Epäsovinnaisten tilanteiden mies

Aleksi Salmenperä on suomalaisittain harvinaisen persoonallinen elokuvantekijä, jonka edellinen elokuva Miehen työ oli pikimustalla huumorilla maustettu kertomus maailman vanhinta ammattia harjoittamaan päätyvästä miehestä. Nyt ensi-iltansa saava Paha perhe jatkaa tyylillisesti samoilla synkillä laduilla. Elokuvassa Ville Virtasen esittämä tuomari pyrkii ex-vaimonsa kuoleman jälkeen järjestämään lastensa elämän kohdalleen tuhoisin seurauksin. Salmenperän mukaan mikään yksittäinen asia ei innoittanut tarinan syntyä.

Ollakseni täysin rehellinen en täysin muista, mistä tarina sai alkunsa. Elokuvaideoiden eteen pitää kuitenkin aina tehdä työtä. Omaa sydäntäni lähellä ovat epäsovinnaiset tilanteet ja niistä kertominen. Pahassa perheessä yhdistyivät tarinaksi oma vanhemmuus ja epäsovinnainen rakkaussuhde. Idea oli itse asiassa olemassa jo ennen Miehen työtä, ja tarinan oli tarkoitus sijoittua 1950-luvulle. Myöhemmin päätin kuitenkin sijoittaa sen tähän päivään.

Elokuvan maailmankuva tuntuu olevan etäistä sukua Coenin veljesten töille. Salmenperä on osittain valmis allekirjoittamaan väitteen.

Olen pitänyt monista heidän elokuvistaan. Vaikutteet eivät olleet tietoisia, mutta samankaltainen selittelemätön huumorin ja draaman yhdistelmä tuntuu myös itselleni kodikkaalta.

Rautalangasta vääntämistä vastaan

Aikaisemmissa haastatteluissaan Salmenperä on todennut suosivansa minimalistista tyyliä. Paha perhe vie saman periaatteen entistäkin pidemmälle.

Suurin haaste elokuvassa oli luottaa hiljaisuuden ja käsikirjoituksen voimaan. Miehen työn kohtauksissa oli paljon dialogia ja ne olivat irrallisempia, joten niiden toimivuus tuntui jo kuvausvaiheessa selvemmältä. Pahassa perheessä kokonaisuus kasattiin leikkauspöydällä.

Valmistumisprosessin haastavuuden Salmenperä toteaa silti kokeneensa samanasteiseksi muiden töidensä kanssa.

Tässä oli tietysti myös hieman vähemmän kommenttien pyytämistä ja käsikirjoituksen lähettelyä edestakaisin. Päätimme, että elokuvan ei ole tarkoitus selitellä itseään, vaan sen tulee pystyä seisomaan omilla jaloillaan. Osittain tämä oli varmasti myös tuottaja Aki Kaurismäen ansiota. Myöskään hän ei usko jatkuviin tasapäistäviin palaveriruljansseihin.

Täydellisen tinkimättömyyden on helppo kuvitella Suomen kokoisessa maassa aiheuttavan ongelmia tuottajien taholta. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

Minusta Yleisradiossa ja Elokuvasäätiössä suhtaudutaan vaikeampiin käsikirjoituksiin riemulla. Haastavaa on ennemminkin tämä vaihe, jossa täytyy miettiä sitä, kuinka nopeasti vähäinen kopioiden määrä poistuu teattereista. Minusta on surullista, että enää ei ole saleja, jotka pystyisivät pitämään ohjelmistossaan muutakin kuin itsestään selviä popcorn-elokuvia. Vaikka myös Ruotsissa suurilla multiplekseillä on ilmeinen monopoliasema, on Suomi silti muuhun Eurooppaan verrattuna arthouse-elokuvan kehitysmaa.

Hyvästit yksinäisille miehille

Sekä Miehen työn että Pahan perheen päähenkilöt ovat tragikoomisia, keski-ikäisiä mieshahmoja. Tässä mielessä Salmenperän elokuvissa on jo nyt havaittavissa selvää teemallista jatkuvuutta.

Kyse ei ole tietoisesta valinnasta, mutta koska olen kirjoittanut molemmat elokuvat yksin, taipuvat ne helposti tuohon suuntaan. Olen kokenut rajallisuuteni isänä ja miehenä itselleni akuuteiksi aiheiksi, minkä vuoksi niistä on ollut myös helppo synnyttää tarinoita. Luulen kuitenkin, että nämä isä- ja perheteemat jäävät seuraavassa elokuvassani syrjään.

Mitä seuraavalta teokselta on sitten lupa odottaa?

Tänä keväänä kirjoitan Jenni Toivoniemen Kirsikkasaari-käsikirjoituksen pohjalta elokuvaa nimeltä Korso, josta on tulossa tinkimätön nuorisokuvaus. Teemana on unelmien merkitys ihmisille, jotka eivät usko tulevaisuuteen kovinkaan paljon. Olen itse kasvanut tärkeimmät vuoteni Keravalla, joten tunnen hyvin sen radanvarsimaiseman ja tämänkaltaiset ihmiset. Siksi tähänkin elokuvaan on tulossa myös omakohtaista näkemystä.

Lue myös