Konkreettinen punainen lanka

Häiriötekijä on poikkeuksellinen suomalainen elokuva. Q-teatterin samannimiseen näytelmään perustuva Aleksi Salmenperän ohjaus on episodielokuva, jossa on kymmenen tarinaa, jotka eivät näennäisesti risteä keskenään. Juonellisesti kokonaisuudessa ei tunnu olevan punaista lankaa, vaikka tarinan ensimmäisessä episodissa ja lopussa kyseinen lanka vilahtaakin.

Siinä on se konkreettinen punainen lanka, joka välillä hukkuu. Varsinainen punainen lanka on oikeastaan se, millä tavalla materiaali on tähän elokuvaan tuotettu, kertoo Salmenperä.

Häiriötekijä on Q-teatterin näyttelijöiden kirjoittama. Pääosissa nähdään sama näyttelijäkaarti kuin teatteriesityksissäkin.

Aleksi SalmenperäQ-teatterin ensemble on luonut materiaalin poikkeuksellisella metodilla: kerännyt ideoita, kirjoittanut niitä, kokeillut niitä lavalla ja antanut niitä jopa toiselle kirjoittajalle, mutta koko ajan ryhmän sisällä. Kokeillut niitä uudestaan lavalla, tiputtanut osan pois ja lopuksi Jani Volanen kirjoittaa lopulliset versiot. Se on se punainen lanka.

Yhdessä vaiheessa Salmenperä harkitsi kokonaisuuden tiivistämistä ja pohti, voisivatko kaikki hahmot asua esimerkiksi samassa talossa. Jani Volanen kuitenkin torjui idean, mistä Salmenperä on kiitollinen. Osa elokuvan viehätystä on Salmenperän mukaan juurikin siinä, että katsojat yrittävät yhdistää tarinat toisiinsa.

Tietyllä tapaa jonkinlainen punainen lanka voisi olla arjen häiriö tai ihmismielen vinksahdus, mutta emme halunneet ruveta sitä keinotekoisesti lisäämään muuten kuin tällä kömpelöllä irtovitsillä. Punainen lanka on alussa ja lopussa selkeästi näkyvissä.

Elviksen johdatuksella

Elokuvan alkuun haluttiin jonkinlainen avainsitaatti. Aluksi tekijät harkitsivat Stephen Hawkingin siteeraamista, mutta päätyivät lopulta Elviksen siteeraamiseen: Wop-bop-a-loom-a-boom-bam-boom.

Aleksi SalmenperäMinusta se on hyvä lukuohje tälle elokuvalle, sillä se tuntui rehellisimmältä. Sitä ei myöskään jääty loppuun asti analysoimaan, mikä oli hyvä juttu. Meillä oli koenäytös, jossa oli kolme katsojaa. Heistä yksi sai hysteerisen kikatuskohtauksen, kun se Elviksen sitaatti tuli kankaalle. Se vahvisti tunnetta, sillä 30 prosenttia yleisöstä piti siitä.

Sisällöllisesti teatterinäytelmä on säilynyt koskemattomana, mutta Salmenperän myötä teos kääntyy lavalta valkokankaalle erittäin vaivattomasti. Kotimaiseksi elokuvaksi Häiriötekijä on visuaalisesti erittäin tyylikäs ja yllättävän hyvin näytelty kokoelma sketsejä, joiden huumori on pikimustaa.

Elokuvan aikana mieleen vilahtaa useitakin mahdollisia vaikutteita. Salmenperä naurahtaa kuullessaan oman listani ja sanoo, ettei mikään ole ollut mietittyä.

Ei tässä ole mitään tietoista, että tälle cinefiilille tarjotaan tämä yhteys ja tuolle tuo. Lainaaminen on ollut ihan vaistonvaraista ja tunteellista, jos siellä sitä on. Kaikki tulee jostain nähdystä ja luetusta. Minä olen sitten lisännyt omiani, leikkaaja on lisännyt – puhumattakaan siitä, mitä tämä ensemble on näytelmää tehdessään miettinyt.

Haastava mutta ei vaikea

Salmenperän kaupalliset odotukset ovat maltilliset. Näytelmä on ollut iso menestys, mutta koko Suomen mittakaavassa menestykseen vaaditaan muutakin.

Aleksi SalmenperäEn ole ikinä pystynyt ajattelemaan, mikä kiinnostaisi yleisöä. Pitää mennä sitä kohti, mihin itse tunnen kiihkoa, vetoa ja kiimaa. Kaikki on sen jälkeen herran hallussa. Olisi ihanaa, jos puskaradio lähtisi käyntiin tai tästä tulisi edes pienimuotoinen kulttielokuva, joka eläisi omaa elämäänsä teatterilevityksen jälkeen.

Vaikka tämä ei olekaan laskelmoiden tehty kansankomedia, uskon kuitenkin suomalaiseen yleisöön. Jos ihmiset pitävät Kummelista, he voivat pitää myös tästä. Kokonaisuus voi olla haastava, mutta ei se kuitenkaan ole tylsä tai vaikea.

Suomessa tehdään paljon kokeilevaa ja rohkeaa teatteritaidetta, mutta kokeilevampia ja rohkeampia kotimaisia elokuvia tehdään harvemmin. Salmenperä uskoo, että Häiriötekijän rakenne ja häpeilemätön huumori tulee jakamaan yleisöä.

Varmaan tässä valittajia riittää, että eihän tämä ole elokuva. Elokuvissa tätä kuitenkin näytetään ja se on minusta elokuvan kiistaton merkki.



Lue myös