Ottelupallo oopperan tahdissa
Woody Allen on mielipiteitä jakava elokuvantekijä, josta jo nelikymmenvuotisen ohjaajauran myötä voi puhua veteraanina. Neuroottisuuteen ja näppärään dialogiin sekä Alleniin itseensä perustuneet komediat olivat parhaimmillaan 1970-luvulla. Sittemmin taso on ollut ailahtelevaa, ja varsinkin viime vuosina miehen tuotantoa on leimannut keskinkertaisuus jopa siinä määrin, että Allenin elokuvat ovat Suomessa julkaistu suoraan videolle.
Yksityiselämässäänkin ryvettyneestä Allenista ja hänen elokuvistaan monella on varmasti vahva, katsomisennakkoluulojakin ohjaava käsitys. Match Point on kaukana perinteisestä Allenista, mutta tekijänsä kädenjälki on elokuvassa kaikkialla läsnä, ja hyvässä mielessä. Lähteekö Allenin ura uuteen nousuun eläkeiässä, kuten kävi Clint Eastwoodille, jää nähtäväksi. Match Point on ainakin taidonnäyte, joka sen mahdollistaisi.
Sanotaan, että komedian taitajalta taittuu myös tragedia. Match Pointin ja Allenin kohdalla se pitää paikkansa. Allen ohjaa näyttelijöitään taidolla, korostaen ilmeiden ja eleiden panosta henkilöhahmojen luomisessa, missä vaikuttavan panoksensa antavat erinomaiset näyttelijät, erityisesti pääosan Jonathan Rhys-Meyers. Dialogi on myös taiten kirjoitettua ja istuu englantilaiseen yläluokkaisuuteen harvinaisen luontevasti.
Aiemmin lähinnä vain New Yorkissa kuvannut Allen luovii kamerallaan Lontoossa ja sen paremmissa kortteleissa ulkopuolisen katselijan analyyttisellä tarkkuudella. Hienovaraisesti asetellut ja toteutetut kohtaukset hengittävät juuri sitä ulkokohtaista ilmapiiriä, josta tarinakin kertoo.
Entinen tennisammattilainen Chris Wilton (Jonathan Rhys-Meyers) hakeutuu paremman väen tennisohjaajaksi. Chrisin ammattilaisura ja nöyrän hienostunut luonne tekevät vaikutuksen Tom Hewettiin (Matthew Goode), ja pian Chris luovii sulavasti Hewettin varakkaan perheen suosioon ja hurmaa Tomin siskon Chloen (Emily Mortimer). Chris vain ei saa mielestään Tomin kihlattua Nola Ricea (Scarlett Johansson).
Chrisin perimmäisten motiivien puntarointi pitää jännitettä yllä ja herättää vähitellen katsojan sympatioita juuri Chrisiä kohtaan. Tyylikkäästi Allen kuitenkin pitää hahmot riittävän etäisinä, jotta katsojalla säilyy itsestään mielikuva kehittyvän tragedian ulkopuolisena tarkkailijana, mitä myös elokuvan muotokieli tukee aina ulospäin dramaattisen mutta sisältään kylmän oopperan kautta.
Klassinen tragedia on aina tavallaan naiivi, mihin sen taianomainen viehättävyys perustaakin. Logiikkaa enemmän merkitystä on kohtalolla, ja tekojen motiiveina toimivien tunteiden ja järjen ristiriita korostuu näennäisen pidättyneinä, mutta äärimmäisinä tekoina.
Match Point tuo mieleen Anthony Minghellan elokuvan Lahjakas herra Ripley (1999). Siinä missä Minghellan päähenkilö muovautuu ovelaksi siipeilijäksi, niin Allenin Chris Wilton on tyylitietoisen hillitty ja siten puistattava sukellus ihmisen syvimpiin motiiveihin, joita leimaavat ihmisyyden raadolliset kääntöpuolet. Allenilla tragedia kantaa loppuun asti ja elokuva piirtyy hyytäväksi laskelmoinniksi elämän eduista ja menetyksistä, joiden synnit on vaiettava onnellisten kulissien ylläpitämiseksi.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,2 / 9 henkilöä
Seuraava:
Kätketty
Arvostelu elokuvasta Caché / Kätketty.
Edellinen: Unna ja Nuuk
Arvostelu elokuvasta Unna ja Nuuk.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta