Kaikki tiet vievät vieraaseen petiin

Euroopan historiallista eteerisyyttä 2000-luvun puolivälistä lähtien osin pakon sanelemana kuvanneen Woody Allenin uskottiin laajalti uusiutuneen Match Pointin (2005) myötä. Ekskursio Lontooseen muovasi kuvakieltä vakavammaksi, eikä lopputulos ollut välittömästi tunnistettavissa New Yorkin kasvatin ohjaukseksi. Oi kuinka väärässä olimmekaan!

© Gravier ProductionsMidnight in Parisin (2011) romanttisen nostalgian jälkeen on vuorossa Rooma, ikuinen kaupunki. Neuroottisia näyttelijöitä, epäonnistuneita taiteilijoita ja menestyspaineita. Mitään uutta konseptiin ei tuoda, mutta niin vain älykköjen höpsöydestä on jälleen kerran raavittu kasaan iloinen iltapäiväpiknikki. Mukavuusalueella loikoilu ei ole pahe tai näin leffa ainakin haluaa väittää.

Rakkaista teemoista tyydytään pyyhkimään pölyt. To Rome with Love pyörittelee jälleen tuttuja kysymyksiä, mitä nyt mukaan on vaihtelun vuoksi heitetty hieman satiiria median ja julkisuuden kieroutuneesta suhteesta. Kahdeksaakymppiä lähentyvällä työnarkomaanilla on yhä edelleen ilmeisen kyltymätön tarve todistaa pettämisen kuuluvan parisuhteeseen ja hermostuneen puheensorinan olevan seksikästä.

© Gravier ProductionsKaikissa Allenin luomuksissa on jonkin verran mukana herraa itseään. Johtuuko sitten imagolasien kantajan paluusta kameran eteen vai mistä, mutta Rooman iltapäivässä tuoksuu poikkeuksellisen vahva minäkuva. Jos neljästä omia polkujaan tallaavasta tarinasta olisi muotoutunut mestariteos, voitaisiin puhua jonkinlaisesta auteurin tilinpäätöksestä. Vaikka mies ei itsensä faneihin kuulukaan, myöntää hän töillään olevan itseisarvoa.

John (Alec Baldwin) tokaisee lakonisesti ”jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, voit lyödä vetoa että se ei ole”. Saman miehen irrottautuminen perinteisestä kerronnasta ja aikalisämäisten keskusteluiden käyminen Jackin (Jesse Eisenberg) kanssa on epäuskottavuudessaan sympaattisen aitoa. Ei auta, että viisaampi ja kokeneempi, mahdollisesti jopa esikuva neuvoo. Sydän tahtoo, mitä sydän tahtoo.

© Gravier ProductionsElävä museokaupunki Rooma jää nätiksi postikortiksi, eikä kaupungin henkeä tavoiteta. Kamera on viety kolmen sivun matkailuesitteestä löytyviin kohteisiin. Rooma ei selvästikään ole inspiroinut Oviedon ja Parisiin tapaan. Vastapainona tavisten logiikkaa monin paikoin uhmaava henkilöremmi on kautta linjan leppoista seuraa.

Lukuisten mestariteosten jälkeen Woodyn elokuvien kritisoinnista on tullut liian helppoa. Klassikoiden tasolle on vaikea päästä, mutta vaikka miten yrittäisi, mielessä pyörivät Manhattanin (1979) ikoniset otokset ja Love and Deathin (1975) hersyvä komiikka. Allenin absurdit tilanteet ja kevyt dialogi ovat kuitenkin kierrätyksen mausta huolimatta raikasta purtavaa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks