Lyhäreiden ja musiikkivideoiden riemua Vinokinossa

Taas on yksi Vinokino-festivaali takana. Kaiken kaikkiaan Vinokinon tapahtumiin myytiin neljässä kaupungissa noin 3 500 lippua. Elokuvanäytöksissä kävi kaikkiaan noin 2 800 katsojaa ja oheistapahtumista nautti noin 700 ihmistä. Turussa viikonlopun aikana kävi katsojia yhteensä 1200, ja monet näytöksistä olivat Kino Thaliassa tupaten täynnä. Festivaalilla vallitsi lämmin ja rento tunnelma, ja ohjelmistossa oli monipuolista tarjontaa. Pitkistä elokuvista minulta saattoivat jäädä näkemättä ihan parhaat, mutta lyhytelokuvakoosteet Dames ja Available Men sekä musiikkivideokoosteet paikkasivat ilahduttavasti tämän aukon.

Näkemistäni pitkistä elokuvista Itty Bitty Titty Committee vei voiton iloisella feminismillään. Se oli yleisönkin suosikkeja. Shelter taas puolestaan oli melko ansiokas draama aiheensa alleviivaamattomuudessa. Elokuva kertoi lomalta palaavan naisparin elämästä, ja siihen yllättäen tunkeutuvasta marokkolaisesta salamatkustajapojasta. Italialainen elokuva ei tuutannut että "ohoo, meillä on tässä tämä lesbopari", vaan käsitteli henkilöidensä pari- ja perhesuhteita kuin mitä tahansa muuta yleisinhimillistä teemaa. Käsikirjoitus ja näyttelijätyö kuitenkin töksähtelivät Shelterissä paikoitellen.

Taiwanilainen teinikuvaus Eternal Summer oli pateettisuudessaan ja sisältönsä löyhyydessä puuduttavaa katsottavaa. Elokuvan alussa jännite kahden kaveruksen ja yhden tytön välillä oli vielä kiinnostava. Mutta ehkä käsky on tullut korkeammalta byrokraattiselta taholta tai jotakin muuta on sattunut, kun alun asetelma elokuvan edetessä valitettavasti lässähti ja intensiteetti katosi. Etenkin dramaattinen merenrantaloppu löi yli: kaverukset, jotka jo kerran olivat harrastaneet seksiä keskenään tunnustivat ihan oikeasti välittävänsä toisistaan. Ei uutta eikä rohkeaa.

Isobritannialainen Tick Tock Lullaby pohdiskeli Sashan ja Mayan mahdollisuuksia hankkia yhteinen lapsi. Muutoinkin äitiyden kysymykset olivat elokuvan käsittelyn aiheita. Vaikka Sashan piirtämät sarjakuvat toivat mukavaa rytmiä kerrontaan, kärsi se hitaudesta ja lievästä näköalattomuudesta. Osuvaa pilkettä hetkittäin aiheeseen kuitenkin löytyi.

Toista oli sitten edellä mainitun elokuvan alkukuvana nähty Sanna Liinamaan dokumentti Pidä kii. Siinä parisuhteensa rekisteröineet turkulaiset Annu ja Mickan miettivät vaihtoehtoja perheenlisäykselle hedelmöityshoitolain ollessa kesken ja adoption edelleen ollessa naispareille Suomessa mahdoton. Pidä kii oli lämmin, humaanin rosoinen ja sympaattinen, ja tarjosi yleisölle ilonpilkahduksen keskellä synkkää syksyä. Tämä oli Vinokinon ohjelmiston paras yksittäinen elokuva. Jos Pidä kii elokuva tulee jossain harvinaisessa tilaisuudessa vastaan, ei sitä kannata ohittaa.

Koosteet

Dames- ja Available Men- lyhytelokuvakoosteet olivat hykerryttävän hauskoja ja itkettävän koskettavia. Mukana oli sekä fiktiota että dokumenttia. His Name Is Cosmo nauratti naisparin dildo-kokeiluilla, Dames taas kutkutti film noir- tunnelmallaan. Turun Taideakatemian opiskelijoiden Iida Rauman ja Emma Vartiaisen Karusellileikki, joka nähtiin myös kotimaisessa musiikkivideosarjassa, oli aivan ihastuttava pienoistarina tyttöjen kesämökkiretkestä. Itse kappalekin jäi soimaan pirteänä päähän vain yhden kuuleman jälkeen.

Maskuliinisten naisten julkisissa vessoissa kokemaa ennakkoluuloa ilmensi terävästi Kattis Honkasen ja Katarina Jungarin dokumentti Queer-toilet. Koko festivaaliohjelmiston oivaltavin lause kuultiin erään haastateltavan suusta, kun hän pohdiskeli naisten ja miesten wc-tiloja ja niihin liittyviä sosiaalisia koodeja. Kyseistä haastateltua luullaan toistuvasti yleisissä naisten wc-tiloissa mieheksi ja vaaditaan usein tästä syystä poistumaan. Dokumentissa hän toteaa tähän, että "saahan siitä tietyllä tapaa kicksit, kun voi järkyttää muita käymällä naisten vessassa, kun on kuitenkin niinkun nainen".

Mies-koosteessa liikuttiin myös kaikenkattavissa tunnelmissa. Hauskin ja varmasti monelle vaivaannuttavankin läheinen oli Communicator, jossa poika kertoo vihdoin isälleen homoudestaan. What’s up With Adam? oli suloinen tarina koulupojista, jotka löytävät toisensa. Näissä kummassakin lyhärissä oli läsnä ihanaa optimismia ja rohkeutta, jota toivoisi kaikille kaapista ulos tuleville.

Available Menissä mentiin neljän miehen keskinäisissä tapaamisissa aivan sekaisin, ja sekös aiheutti hupaisia kommelluksia. (In)Visible Years oli koskettava dokumentti vanhenevista homomiehistä, jotka kertoivat siitä, miten maailman suhtautuminen homoihin on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Le Weekend taas oli ranskalaisen elokuvaopiskelijan dokumentti omasta Lontoon-retkestään yhden viikonlopun aikana. Opiskelijan harhaanjohdattelevuus kuvattavaa kohdettaan kohtaan herätti katsojassa ristiriitaisia tuntemuksia, ja käänsi koko kysymyksen matkasta moraaliseksi. Opiskelija itsekin pohti omaa moraaliaan ja toimintaansa reflektiivisesti, joten täysin kyseenalaiseksi eivät tämän motiivit katsojalle jääneet.

Kaiken kaikkiaan koosteet olivat rikkaita, monikerroksisia ja ajatuksia herättäviä. Niissä oli sopivassa suhteessa fiktiota ja dokumenttia, ja ne olivat laadultaan tasaisen vahvoja. Suuria notkahduksia ei ollut, ja kokonaisuutena ne olivat erittäin nautittavia.

Musiikkivideot

Etenkin ulkomaisessa musiikkivideosarjassa oli visuaalisesti hengästyttäviä teoksia. Mukana oli muun muassa Cocorosieta, Final Fantasya ja Gossipia. Voiton veivät kuitenkin Peachesin Wanna Be Herräväkällä estetiikallaan, The Knifen Pass This On ennalta arvaamattomalla draq-videollaan ja etenkin Sigur Rósin Viðrar vel til loftárása sydäntäsärkevällä kauneudellaan ja voimallaan.

Suomalaisten videoiden sarjassa valittiin ensimmäistä kertaa Suomen homoin musiikkivideo. Sekä raati että yleisö valitsi voittajaksi Tommi Pietiläisen The Crashille ohjaaman Sugared-videon. Video on vuodelta 1996, mutta toimii edelleen visuaalisesti ja temaattisesti kauniina ja osuvana teoksena. Cristal Snow oli erittäin gay/draq videossaan Pump it Up, mutta joissain videoissa tuntuivat perusteet homovideosarjaan kuulumiselle olevan hieman heppoisia. Suomessa tietysti musiikkivideokulttuuri ja etenkin lesbo/homovideoiden kuvaaminen on vielä nuorta ja uutta, eikä valikoimaa ole liiaksi, joten Rasmuksen ja Ultra Bran videoiden sisällyttäminen kilpailusarjaan hyväksyttäneen. Eiköhän tulevaisuudessa tämäkin populaarikulttuurin osa-alue kotimaassamme elinvoimaistu ja monipuolistu.

Vinokino jatkaa onneksi ensi vuonnakin. Se on elokuvafestivaalien sarjassa paikkansa jo aikaa sitten ansainnut. Toivottavasti ohjelmisto viihdyttää ja ravistelee jatkossa entisestään. Synkkään syksyyn mahtuu aina yksi homo- ja lesboelokuvafestivaali mieltä piristämään.