Kirkasotsaista viihdettä

Kaksipäisen kotkan varjossa -elokuvan ohjaajan Timo Koivusalon kolme edellistä elokuvaa olivat selkeästi todellisiin henkilöihin sidottuja. Oli Rautavaaraa, Helismaata, Irwiniä ja Sibeliusta. Koivusalo ei näissä elokuvissa halunnut lähteä liikaa muokkaamaan todellisia tapahtumia omaksi tarinakseen. Nyt oli mukava vaihteeksi keskittyä fiktiivisempiin elementteihin.

Musiikin tekeminen jäi edellisissä elokuvissa taustalle, koska oli luontevaa käyttää kyseisten elokuvien henkilöiden omia sävellyksiä. Kaksipäisen kotkan varjossa viitekehykseksi valikoitui niin sanotut sortovuodet viime vuosisadan vaihteessa.

– "Haaveilin, että tehdäänpäs musiikkielokuva, jossa on paljon musiikkia, niin kuin edellisissäkin mutta nyt eri tavalla toteutettuna. Ja sitten kun haluaa tehdä suurien tunteiden, sanoisiko jopa melodraaman, kirkasotsaisen viihde-elokuvan, niin se vaatii taustakseen voimakkaan viitekehyksen, aikakauden ja tarinan."

Suuret tunteet, itkun ja naurun sekoittaminen sekä musiikin intensiivinen käyttö ovat Koivusalolle tärkeitä. Chaplinia hän onkin ihaillut nuoresta pitäen.

Koivusalismi

Musiikin käyttö elokuvan elementtinä tietyllä tavalla on vakiintunut eräänlaiseksi "koivusalismiksi". Koivusalo ei ole operettimaisuuksien ystävä. Hänen elokuvissaan ei yhtäkkiä pimahdeta laulamaan, vaan musiikki liittyy selkeästi tarinaan. Kansalliset ainekset ovat myös liittyneet Koivusalon elokuviin.

– "Toivottavasti koivusalismi tarkoittaa sitä että täysi elokuvateatterisalismi! --- Minkälainen aikakausi synnyttää ja minkälainen aikakausi tarvitsee minkälaisen sankarin? Se on tässäkin teemana ihan niin kuin näissä muissakin (elokuvissa). --- Nyt on fiktiivinen hahmo, runoilija jonka liian suomenmieliset tekstit meinaavat johtaa siihen, että hän pääsee hengestään."

Kirjallisuuden vaarallisuutta valtaapitäville on vaikea kuvitella tämän päivän Suomessa. Toisinajattelijoiden vaientaminen on kuitenkin nykytodellisuutta monessa maailman kolkassa, Koivusalo pohdiskelee.

Auteurismi

Koivusalo on varsinainen auteur: hän tekee elokuvissaan lähes kaiken itse. Tuotanto, käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus, musiikin sävellys ja sanoitus – kuulostaa isolta urakalta yhdelle miehelle. Toisaalta aikaa säästyy, kun ei tarvitse pitää tuotantopalavereja muiden kuin itsensä kanssa. Koivusalo ei kirjoita riviäkään ennen kuin tarina on täysin valmiina päässä.

– "Mä mietin sen moneen kertaan ja editoin ja leikkaan sitä elokuvaa päässäni. --- Samalla kun kirjoitan sitä paperille, niin mulla se on jo kuvina mielessä. Se tarkoittaa sitä että siinä tekee jo lomittain ohjaajan ja käsikirjoittajan työtä. Se helpottaa aivan valtavasti!"

Koivusalo vitsailee, että kukaan ei ole niin hullu, että lähtisi hänen elokuviaan tuottamaan, joten ne täytyy tehdä itse. Suuret tuotannot vaativat hänen mielestään selkeän johtajan, joka ottaa vastuun hyvässä ja pahassa. Ohjaustyö ja musiikki ovat herkkua, mutta tuottajan osa ei ole helppo.

– "Sen tietää joka ainut suomalainen pienyrittäjä, että se on se kaikkein kurjin puoli, lippujen, lappujen, kuittien ja muiden järjestäminen… Ja silloin kun väkeä pyörii yli viisi sataa, ja jokaiselle pitäisi saada vielä murua rinnan alle, niin kyllä tuottajalle tulee hiki."

Elokuvateollisuus

Aloittaminen on ollut kerta kerralta helpompaa. Kaksipäisen kotkan varjossa on jo Koivusalon yhdeksäs pitkä elokuva. Hänen tuotantoyhtiönsä Artista Filmi alkaa olla koneistona hyvin öljytty, koska elokuvia on tehty säännöllisesti.

Koivusalo oli muutama vuosi sitten ideoijana Nakkilan kunnan kanssa suunnittelemassa Villilän elokuva- ja televisiokeskusta. Hänen mielestään jatkuvuus on elokuvanteossa tärkeää. Mestari-kisälli -periaatteella mennään eteenpäin ja vain tekemällä oppii. Villilän kaltainen keskus ja useita elokuvia tuottavat yhtiöt ovat suomalaiselle elokuvateollisuudelle ja ammattitaidolle tärkeitä.

– "Silloin se osaaminen säilyy tässä maassa. Välillä oli vähän semmoinen katkos suomalaisessa leffassa, että opeteltiin kaikkea uusiksi. Kun saatiin elokuvalle rahat, ostettiin kaikki kynänteroittimista lähtien yhtä tuotantoa varten ja sen jälkeen yhtiötä ei enää ollut."

Taunot ja Ansat, Veskut ja Annelit

Koivusalo ei halua käyttää viidenneksi parasta näyttelijää, jos on mahdollista saada paras. Elokuvan tuottaminen on sen verran kallista puuhaa. Kaksipäisen kotkan varjossa -elokuvaan hän sai kaikki toivomansa näyttelijät, ja on siitä tyytyväinen.

– "Jokaisessa staabissa on niin hyvä ja vankka tekijä, että silloin elokuvakatsoja voi selkeästi odottaa elokuvalipulleen vastinetta. Tietää, että määrätyt asiat ovat ainakin kunnossa."

Vernerin roolihahmon Koivusalo kirjoitti nimenomaan Vesa-Matti Loiria ajatellen. Samoin Anneli Saariston esittämä hahmo on mittatilaustyönä suunniteltu. Elokuvan nuoret rakastavaiset, Mikko Leppilampi ja Helena Vierikko voivat tuoda mieleen Ansa Ikosen ja Tauno Palon, ja ihan tarkoituksellisesti. Esko Nikkari on ollut Koivusalon jokaisessa elokuvassa:

– "En varmaan osaisi tehdäkään ilman häntä (Nikkari) leffaa enää. Se herra tavallaan varastaa koko sen tilan ja ottaa valkokankaan haltuunsa."

Seuraavaksi elokuvakseen Koivusalo suunnittelee jotain, mikä ei olisi epookkielokuva, ja jossa ei tarvittaisi satoja ihmisiä. Omat kokemukset mielisairaanhoitajana saattavat tulevaisuudessa olla tragikoomisen roadmovien aiheena.