreportaat (Spiral Staircase, 1946) ja Räsynukke (The Night of the Hunter, 1955). Michael Powellin Peeping Tom - pelon kasvot (Peeping Tom, 1960) ja Alfred Hitchcockin Psyko (Psycho, 1960) muokkasivat sarjamurhaajaperinnettä yhä synkentyvään suuntaan. Elokuvat näyttivät tietä Tobe Hooperin ja Herschell Gordon Lewisin sadistisille verikekkereille. Italiassa perinne sai hyvinkin vastenmielisiä piirteitä siirtyessään giallosta goreksi.

Gary Flederin Kiss the Girls jatkaa sarjamurhaajaelokuvien perinnettä 90-luvun hengessä. Vasta vuotta valmistumisensa jälkeen levitykseen päästetty John McNaughtonin henkisesti äärimmäisen julma Henry: Portrait of a Serial Killer (1989) loi uuden sarjamurhaajaelokuvan perustyypin - nihilistinen kerronta päästi lopussa "sankarinsa" pakoon jatkamaan sairaita puuhastelujaan. Kulttileffaa seuranneissa sarjamurhaajaelokuvissa voittajien joukkoon pääsivätkin vihulaiset mm. Jonathan Demmen, Oliver Stonen ja David Fincherin palkituissa toimintajännäreissä. Kiss the Girls tuo katsojiensa kauhuksi entistäkin laskelmoivamman ja henkisesti sairaamman hyypiön, joka haluaa rakkaudesta liittää ihmisuhrinsa kokoelmaansa murskattuaan ensin heidän tahtonsa.

Vakuuttava vääntö

David Fincherin mestarillisessa elokuvassa Seitsemän eläkkeelle siirtyvää, kaiken tietävää ja kokenutta etsivää esittänyt Morgan Freeman onnistuu jälleen roolissaan ihmispetoa metsästävänä vainukoirana. Suurkaupungin jatkuvassa hälinässä käydyssä kaksintaistelussa Brad Pittin aisaparina murhaajaa etsinyt "vanha viisas" varastaa tällä kertaa ehkäpä jopa liiaksikin kanssa estradin itselleen. Vasta myöhemmällä iällä todelliseen maineeseen nousseen näyttelijän roolityö antaa loistavan kuvan osaamisesta - Freeman vakuuttaa katsojansa kaikissa käänteissään.

Elokuvan naispääosaa, keräilykammiosta täpärästi pelastunutta uhria esittävä Ashley Judd ei yllä vanhan konkarin vimmaiseen metsästysvaistoon. Syventämällä hahmoaan tarinan edetessä, debyyttielokuvissaan (Ruby in Paradise ja Normal Life) suorastaan loistanut näyttelijätär onnistuu onnekseen kaventamaan välimatkaa elokuvan todelliseen megatähteen.

Amerikkalaisen kulttuurin rentunruusut vaikkapa perinteisimmistä murhamiehistä, Ed Gleinista ja Charles Whitmanista sekä seksuaalisia tarpeitaan sarjamurhissaan tyydyttäneisiin Edmund Kemperiin, Ted Bundyyn ja Henry Lee Lucasiin ovat muokanneet suuren yleisön käsityksiä sarjamurhista ja psykopaattitappajista. Veriset hahmot ovat nousseet vaatimattomien kauhuelokuvien "sivuilta" suuren budjetin elokuvien ykkössäikyttelijöiksi. Kiss the Girls on taidolla ja näkökulmalla tehty elokuva, joka sovittaa roolihahmonsa uuteen jo hieman kaavoittuneeseenkin muottiinsa. Yltämättä tunnelmaltaan aivan David Fincherin häiriintyneen leffan asteelle Gary Fleder tarjoaa katsojille omaperäisen tarinan sarjakeräilijästä. Omituisen kummajaisen ja tiivistunnelmaisen tarinakerronnan lisäksi leffan ansiot perustuvat päänäyttelijöiden vakuuttavaan osaamiseen. Kiss the Girls on ehdoton valinta sarjamurhaajaelokuvavalioiden harvaan joukkoon McNaughtonin ja Fincherin teosten seuraksi.