Nykyihmisen vapaudenkaipuu

Elokuvan päähenkilö on kiteeläinen liimatehtaalla työskentelevä perheenisä Matti, joka oravanpyörässä tuntee syvää vapaudenkaipuuta. Eräänä päivänä toive toteutuu, kun Matti alkaa teleporttailla ympäri maailmaa. Miten se vaikuttaa hänen perheeseensä?

Poissa käsittelee vapaudenkaipuuta ja riittämättömyyttä. Metaforisena pidetyn elokuvan voi tulkita monella tavalla, mutta pohjimmiltaan se on kuvaus itsekkyydestä ja kommunikaatiokyvyttömyydestä.

Kun olin lapsi, Paluu tulevaisuuteen -trilogia (1985–1990) oli minulle hyvin tärkeä. Ne olivat ensimmäisiä elokuvia, jotka herättivät kiinnostukseni aikamatkailuun. Poissa-elokuvassa pääsin tekemään jotain vastaavaa – ei aikamatkailua, mutta siirtymistä paikasta toiseen. Oleellista kuitenkin on, ettei se ole itsetarkoitus.

Teleportaation kautta elokuvassa käsitellään esimerkiksi perhedynamiikkaa: kommunikaatiokyvyttömyyttä ja vapaudenkaipuuta. Se on siis vain tapa käsitellä tärkeitä asioita. Kun asioita jätetään sopivasti auki, se mahdollistaa samaistuttavuuden ja omakohtaisuuden ja sen, ettei tulkintaa lukita tiettyyn lokeroon. Hyvä elokuva on mielestäni sellainen, joka uskaltaa jättää asioita katsojien omien tulkintojen ja ajatusten varaan eikä selitä kaikkea.

Arttu Haglundille elokuvat ovat ensisijaisesti tunnelmia ja hetkiä – havaintoja maailmasta ja ihmisistä, elävästä elämästä. Joskus tarkan eksakteja, toisinaan abstraktimpia. Elokuva ei ole pohjimmiltaan tarinankerrontaa, toisin kuin usein väitetään. Elokuva ei kerro, vaan näyttää. Haglund haluaa näyttää.

Hän on tehnyt lyhytelokuvia. Osallistunut Uneton 48 -lyhytelokuvakilpailuun osittain samalla porukalla, joka on tehnyt Poissa-elokuvan. Haglund työskentelee Amazement-tuotantoyhtiössään ohjaajana, tuottajana, elokuvakasvattajana ja kouluttajana. Hän muun muassa on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman lapsille ja nuorille suunnatun Kaikki kuvaa -elokuvakasvatushankkeen tuottaja.

Poissa on Haglundin ensimmäinen pitkä elokuva, ja se sai maailmanensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa, ainoana indie-elokuvana tänä vuonna, ja se esitettiin ennakkonäytöksenä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla syyskuussa.

On hienoa, että monen mutkan jälkeen elokuva on nyt ensi-illassa ja saa teatterilevityksen.

Yhdeksän vuotta tuotannossa ollut elokuva sai alkunsa elokuussa 2010, kun käsikirjoittaja, sarjakuvataiteilija Avi Heikkinen lähetti Arttu Haglundille uuden sarjakuvansa ensimmäisen käsikirjoitusversion. Haglund piti ideaa hyvänä todeten, että konseptissa olisi ainesta myös elokuvaan.

Mitättömällä budjetilla

Elokuvahankkeelle yritettiin pari vuotta saada rahoitusta perinteisiä kanavia pitkin, mutta se ei tuottanut tulosta.

Aiheemme ei kiinnostanut rahoittajia, emmekä olleet tarpeeksi kokeneita ja nimekkäitä heidän mielestään. Lopulta meistä tuntui, että voimme yrittää hakea rahoitusta aina uudestaan, mutta sitä emme kuitenkaan saa. Rahoituksen puutteesta huolimatta aloimme kehitellä elokuvaa, ja tämä tarina ansaitsi pitkän elokuvan muodon.

Vuonna 2013 tehtiin päätös, että elokuva toteutetaan omakustanteisesti talkootyönä. Haglund keräsi työryhmän, ja mukaan lähti pääosissa nähtävien tuoreiden kasvojen lisäksi eturivin näyttelijöitä, kuten Minka Kuustonen ja Tommi Korpela.

Olin laittanut rahaa säästöön ja lisää säästin vuosien varrella. Siitä kertyi budjetti, 20 000 euroa, joka on noin puolitoista prosenttia keskimääräisestä pitkän elokuvan budjetista.

Kuvaukset alkoivat keväällä 2013.

Se oli haasteellista ja aikaa kului. Rahan vähyys tuntui, ja huomasi konkreettisesti, mitä rahoitus mahdollistaa. Työryhmämme oli pieni ja kaikki olivat taiteellisessa päävastuussa. ”Ylimääräisiä” ei ollut. Minäkin välillä kuvasin, äänitin ja vastasin jopa cateringista, olin monessa roolissa. Toivoin usein, että olisin saanut keskittyä vain ohjaamiseen. Olen kuitenkin hyvilläni, että pysyin pitämään kaiken kasassa. Toivottavasti voin seuraavissa projekteissa keskittyä vain ohjaamiseen.

Usko elokuvaan ei mennyt, ei koko yhdeksän vuotta kestäneen tuotannon aikana. Haglund tiesi, että se valmistuu jossain vaiheessa.

Emme tienneet, saammeko levittäjää vai pitääkö levittää itse. Oli hienoa, että Black Lion Pictures, joka on erikoistunut indie-elokuvien tuottamiseen ja levittämiseen, otti meidät siipiensä suojaan. Yhteistyö oli heti luontevaa.

Indie-kenttä murroksessa

Vuosi 2019 on Haglundin mukaan ollut kotimaisille indie-elokuville hyvä. Ne ovat saaneet huomiota ja katsojia. Indie-elokuvat ovat nousussa, koska ne alkavat päästä teatterilevitykseen. Huomataan, että se on mahdollista ja nostetta syntyy. Mutta haasteita silti on.

Elokuvasäätiön tukipolitiikka on parin viime vuoden aikana mennyt siihen suuntaan, että kun halutaan suomalainen elokuvan kansainvälistymistä, sitä toteutetaan niin, että yhä harvemmille tuotannoille annetaan enemmän rahaa. Mielestäni pitäisi tehdä päinvastoin. Jos ajatellaan muita eurooppalaisia elokuvamaita tai edes Pohjoismaita, budjetit ovat Suomeen verrattuna selvästi suurempia. Vaikka Suomessa jokin tuotanto saisi kahden miljoonan sijaan kolme miljoonaa, joka on miljoona pois joltain muulta hakijalta, se ei silti nosta tuon yhden elokuvan ”production valueta” eli tuotannollista arvoa niin paljon, että nousisimme kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Siksi ”harvemmille enemmän” on väärä suunta.

Pitäisi antaa pienempiä summia useille tekijöille. Silloin turvattaisiin alan moniäänisyys ja uudet tekijät saisivat mahdollisuuden. Pitkän elokuvan keskimääräisen budjetin (1,3 miljoonaa euroa) sijaan voisi tehdä vaikkapa kaksi tai kolme noin 500 000 euron elokuvaa. Se on mahdollista, silloin pitää vain tehdä joitakin asioita eri tavalla, esimerkiksi pienentää työryhmää. Osa elokuvista todennäköisesti epäonnistuisi, mutta niin tapahtuu myös nykyisille suuremman budjetin elokuville. Näin useammalla olisi mahdollisuus loistaa. Suomalaisen elokuvan suurimmat ongelmat ovat usein jo käsikirjoituksessa. Raha ei kuitenkaan mene käsikirjoituksiin, joka on työvaiheista edullisin, vaan sitä käytetään muuhun. Pitäisi panostaa enemmän ideaan ja konseptiin.

On paljon ulkomaisia scifielokuvia, jotka loistavat pienimuotoisuudellaan, koska idea on niin kantava, että elokuva kiinnostaa vaatimattomista puitteista huolimatta. Jos tekijät ovat ovelia, ongelmat voivat inspiroida löytämään jotain uutta. Haglund toivoo, että kotimaiset indie-elokuvat lyövät läpi ja menestyvät, jolloin elokuvasäätiön olisi muutettava linjaansa. Niin kauan kuin ne eivät lyö läpi, siellä voidaan ajatella, ettei niihin ei kannata satsata, koska ne eivät menesty. Eikä mikään muutu. Muutos edellyttää rohkeita tekijöitä jotka näyttävät, että erilaisia elokuvia kannattaa tehdä.

Toisaalta elokuvasäätiökään ei ole ainoa autuaaksitekevä vaihtoehto. Indie-kentän murros näkyy myös siinä, että esimerkiksi Poissa-elokuvan levittäjä Black Lion Pictures rakentaa Sotkamoon kunnianhimoista ”Kajawoodia” eli Kainuun Hollywoodia, jonka on tarkoitus kyetä itsenäiseen elokuvatuotantoon, joka siis voisi tarvittaessa toimia myös perinteisistä tukielimistä riippumattomana. Rendel-supersankarielokuvat ovat ensimmäisiä, joissa tämänsuuntaista on tuotantomallia on sovellettu.

Ei efektejä

Poissa on tiettävästi ainoa suomalainen elokuva, jota on kuvattu 30 maassa. Suurin osa kuvattiin Suomessa. Ulkomaisista kuvauksista tärkeimpiä olivat viikon kuvausmatka Teneriffalle sekä muutaman viikon kestänyt road trip läpi Yhdysvaltojen 12 osavaltion.

Mieleen on erityisesti jäänyt kuvaukset Teneriffalla. Oli hyvä fiilis, että pystyimme tekemään sen reissun mitättömästä budjetista huolimatta. Scifielokuvat ovat nykyään pitkälti efektien täyttämiä, katsojat ovat tottuneet ajatukseen. Poissa-elokuvassa ei ole efektejä lainkaan. Teneriffalla maisemat itse asiassa näyttivät välillä niin mahtavilta, että ne tuntuivat efekteiltä. Tällä greenscreen-aikaudella jouduimme miettimään, miten todistamme katsojille sen, että olemme oikeasti kuvanneet siellä.

Elokuvassa on noin kahden vuoden aikajänne ja kuvasimme tietysti täysin epäkronologisesti. Oli haasteellista huomioida jatkuvuus. Teneriffalla improvisoimme sen mukaan, mitä eteen tuli ja mikä oli hyvä paikka. Kaikkia kohtauksia ei ollut lyöty lukkoon. Tasapainottelua ja miettimistä oli paljon. Myös kuvaukset Yhdysvalloissa ovat jääneet mieleen. Ja toki se, että saimme sidottua kaiken yhteen elokuvaksi.

Monivuotisen jälkituotantovaiheen – Haglund myös leikkasi elokuvan – jälkeen se valmistui keväällä 2019.

Fyysisesti läsnä, henkisesti poissa

Arttu Haglundin mukaan elokuvan viesti on sellainen, millaisena kukin katsoja sen itse kokee.

Elokuva peilaa nykypäivää. Ajankohtaista on vapaudenkaipuu ja onko se itsekästä. Siihen viittaa elokuvan nimikin. Merkittävintä on, kun on fyysisesti läsnä mutta henkisesti poissa, kuten elokuvan Matti: ”Olen nyt läsnä perheenisänä mutta henkisesti poissa.” Läsnäolo ei ole silloin todellista. Uskon sen olevan tuttua ja samastuttavaa monelle perheelliselle ja muillekin. Miten kommunikaatio onnistuu puolison kanssa? Miten aikaa jaetaan? Isyys, vanhemmuus. Monet asiat ja kysymykset tulevat esiin. Toivon, että elokuva herättää keskustelua.

Palaute on ollut erittäin hyvää.

Koska meillä ei ole ollut varaa markkinointiin, pyysin kymmeniä tunnettuja ihmisiä kosmologi Kari Enqvististä kirjailija Kaari Utrioon ja uutisankkuri Arvi Lindiin katsomaan elokuvan. He pitivät näkemästään ja halusivat suositella sitä. Festivaalit olivat myös hieno kunnianosoitus. Katsojat ovat kehuneet ja esittäneet omia tulkintojaan. Elokuva on nähty kuvauksena esimerkiksi alkoholismista ja skitsofreniasta.

Haglundista tuntuu hyvältä, kun elokuva koetaan merkityksellisenä ja koskettavana. Hän odottaa jännityksellä kritiikkejä.

Elokuvan tekeminen vei mennessään. Ajan myötä siitä on tullut minulle yhä tärkeämpi. Kun minusta tuli isä kolme vuotta sitten, aloin katsoa elokuvaa uudella tavalla, enemmän isyyden näkökulmasta. Mietin leikkausvaiheessa, miten huomioin omaa kokemustani elokuvassa. Samastun päähenkilö Mattiin yhä enemmän. Aiemmin pidin häntä itsekkäämpänä kuin hän ehkä onkaan. Ymmärrän myös hänen kyseenalaisia valintojaan. Hän rakastaa läheisiään, mutta ei osaa näyttää sitä oikealla tavalla. Hän näyttää sen omalla tavallaan.

Lue myös