Brändiajattelu on syrjäyttänyt ihmisen

Elias Koskimiehen käsikirjoittama ja ohjaama Likainen pommi tutkailee työelämän huonontumista komedian ja satiirin keinoin. Elokuvan päähenkilö on musiikkibisneksessä pr-koordinaattorina työskentelevä Mirccu (Malla Malmivaara), joka tekee kaikkensa pitääkseen järjettömiä uhrauksia vaativan työpaikkansa. Viihdemaailmaa läheltä seurannut Koskimies kertoo elokuvansa olevan kriittinen kommentti nykymenoon.

Länsimainen yhteiskunta on pirunmoinen paikka tavalliselle ihmiselle elää. Tahti on aivan liian nopea, kilpailu kovaa ja vaatimukset mielettömiä. Ihmisen mieli ei pysy mukana. Jos tipahdat tai tulet pudotetuksi kelkasta, sinusta tulee hylkiö.

Nykyään ei puhuta enää ihmisistä vaan brändeistä. Nyt kun mennään taas uutta lamaa kohti, valtaapitävillä on hyvä sauma pompottaa ihmisiä vielä enemmän, koska kaikki pelkäävät työpaikkojensa puolesta.

Koskimies kertoo hautoneensa ensimmäisen pitkän elokuvansa ideaa yli 10 vuotta.

Alussa olivat hahmot: Mirccu ja hänen poikaystävänsä, vaativa pomo ja kohtalokas pissis. Ensimmäinen käsikirjoitusversio syntyi kuitenkin vasta vuosien kypsyttelyn jälkeen. Päivätyöt veivät, eikä kirjoittamiselle jäänyt aikaa.

Varsinaisesti elokuva lähti syntymään vuonna 2006. Viisi vuottahan on ohjaajalle ihan normiaika työstää elokuvaa ja saada kaikki tahot vakuuttuneiksi osaamisestaan. Minulla oli alusta lähtien rohkea tuottaja ja vahvoja tukijoita, joiden mielestä tämä elokuva kannatti tehdä.

Uutisvuotoa ja Presidentin kansliaa käsikirjoittaneen Koskimiehen mukaan satiiri on älyllinen komedian laji, jolla ei ole kovin vankkaa traditiota Suomessa.

Kotimaisen komedian historia ylipäätään on lyhyt. 1960-luvulta lähtien täällä on tehty hienoja tv-ohjelmia, kuten Lumilinna (1965) ja 80-luvun kulttisarjat Tabu ja Velipuolikuu. Spede Pasasen alkuaikojen tuotokset olivat mahtavan anarkistisia. Lapsena lempisarjani oli Hukkaputki, vaikka en varmaankaan tajunnut siitä mitään. Viime vuosilta tulee mieleen Jani Volasen ohjaama Ihmebantu.

Koskimiehen ulkomaiset esikuvat tulevat Yhdysvalloista.

1990-luvun alun amerikkalaiset indie-ohjaajat tekivät minuun suuren vaikutuksen. Rajuja ja anteeksipyytelemättömiä elokuvia tekivät silloin esimerkiksi Alexander Payne, Spike Jonze, Paul Thomas Anderson ja David Russell.

Likaisen pommin näyttelijät eivät ole kotimaisen elokuvan tunnetuimpia nimiä. Mircun pomoa näyttelevä Jukka Puotilakin on tutumpi televisiosta kuin valkokankaalta.

Olen hirveän utelias tyyppi ja haluan aina olla tutkimassa jotain uutta. Sikäli tuntui luontevalta valita rooleihin tuoreita kasvoja. Toivon, ettei Suomessa mentäisi Amerikan tähtimalliin – siihen, että keskitytään varjelemaan julkisuuskuvaa roolien tekemisen sijaan. Ihailen sitä tapaa, jolla Jukka Puotila heittäytyi tekemään näin brutaalin roolin, joka on aivan jotain muuta kuin mitä hän on tottunut tekemään teatterin puolella.

Hyvän komedian taustalta löytyy Koskimiehen mukaan – hieman yllättävästikin – tragedia.

Minulla on taipumus nähdä asiat traagisina. Ilman traagisia asioita ei voi tehdä komediaa. Taustalla on aina kipu.

Lue myös