"Ei vispata, puhutaan ihan repliikkejä"

Suomen ensi-iltansa 17. syyskuuta saava Aleksi Salmenperän esikoiselokuva Lapsia ja aikuisia – kuinka niitä tehdään? nähdään syksyn aikana myös kansainvälisillä valkokankailla. Levitysyhtiö Celluloid Dreams on ostanut elokuvan maailmanlaajuiset oikeudet ja allekirjoittanut teatterilevityssopimukset muun muassa Yhdysvaltoihin.

Salmenperä on tehnyt saman työryhmän kanssa töitä aiemmissa lyhytelokuvissaan. Esikoispitkän tekeminen ei ohjaajan mukaan tuonut työskentelyyn isoja eroja. Alkuidea elokuvaan syntyi jo vuonna 1998 käsikirjoituskurssilla, jossa tarinaa kehiteltiin eri näkökulmista eteenpäin. Tuotantoyhtiö kiinnostui aiheesta ja oli valmis tekemään siitä oikean pitkän elokuvan.

– "Samalla tavalla ajateltiin, että yritetään olla tarpeeksi itsepäisiä, ei mietitä mitä tästä ajatellaan vaan tehdään meidän juttu niin hyvin kuin osataan."

Minna Haapkylä näyttelee elokuvan päähenkilöä, Venlaa. Hänen ulkoinen maailmansa, pääkaupunkiseudulla asuva kolmekymppinen oli helposti tavoitettavissa, mutta sisäisen maailman ehdottomuus oli vierasta.

– "Venla noudattaa orjallisesti lapsuudessa keksittyjä haaveitaan osaamatta yhtään kommunikoida aviomiehensä kanssa. Siinä vaiheessa kun parisuhde lähtee menemään pieleen, niin ei tule mieleen että tästä voisi jutella. Venla ajattelee että lapsi pelastaa suhteen."

Ressukat miehet ja vanhemmuuden merkitys

Salmenperän mieshahmoista tulee helposti hieman ressukoita. Miesohjaaja näkee, että oman sukupuolen edustajista on helpompi tehdä koomisia ja traagisia. Naisia kohtaan Salmenperä myöntää tuntevansa pelonsekaista kunnioitusta. Lapsia ja aikuisia -elokuvan roolit syntyvät kuitenkin tarinan sisäisestä logiikasta. Salmenperä haluaa, että katsoja omista ennakkoluuloistaan huolimatta toivoisi, että tietyt henkilöt elokuvassa saisivat toisensa. Miespäähenkilön pelot johtuvat epäselvistä sukupuolirooleista. Antero pelkää joutuvansa imettäjän asemaan ja naisensa menettämistä, jos lapsi ilmaantuu maailmaan.

– "Toivotaan, että se vähän herättäisi keskustelua vaikka se ei ole mikään itsetarkoitus. Kyllähän se tuntuisi palkitsevalta, jos tilanne ei olisi pelkästään popcornit naamaan elokuvissa ja sitten himaan katsomaan telkkaria," Salmenperä hymähtää.

Minna Haapkylä uskoo, että nykyaikana merkitystä elämälle haetaan voimakkaammin kuin ennen. Sukupuoliroolit ovat moniselitteisemmät. Pelkkä työnteko ja kuolemanjälkeisen paratiisin odottaminen ei enää riitä:

– "Aikuisille on vaikeata päättää, mitä on olla nainen ja mitä on olla mies, hahmottaa paikkansa. Ja varmasti miehille semmoista, että pitäisi olla yhtä aikaa rintakarvoja raastava metsäläinen sekä herkkä ruuanlaittaja. Roolien vaihtelu tuottaa vaikeuksia."

Vanhemmuuden merkitys on Salmenperän mukaan suurempi naisille kuin miehille. Varsinkin naisille ja tietyssä iässä asia on isompi myllerrys ja käännekohta. Miehet voivat saada lapsia vanhempina kuin naiset. Toisaalta Salmenperä, kahden lapsen isä, ei kiellä lasten ja isyyden merkitystä miehelle. Kuvauksetkin ovat olleet ihan kirjaimellisesti hedelmällisiä. Työryhmässä yli kymmenen lasta on tullut maailmaan tai saanut alkunsa elokuvan tuotannon aikana. Haapkylän tuleva vauva on yksi viimeisimmistä.

Perinteistä kerrontaa

Salmenperä on tehnyt improvisaatioon perustuvaa televisiosarjaa Stella Polaris -ryhmän kanssa, mutta Lapsia ja aikuisia liikkuu perinteisemmillä linjoilla. Ohjaajan mielestä improvisaatio on hyvä keino tuottaa irtonaista tekstiä ja läsnäoloa, mutta sisällöntuottajana vapaa assosiaatio ei vedä vertoja kirjoitetuille vuorosanoille. Salmenperän mukaan Lapsia ja aikuisia on tietyssä mielessä perinteinen:

– "Sellaista seitkytlukulaista tarinankerrontaa, että kamera pystyyn ja näyttelijä saa olla, ei vispata. Puhutaan ihan repliikkejä, yritetään saada niistä luontevia ja läsnä olevia. Onhan tässäkin elokuvassa improttuja kohtia, mutta aika paljon harjoiteltiin ja oli luottamus tekstiin ja tilanteisiin."

Anna Maria Joakimsdottir - © Blind Spot Pictutes & FS FilmHaapkylän valmistautuminen elokuvarooliin eroaa teatterityöstä. Teatterissa tulkintaa työstetään lavalla vastanäyttelijöiden kanssa viikkojen harjoituksissa. Elokuvan roolihahmoa varten Haapkylä kirjoittaa ja keksii kotona taustoja. Alitajunta voi työstää hahmosta yhdentekevältäkin vaikuttavia asioita, joista on kuitenkin kuvauksissa hyötyä. Valkokangasprojekteissa Haapkylä tarvitsee mielestään näyttelijäkeskeistä, kannustavaa ohjaajaa, joka ei vetäydy kameran taakse piiloon.

– "Luottavainen ilmapiiri työryhmässä on elinehto elokuvalle. Sen näkee, jos ilmapiiri ei ole toiminut: ihmiset näyttelevät vähän yksin, tekevät varmaa perustyötä. Sitten kun näkee, että joku tekee jotain yllättävää, niin tajuaa, että siellä on ollut kannustava ja rohkaiseva ilmapiiri kuvauksissa. Saa mokata rauhassa, nauretaan yhdessä ja tehdään taas uudestaan."

Haapkylä aikoo tehdä joitain projekteja valkokankaalle keväällä, mutta ei suostu vielä paljastamaan mitään, koska sopimuksia ei ole allekirjoitettu.

Salmenperän seuraava pitkä elokuva keskittyy miehen roolin miettimiseen. Ohjaaja ei halua silti tunnustautua miesasiamieheksi, ja haluaa oikaista lausuman, jonka mukaan hänen päätehtävänsä olisi miehenä olemisen tutkailu. Kiinnostavien elokuvien tekeminen on Salmenperän tavoite, ja kiinnostavalta seuraava projekti kuulostaakin.

– "Päähenkilö on mies, joka ryhtyy rattopojaksi, tai seuralaispalvelumieheksi salaa omalta perheeltään. Kyseessä on ylpeä ihminen, joka uskoo, että miehen on perinteisesti elätettävä perheensä. Sitten roolit keikautetaan nurin ja prosessissa päähenkilö vapautuu miehen roolin taakasta. Hän saa nostaa kädet ylös, ettei hänestä ollut siihen, joskin hänestä ei ollut tähän rattopojan hommaankaan!"



Lue myös