Lapset ovat elokuvien arvoisia

Dokumenttiohjaaja Mia Halmeen uusin elokuva Ikuisesti sinun (2011) käsittelee huostaanottoa ja aikuisten ja lasten välisiä suhteita. Miten ohjaaja päätyi tähän vaikeaan ja kipeäänkin aiheeseen?

Olen nähnyt, että lapsen ja biologisen vanhemman suhde on todella vahva rakkaudessa ja myös vihassa, ja se on vahva, vaikka ei edes hirveästi nähtäisi. Ihmisen tarve tietää juurensa ja hahmottaa tätä kautta identiteettinsä, on suuri. Lisäksi lapset ovat elokuvien arvoisia, koska monissa asioissa he ovat aikuisia viisaampia.

Voisi kuvitella, että elokuvaan oli hankala löytää kuvattavia. Mistä ja miten päähenkilöt löytyivät?

Tein kaksi vuotta ennakkotyötä, tapasin paljon perheitä ja perehdyin aiheeseen. Kyseessä oli kuitenkin myös emotionaalinen matka. Perheet tulivat vastaan sitten, kun minäkin olin oikealla tavalla sisällä aiheessa. Päätin, etten taivuttele tai houkuttele ketään mukaan, vaan kyseessä piti olla yhteinen tavoite.

Minkälaista palautetta elokuvasta on tullut?

Elokuvasta oli näytös eduskunnan Kansalaisinfossa ja siellä syntyi todella mielenkiintoinen keskustelu sijaisvanhempien, sosiaaliviranomaisten ja asiantuntijoiden kesken. Siinä yhteydessä tunsin, että olin jotenkin oikeassa kohdassa: sisällä aiheessa, mutta puolueeton. En edusta kenenkään näkökulmaa. Siitä olen saanut myös hyvää palautetta, että elokuvassa joutuu katsomaan asiaa kaikkien osapuolten kannalta. Lisäksi olen saanut palautetta uusperheellisiltä, että elokuvan teemat koskettavat myös heitä. Pyrkimys onkin, ettei aihe jää vain huostaanottoon, vaan elokuva kasvaa suuremmaksi aikuisen ja lapsen välisen rakkauden kuvaukseksi.

Tässä elokuvassa ja elokuvassasi Iso poika (2009) fokus on lapsissa. Esimerkiksi elokuvassasi Yhden hengen perhe (2005) pääosassa ovat selkeästi aikuiset. Miten lasten ja aikuisten kanssa työskenteleminen eroaa?

Lapset ovat aidompia, mutta myös armottomampia. He sanovat suoraan, kun on tylsää! Aikuisten kanssa pelataan enemmän pelejä. He vahtivat enemmän sanomisiaan ja imagoaan.

Elokuvasi käsittelevät perhettä, rakkautta ja ihmissuhteita. Ne ovat kuitenkin myös hyvin yhteiskunnallisia. Uskotko, että ”henkilökohtainen on poliittista” tai onko pyrkimyksesi ylipäätänsä vaikuttaa?

Kyllä hurskastelisin jos sanoisin, ettei pyrkimyksenäni olisi vaikuttaa. Olen nimenomaan vaikutuksenhaluinen. En koe olevani tarinankertoja siinä mielessä, että tarina ei kiinnosta, jos siinä ei ole jotain, joka koettelee käsitystäni ihmisyydestä. Kaikki suuretkin poliittiset päätökset ovat lähtöisin ihmisistä, se on tarttumapintani.

Pidätkö yhteyttä elokuviesi päähenkilöihin kuvausten loppumisen jälkeen?

Kyllä pidän yhteyttä. Toki yhteydenpito voi vuosien myötä vähentyä ja suhde voi haaleta, kuten mikä tahansa ystävyyssuhde.

Suomalaisella dokumenttielokuvalla on viime vuosina mennyt todella hyvin kaupallisesti sekä palkinnoilla mitattuna. Yle on kuitenkin tehnyt leikkauksia dokumenttipuoleensa ja täten dokumenttien tärkein esityskanava uhkaa kaventua. Minkälainen on suomalaisen dokumenttielokuvan tulevaisuus?

Hirveän pelottava! Dokumenttielokuvalla menee hyvin, koska rahoitus on ollut kunnossa. Mutta jotta elokuva saa rahoitusta, sillä pitää olla jakelukanava, joka käytännössä on Yle. Nyt Ylellä on supistettu ulkopuolisten tuotantojen ostoja. Näen siinä uhan ja uskon, että asiaan olisi ratkaisuja, mikäli olisi poliittista tahtoa. Säästämällä muutama vuosi vesitetään pitkäksi aikaa suomalaisen elokuvan mahdollisuudet. Jos Yle ajaa dokumenttibrändinsä nyt alas pariksi vuodeksi, ei sitä nosteta sieltä yhtäkkiä taianomaisesti takaisin.

Onko vaarana, että dokumenttielokuva kaupallistuu ja ajautuu yhä enemmän kilpailemaan fiktiotuotantojen kanssa elokuvateattereihin?

Nyt jo kilpaillaan! Pitäisi olla samanlainen markkinointikoneisto kuin fiktiolla, mutta sitä ei ole, eikä siihen ole samalla tavalla rahaa. Katsojilla on halu nähdä ”muuta” ja laajempaa tarjontaa. En usko, että suomalainen dokumenttielokuva näivettyy talousvaikeuksien takia, sen ei vain anneta kukkia ja tekijöiden täytyy taistella enemmän. Jotain tässä maassa ja koko maailmassa on meneillään, joka saa dokumenttielokuvan ja monen muunkin taiteenlajin hirvittävän hedelmälliseen tilaan.

Voitit huhtikuussa Sveitsissä Visions du Réel -festivaaleilla parhaan ohjauksen palkinnon pitkien dokumenttien sarjassa. Minkälainen kokemus festivaalit olivat?

Se on elävä ja elokuvakeskeinen festivaali. Palkinnon saaminen on ihanaa, koska tulee tunne, että joku näkee työsi arvon.

Lopuksi, onko sinulla jo suunnitelmia seuraavasta elokuvasta?

On kaksi aihetta, jotka kuulostavat hirveän synkiltä. Toinen kertoo eron hetkistä ja toinen kuolemasta, mutta kuitenkin päinvastaisuuden kautta. Eron hetkistä kertova elokuva kertoo rakkaudesta, ja siitä miten niin abstraktilta kuulostava käsite kuin rakkaus pitää ihmisiä yhdessä. Kuolemaa käsittelevä elokuva kertoo halusta arvostaa elämää niin kauan kuin sitä on.

Lue myös