Viettejä ja vaistoja

Uudemman suomalaisen elokuvan usein niin paatoksellinen perinne ei ole mainittavasti vaikuttanut Aleksi Salmenperän esikoisohjaukseen Lapsia ja aikuisia. Sen sijaan filmistä huokuvat sen ulkomaiset esikuvat, kuten Todd Solondzin elokuvat, dogma-elokuvat sekä pohjoismaalaiset nykykomediat. Parinvalinnan viiltävyyttä käsittelevä elokuva muistuttaa hetkittäin hengeltään kepeään nuorekkuuteen pyrkiessään myös 1960-lukulaisia uuden aallon kotimaisia jäljittelijöitä.

Anna Maria Joakimsdottir - © Blind Spot Pictutes & FS FilmElokuvan maailma on aluksi raadollinen. Oikea pari on se, jonka kanssa pystyy jatkamaan lajiaan. Tai olemaan jatkamatta. Lähtötilanne on yksinkertainen. Venla (Minna Haapkylä) ja Antero (Kari-Pekka Toivonen) ovat olleet yksissä 15 vuotta. Venla haluaisi lapsen, Antero ehdottomasti ei. Molemmat ovat valmiita tekemään toisen selän takana lähes mitä tahansa pitääkseen päänsä. Anteron lisääntymiskammolle elokuva ei syitä selittele. Tarinan kannalta on kuitenkin merkityksetöntä, onko kyse kilpailijan pelosta vai persoonallisuushäiriöstä johtuvasta haluttomuudesta luoda itsestään uudistettu laitos. Venlan lapsentekohalulle sen sijaan selityksiä ei kaivata, onhan kyse ihmisen syvimmästä pyrkimyksestä.

Anna Maria Joakimsdottir - © Blind Spot Pictutes & FS FilmLapsenteko ei tunnu onnistuvan ja vimmaisella yrityksellä on vaikutuksensa pariskunnan seksielämäänkin. Venla löytää työpaikaltaan, joka on arveluttavan tehostavasti lapsettomuushoitoja tekevä sairaala, seksuaaliselta identiteetiltään horjuvan lääkärin Sadun (Minttu Mustakallio), joka tarjoaa hänelle näennäisesti paremmat mahdollisuudet suvunjatkamiseen ilman Anteron erilaisuuden aiheuttamaa ahdistusta. Tämäkään ei poista kommunikaatio-ongelmia, jotka ovat elokuvan keskeinen teema.

Lapsia ja aikuisia -elokuvan päähenkilö on Venla. Silti häntäkään ei tarjota ehdottoman samaistumisen kohteeksi. Elokuvan alkupuolella katsoja voi tuntea ylemmyyttä päämääriinsä millä tahansa hinnalla pyrkiviä eikä kovin älykkäitä henkilöhahmoja kohtaan. Vähitellen elokuvan kyyniset sävytykset hälvenevät romanttiseen suuntaan. Filmin voimaksi nousee sen vapaasti soljuva kerronta, joka ylittää esikuvansa, ja asioita monelta kannalta katsova pohdiskelevuus. Tarinan muodikkaat painotukset eivät muuta elokuvan perussanomaa valinnan kipeästä välttämättömyydestä.

Parasta filmissä ovat kuitenkin sen kauttaaltaan onnistuneet näyttelijäsuoritukset. Ohjaaja on myös ymmärtänyt antaa elokuvansa kulkea näyttelijävetoisena. Lapsia ja aikuisia on elokuva, josta on hiukan liian helppo pitää. Kuitenkin se muistuttaa tarpeellisesti, että se mikä ihmiselle on loppujen lopuksi tärkeintä, ei aukene valkokankaallakaan suurella melskaamisella vaan tarkkanäköisiä havaintoja tekemällä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 6 henkilöä



Lue myös