Berliinin korona-aika

Olin viimeksi Keski-Euroopan keskustassa helmikuussa vuonna 2020. Silloin vietettiin toistaiseksi viimeisiä perinteisiä Berlinale-elokuvajuhlia. Kaikki olivat päällisin puolin onnellisia ja kävijöitä riitti. Jotakin puhetta oli koronasta, mutta se ei ollut vielä niin iso asia. Palattuani takaisin Suomeen tilanne olikin jo erilainen. Seuraavia perinteisiä festivaaleja sai odottaa kaikkialla pitkään.

2021 Berlinale oli ainoastaan akkreditoiduille ja muille alan ammattilaisille tarkoitettu digitaalinen tapahtuma. Yhtenä maailman isoimmista kaikille avoimista elokuvafestivaaleista tämä tuntui siltä, että märkä rätti oltaisiin heitetty kasvoille. “Voittajakaan” (idea voittajista taidefestivaaleilla on aina ollut hiukan ongelmallinen käsite, sillä voimmeko tietää mikä on paras hetkellisen nautinnon jälkeen...) Bad Luck Banging or Loony Porn (Babardeala cu bucluc sau porno balamuc), jonka ajankohtainen korona ja yhteiskunnallinen ote sai tuomarit haltuun, ei minua mitenkään vakuuttanut.

Tänä vuonna on tullut taas aika järjestää tapahtuma perinteisesti. 10.–20. helmikuuta Berliini tulee täyttymään elokuvaihmisistä Potsdamer platzilta aina kaikkein oudoimpaan ja tunkkaisimpaan elokuvateatteriin mitä löytyy. Tämä jatkuu kymmenen päivää ja minä olen yksi heistä noin viikon ajan. FFP2-maski ja koronapassi tietenkin vaaditaan kahdella rokotteella ja testillä tai sitten yksinkertaisemmin vain kolmella rokotteella. Akkreditoidut joutuvat menemään pressinäytöksiä varten 24-tunnin välein koronatesteihin tarkistamaan etteivät he saastuta koko elokuvamaailmaa taudilla. Koomisesti toki tältä voi välttyä, jos joku on vaan kyllin varakas ja ostaa itselleen liput norminäytöksiin. Testaus on onneksi ilmaista.

Tarkoitukseni ei ole moralisoida järjestäjiä tai heidän päätöksiään. Keskityn näihin seikkoihin sen takia, koska festivaalin rakenne ja tunnelma on muuttunut. Ennen tarkoitus oli vain mennä Kraftwerkin kotimaahan katsomaan mahdollisimman monta elokuvaa päivässä ja larpata turistina puolentoista viikon ajan. Nyt paikat on määrätty, valvonta on kovempaa ja tietynlainen spontaanisuus ja vauhdikkuus tuntuu kadonneen kokonaan festivaalilta. Ainakin näin katsojan näkökulmasta kotoa käsin katsottuna. Silti varmasti ohjaajat, katsojat sekä järjestäjät ovat varmasti tyytyväisiä siitä, että elokuvajuhlat voidaan järjestää viimeinkin fyysisesti paikan päällä sekä valkokankaalla.

Mitä sitten itse festivaali konkreettisesti tarjoaa? Berlinalen järjestäjät päättivät antaa Isabelle Huppertille kunniapalkinnon hänen loistavansa uransa takia. Jos lähden luettelemaan loistavan näyttelijän filmografiaa, niin päädyn vain nimeämään kaikki oleelliset elokuvataiteilijat viimeisen neljänkymmenen vuoden ajalta. Huppert on tuonut näihin kaikkiin elokuviin tarvittavaa kyynisyyttä tai komediallista elementtiä, jos ohjaaja on sitä tarvinnut.

Tytöt tytöt tytötKilpasarjaa johtaa ranskalaisten palvoma ja kaikille muille hämmennystä aiheuttava M. Night Shyamalan. Käänteiden mestari pääsee valitsemaan muun muassa viime vuoden elokuvamaailman supertähden Ryûsuke Hamaguchin kanssa monipuolisesta kilpasarjasta tämän vuoden Kultaisen Karhun saajaa. Japani, Indonesia, Ranska, Yhdysvallat, Etelä-Korea, Kiina ja Meksiko ovat esillä pelkästään tässä kategoriassa. Kilpasarjan ulkopuolella löytyy paljon runsaammin elokuvia eri maista ja Suomikin on päässyt mukaan Generation-sarjassa. Alli Haapasalon Tytöt tytöt tytöt sai jo tunnustusta Sundancessa, joten saa nähdä löytääkö se yleisönsä myös Saksassa. Myös Azar Saiyarin Mun koti on lyhytelokuvakategoriassa Suomea edustamassa.

Itse tulen mitä todennäköisemmin katsomaan enimmikseen kilpasarjan valikoiman anteja. Hong Sang-soon uusin eli The Novelist´s Film (So-seol-ga-ui yeong-hwa) on varma tärppi minulle. Mitä todennäköisemmin elokuva sisältää Hongille tyypillisiä elementtejä, eli sikamaisia miehiä, änkstäystä, kahviloissa istumista ja mahdollisesti rantakin ilmestyy miljöönä jossain kohtaa.

Peter von KantSamoin avajaiselokuva Peter von Kant kiinnostaa, sekä hirvittää. Uusintaversio – tai kuten tekijät sanovat “löyhä adaptaatio” – Fassbinderin klassikkoelokuvasta on riski jo sinänsä. Yksi Saksan parhaimpia, sekä myös minun omia suosikkielokuvia siirrettynä nykypäivään ei ole ideana edes huono, mutta näissä toteutus voi mennä ihan päin metsää. Joko ei uskalleta ottaa tarpeeksi paljon riskejä tai sitten homma muuttuu intertekstuaalisuuden rikkirunkkaukseksi. Silti muutos lesbo/parisuhdedraamasta metoo-elokuvaksi olisi varmasti saanut naurut Fassbinderiltä itseltään, joka oli valmis aina kuvaamaan oman aikansa epäkohtia. Hanna Schygulakin on saatu raahattua matkaan ja pelkästään sen takia elokuva pitää ainakin katsoa.

Elokuvia on ihan hirveästi enkä rupea kaikkia tähän listamaan, ettei tästä tule vain maanista jaarittelua. Kaikkea en voi mitenkään nähdä viikon aikana, sillä vaihtoehtoja on monipuolisesti ja paljon. Silti yritän parhaani mukaan uida festivaalin katalogin tarjonnan lävitse ja hyvällä tuurilla teen yllättäviä löytöjä. Kilpailusarjassa ei ole yleensä ollut edes festivaalin parhaimpia tai edes huonoimpia elokuvia, joten mitä sen ulkopuolelta tulen extemporesti katsomaan, jännittää hieman. Elokuvista siis enemmän paikan päällä. Toivotaan vain, että allekirjoittanut ei joudu viikon karanteeniin oireettomana tehdyn testin takia.

Lisätietoa festivaalin kotisivulta: berlinale.de