Näkökulmia todellisuuteen

Tammikuun elokuvatarjonta huipentuu jo viikon mittaiseksi paisuneen Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistoon. Järjestyksessään 15. DocPoint pyörähtää käyntiin maanantaina 25.1.2016. Viikon aikana valkokankaille heijastetaan 149 dokumenttielokuvaa. Mukana on klassikkodokumenttien sarja ja katsaus kanadalaisen Philip Hoffmanin tuotantoon ja merkitykseen, mutta festivaalin vahvuus on tuoda suomalaisten saataville uusinta – sekä kotimaista että kansainvälistä – dokumenttituotannon kärkeä.

Kotimaista sarjaa edustaa pirteästi lämminhenkinen Swing Game (2015). Dokumentin tekijät haluavat perehtyä nousussa olevaan pelisuunnittelun maailmaan. He päättävät lähestyä aihetta perustamalla pelialan yrityksen ja alkamalla suunnitella omaa mobiilipeliään. Huumorin sävyttämä dokumentti käy lävitse yrityksen kasvukipuja, onnistumisia ja erehdyksiä rahoituksesta tuotteen kehittelyyn ja markkinointiin. Innokkuus ja uhkarohkeus välittyvät katsojalle, ja elokuva herättää tunteita aina myötähäpeästä riemukkaisiin onnistumisen kokemuksiin.

Monissa tämän vuoden dokumenteissa sukupuolen teema on vahvasti läsnä. Erilaisia miesten yhteisöjä esitellään eri puolilta maailmaa. Yhdysvaltalainen Wolfpack (2015) kertoo kuudesta veljeksestä, jotka ovat viettäneet lapsuutensa kotikoulussa suljettujen ovien sisällä. Heidän yhteytensä ulkopuoliseen yhteiskuntaan on määrittynyt elokuvien esittämän maailmankuvan kautta. Misfits (2015) puolestaan sijoittuu niin sanotulle amerikkalaiselle raamattuvyöhykkeelle, jossa konservatiivisuus ja uskonnollisuus ovat yhteisöllisyyden kulmakiviä. Mitä tapahtuu, kun seksuaalinen suuntautuminen asettaa haasteita yhteisöön kuulumiselle?

Erityisen mieleenpainuva miesten välistä ystävyyttä käsittelevä elokuva on uusiseelantilainen The Ground We Won (2015). Maanviljelijöiden asuttaman pikkupaikkakunnan Rugby-joukkue ei ole miehille vain harrastus muiden joukossa. Sen sijaan joukkueeseen kuuluminen symboloi tunnustettua asemaa yhteisön jäsenenä, ja joukkueeseen liittyminen on osa aikuistumisriittejä. Parasta elokuvassa on sen teeskentelemätön asenne. Miesten keskinäinen kommunikointi on kaukana brittiläisestä kohteliaisuudesta tai amerikkalaisesta ylikannustavuudesta. Sen sijaan keskustelut rakentuvat humoristiselle suorasukaisuudelle. Kokonaisuutta täydentää hienostunut ja tyylitelty kuvaus, jossa hyödynnetään uudenseelannin luonnonkauneutta ja luonnon merkitystä paikalliselle kulttuurille.

Miesyhteisön ja miesidentiteettien kuvaamisella on pitkä perinne dokumenteissa. Vastapainona tälle ohjelmistossa korostetaan vahvojen naisten henkilökuvia. Nearby Sky (2014) maalaa kuvan Fatimasta, ensimmäisestä naisesta, joka Arabiemiirikunnissa uskaltautui mukaan miesten järjestämään kamelien kauneuskilpailuihin. Sonita (2015) kertoo Afganistanista paenneesta nuoresta naisesta, joka taistelee perinteisiä sukupuoliodotuksia vastaan. Poliittisesti tiedostava elokuva painottaa, miten Sonita taistelee oikeudestaan olla paitsi muusikko niin kaiken lisäksi juurikin rap-muusikko. Martha & Niki (2015) on puolestaan innostava elokuva kahdesta naisesta, jotka voittavat kansainvälisen hip hop -tanssikilpailun ensimmäisinä naisina, ja ensimmäisinä ruotsalaisina.

Sonita ja Martha & Niki ovat myös esimerkkejä festivaalin musiikkiteeman vahvuudesta ja ajankohtaisista maahanmuuttokeskusteluista. Maahanmuuttoa käsitellään myös kotimaisen sarjan puolella. Isän tyttö (2015) kertoo suomalaisturkkilaisesta Melisasta, joka itsenäistymisen halussaan muuttaa takaisin entiseen kotimaahansa Turkkiin. Netizon Mo (2015) puolestaan käsittelee Muxlim-nettisivuston perustajan Mohamed El Fatatryn kokemuksia luoda itsestään suomalaista kasvuyrittäjää. Hieman erilaista näkökulmaa maahanmuuton kysymyksiin edustaa ruotsalainen dokumentti Becoming Zlatan (2015), joka kertoo jalkapalloilijan haasteellisesta tiestä huippupelaajaksi.

Ajankohtaiseksi aihealueeksi on tänä vuonna nostettu myös hoivatyön kysymykset. Useat maat, Suomi mukaan lukien, kamppailevat vanhenevan ja sairastavan väestön kanssa, ja festivaalilla pohditaan aihetta niin hoivaa tarvitsevien kuin hoivaa tarjoavien tahojen näkökulmasta. Hollantilainen Alice Cares (2015) on tutkielma siitä, miten robotteja voitaisiin käyttää helpottamaan vanhusten kokemaa yksinäisyyttä. Sosiobotti Alice muuttaa asumaan yksinasuvien vanhusten luokse, ja dokumentti kuvaa, miten vanhukset muodostavat uudenlaisia ystävyyssuhteita robottiensa kanssa.

Seven Songs for a Long Life (2015) on puolestaan kuvaus skotlantilaisesta saattohoitokodista, jossa kuolevien ihmisten pelkoja yritetään lieventää taideterapian avulla. Sekä potilaat että henkilökunnan jäsenet osallistuvat musiikkiprojektiin, jossa he voivat esittää elämäänsä ja tuntemuksiaan parhaiten kuvaavan ”viimeisen laulun” dokumentin katsojille.

Seven Songs for a Long Life edustaa tyylillisesti dokumenttielokuvan uusimpia trendejä, joissa korostuu tuotantoprosessien näkyväksi tekeminen ja toiminnan tietoinen lavalle tuominen. Kameratietoisuus ja yleisölle suoraan esiintyminen on ollut läsnä aiemminkin, mutta tänä vuonna läpinäkyvyyttä on läsnä yhä useammassa dokumentissa. Venäläisohjaaja Vitali Manskin Under the Sun (2015) edustaa vahvasti tällaista lähestymistapaa. Pohjois-Koreassa vierailua käsittelevä dokumentti tarkoitushakuisesti näyttää, miten elokuvantekijöiden toimintaa ohjaillaan ja millaisia lavasteita heitä varten luodaan. Elokuva herättää monia kysymyksiä paitsi pohjoiskorealaisesta kulttuurista myös dokumenttien tuotantotavoista.

DocPoint laajenee myös fyysisesti uusiin suuntiin, sillä monet Helsingin perinteisistä teattereista ovat remontissa. Tänä vuonna jatketaan jo viime vuonna käyttöön otetun Savoy-teatterin hyödyntämistä, ja uusina näytöspaikkoina esitellään Korjaamon salit. Tapahtuma-alueen laajeneminen voi aiheuttaa hieman haasteita elokuvanäytösten välillä liikkumiseen, mutta uudet esityspaikat voivat tuoda mukanaan uudenlaista yleisöä.

Lisätietoja festivaalista ja ohjelmistosta osoitteessa www.docpoint.info