Alaska Highway valkokangas

Aleksi Salmenperän ensimmäinen dokumenttielokuva on Alaskan ja Kanadan maisemiin sijoittuva tie-elokuva Hesestä, jolla on unelma, jonka hän haluaa toteuttaa, suomalaisella jääräpäisyydellä ja sisulla. Elokuvan ennakkotiedoissa kerrotaan Hesen haluavan perustaa kotinsa Vancouver Islandin saarelle, koska Hese on määrittänyt sen ihmiselle parhaaksi paikaksi asua ja koska Suomessa on talvella kylmät oltavat. Onko Hese asunnoton omasta tahdostaan ei oikeastaan selviä, siihen vain viitataan. Kuten roadmovien kaanoniin kuuluu, tärkeintä on tie ja matka, ei määränpää. Alaska Highway onkin täysiverinen tie-elokuva, paikoillaan pysytellään vain olosuhteiden pakosta, jotta päästäisiin taas tien päälle.

Hese on ostanut Alaskasta ikälopun GM:n rekannupin, halvalla tietenkin – Sulo Vilenin viitoittamalla tiellä siis ollaan. Rekka olisi tarkoitus saada liikenteeseen ja sen päälle rakentaa Hesen liikkuva koti, jonka virkaa hoitaa klassista americanaa edustava vanha alumiininen Airstream-asuntovaunu, jollaisia ei ole enää montaa jäljellä. Parhaimmista saa muuten pulittaa kymmeniä tuhansia ihan missä valuutassa vain. Tämä yksilö on tosin parhaat päivänsä nähnyt kuten rekkakin. Koko komeus olisi tarkoitus ajaa Alaskasta Kanadaan länsirannikkoa pitkin kohti 4000 kilometrin päässä siintävää unelmien Shangri La'ta, Vancouver Islandia. Toivottavasti oleskelulupa on kunnossa.

Apuna kunnostustyössä ovat Hesen kaverit Jon ja Rhys, joiden tausta jää hämärän peittoon. Miehet ovat kuitenkin lomalla päivätöistä toisin kuin Hese, ja siksi projektilla on tiukka aikataulu. Töitä paiskitaan autojen hautuumaalla. Pinna alkaa uhkaavasti kiristyä, kun Hese koettaa sovittaa yhteen taiteellisia visioita ja tekniikan maailmaa. Vaikeuksista kuitenkin selvitään, ja vihdoin päästään tien päälle. Jylhänkauniit vuoristot reunustavat tietä, ja elokuva saa ilmaa alleen jo hieman tunkkaisiksi käyneiden korjaussessioiden jälkeen.

Tiellä kohdataan kaupunkilaisen näkökulmasta katsottuna uskomattoman avuliaita ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan kaasuttaja- ynnä muiden autopulmien kanssa kamppailevaa Heseä. Syrjäkylillä pitkätukkaiseen hiippariin suhtaudutaan avoimen uteliaasti, miltei kuin kylään poikenneeseen sirkusaktiin, ja automiehiä löytyy aina auttamaan ja varaosia etsimään. Sitä ei kerrota, toimiiko internetin kansainvälinen autonrassaajien heimo apuna ja paljonko Hese joutuu korttiaan vinguttamaan. Elokuva jättää paljon arvailujen varaan sen suhteen, kuinka paljon tapahtumia on käsikirjoitettu, mutta se on oikeastaan sivuseikka, pääasia on vapauden kaiho ja sen fyysinen jatkumo, valtatie.

Elokuvan voi katsoa allegorisena irtiottona monestakin nykyistä elämänmenoa riivaavasta asiasta, esimerkiksi kiireestä ja kaiken aikatauluttamisesta, mutta myös kepeänä buddy-elokuvana, jossa kaverukset rassaavat ruosteista koslaa romun keskellä ja kokevat sitten suurta onnistumisen ja ihmetyksen riemua ja toveruutta, kun ruostekasa saadaan oikeasti liikkeelle. Elokuvasta saisi varmasti väitöskirjan aikaiseksi, jos analysoisi sen projektinhallinnan näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että projekti olisi jollain lailla hallittu, päinvastoin.

Ennen lähtöä nainen ojentaa matkamiehelle ruukkuun istutetun pajuntaimen, jotta mies voisi kodin löydettyään istuttaa sen juurtumaan pihalleen, samalla kun kasvattaa itselleen juuret. Hese on kuitenkin hieman epäileväinen löytyykö koskaan pysyvää kotia, johon paju voisi jäädä juurtumaan.

Salmenperän ohjauksessa näkyy vahva tarinan kertomisen halu ja taito, ja tarina kulkeekin jouhevasti. Leirinuotiolla laulettu vanha Flying Burrito Brothers -bravuuri Wheels kertoo kaihoisasti tien ja ennenaikaisen kuoleman houkutuksista ja vie katsojan myyttiseen menneisyyteen, jossa miehet kokoontuivat nuotion ympärille. Tässä kyydissä on ilo istua turvallisesti elokuvateatterin penkissä; matkan rasitukset välittyvät niin vahvasti ja toden tuntuisesti valkokankaalta, että joutuu myöntämään olevansa sittenkin aika mukavuudenhaluinen unelmoija, sohvasurffaaja ja nojatuoliekstremisti.

Elokuvan mottona on amerikkalaisen klassikkokirjailijan John Steinbeckin ajatus siitä, että elämä on matka, joka muokkaa meitä ja vie mennessään, suunnittelimmepa sitä kuinka tarkkaan tahansa: "We do not take a trip; a trip takes us." Siksi voisi ainakin kerran elämässään antautua tien vietäväksi, jos tie kutsuu. Alaska Highwayn kutsu viekoittelee tien päälle, mutta myös muistuttaa, että samalla voi heittää hyvästit mukavalle ja pehmeälle elämälle.