Sukupolvi ennen kurittomia ja levottomia

Suomalaisen elokuvan festivaali esitteli perinteidensä mukaisesti kotimaisia studiokauden helmiä. Muiden teemojensa ohella tämän vuoden näytökset avasivat näkökulmia sodan jälkeiseen yhteiskuntaan ja rauhan mukanaan tuomiin ongelmiin.

Sotavuodet jättivät pysyvät jälkensä suomalaiseen elokuvakulttuuriin, joka hyvin pian sodan loputtua alkoi käsitellä yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Sota-aikana elokuvateollisuus oli valjastettu kansan mielialan kohotukseen ja toimi unohduksen ja lohdutuksen välineenä, mutta sodan jälkeen tilanne kuitenkin muuttui ja elokuviin ilmestyi yhteiskunnallinen pohjavire. Tämä ilmeni niin suoranaisena valistuksena kuin hienovaraisena vihjailunakin esimerkiksi komedian muotoon kätkettynä.

Uudenlaisen tilanteen kevyttä kommentointia edustaa Suomi-filmin Valentin Vaalan vuonna 1945 ohjaama Vuokrasulhanen. Elokuva on kertomus eronneesta ja itsenäisestä sisustusarkkitehdista, Meeri Holvista (Lea Joutseno), joka palkkaa itselleen vuokrasulhasen niin entisen aviomiehensä kuin salaisen poikaystävänsä harmiksi. Vuokrasulhanen esittelee uuden, modernin naisen, joka on älykäs, koulutettu ja kekseliäs. Sotavuodet olivat pakottaneet naiset työelämään miesten ollessa rintamalla ja tehnyt heistä – ainakin elokuvissa – menestyviä ja aktiivisia.

Vuokrasulhasen Meerillä on käsissään paljon valtaa, niin työpaikallaan kuin yksityiselämässään. Elokuvan miehet ovat läsnä vain Meerin pelinappuloina, joilla hän leikittelee surutta. Elokuva esittelee kuitenkin myös vanhanaikaisia arvoja edustavan Pipin (Rauha Rentola), joka kuvataan hupsuna, lapsellisena ja miehenkipeänä. Kepeän hassuttelun kautta Vuokrasulhanen kommentoi ajalleen tyypillistä pulaa miehistä ja monia naisia uhannutta vanhapiikuutta. Yksinjääminen ei ollut leikin asia, vaikka Pipin epätoivoisille hurmausyrityksille nauretaankin elokuvassa makeasti.

Vuotta myöhemmin valmistunut Toivo Särkän Nuoruus sumussa (1946) heitti huumorin romukoppaan ja ryhtyi käsittelemään sodasta palaavan nuorison ongelmia suorasanaisesti ja valistushengessä. Nuoruus sumussa on yksi niin sanotuista kuppaelokuvista, jotka sodan jälkeen ilmestyivät kommentoimaan villiintynyttä ja vanhoista arvoista vieraantunutta nuorta sukupolvea.

Teemoiltaan elokuva käsittelee alkoholismia, työttömyyttä ja rikollisuutta, mutta ennen kaikkea löyhentynyttä sukupuolimoraalia, josta kuppaelokuvien sarja on saanut nimensäkin. Elokuvassa irrallisuus ja oman kadonneen paikan etsiminen yhteiskunnassa ajaa kolme sodan kunniallisesti sotinutta nuorukaista, Alfin (Leif Wager), Vilhon (Topi Ruuth) ja Hanskin (Hannes Häyrinen) huonoille teille ja johtaa lopulta Vilhon rikoksen aiheuttamaan kuolemaan ja Alfin riutumiseen syfiliksen kourissa. Vain Hanski onnistuu alkuvaikeuksien jälkeen pääsemään jaloilleen ja saa niin työpaikan kuin kunniallisen morsiamenkin.

Nämä elokuvat käsittelevät sitä, miltä tuntui kun menneisyyteen ei ollut paluuta ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Naisten aseman vapautuminen ja miesten kyvyttömyys toimia perinteisissä maskuliinisissa rooleissaan johti nuorison keskuudessa hämmennykseen, mikä heijastui Vuokrasulhasen ja Nuoruus sumussa kaltaisiin elokuviin. Osattiin sitä siis olla paheellisia ja himokkaita jo 40-luvulla, ennen elokuvan uutta aaltoa, 50-luvulla syntyneitä kurittomia sukupolvia ja levotonta nykyelokuvaa.