Warrior Nun: Season 1 kotikatsomo

Warrior Nun on kertomus nunnista, sotureista ja soturinunnista. Espanjassa, katolilaisen kirkon pyhimpien porttien takana, harjoitellaan kuristusotteita ja kierrepotkuja. Kiltit nunnat ovat kulissi soturiorganisaatiolle, jossa naiset treenaavat demoniteurastusta. Paras murhanunna saa palkinnoksi tittelin soturinunna ja oman sädekehän, jonka voimin kelpaa kurittaa demoneita entistä kovempaa.

Sädekehä on sikäli ikävä mantteli, että se tunnetaan uniikkina kiertopalkintona. Vuosisatoja soturinunnalta toiselle siirtynyt pyhä rinkeli vetää puoleensa niin kateellisia katseita ja vallanhimoisia ihmisiä kuin paheksuvia demoneja. Kohtalon oikkuna sädekehän perii tavisihminen Ava (Alba Baptista), jolla ei ole mitään edellytyksiä tai mielenkiintoa siunata helvetin kätyreitä haudan lepoon. Sepäs vasta katolista kirkkoa sapettaa.

Sarjan pahin synti on, että se kohtelee ihastuttavan simppeliä ja pöhköä ideaansa syvällisenä draamana. Katsojan ei luoteta hoksaavan Avan yksipuolisia mielenliikkeitä, vaan päähenkilön ajatuksia saarnataan katsojalle loputtomalla äänikerronnalla. Ei riitä, että Ava pudistelee päätään tai itkee – lisäksi Avan minäkertojaääni huomauttaa: ”En halua tätä, koska minä en ole tällainen.” Tai Avan ihaillessa monttu auki bestiksensä lähikuvassa korostettua hauista: ”Hän on aika kuuma!”

Hyvin hämmentävästi kertojaääntä käytetään summaamaan ainoastaan itsestäänselvyyksiä, mutta hahmokavalkadista vain Avan fiilikset höpötetään auki. Sivuhahmojen tunteita käydään läpi yksinomaan erikoislähikuvin korostetuilla eleillä ja ilmeillä. Kaksijakoisen ratkaisun takia kerronnan keinot poukkoilevat vähäeleisestä harmoniasta höpötyskakofoniaan vaihdellen sen mukaan, onko Ava ruudussa vai ei.

Vaikka kerronta poukkoilee Avan ruutuajan mukaan, juonessa harvemmin tapahtuu liikettä. Yksinkertaisesta lähtöasetelmastaan huolimatta sarjalla menee useita jaksoja esitellä hahmojen jakautuminen protagonisti–antagonistiakselille. Vasta reilusti puolivälin jälkeen sivuhenkilöiden persoonat ja tavoitteet nousevat esiin. Vauhdiltaan juoni on kuin soturinunnan yltiöhidastettu kung fu -potku. Hirveän kauan kestää, että isku osuu mihinkään.

Harvemmin jakson alku- ja lopputilanteet eroavat toisistaan merkittävästi. Puolet tapahtumista on silkkaa ilmaa ikään kuin suunnittelupöydällä ollut viiden jakson vauhdikas minisarja olisi venytetty kymmenen jakson mittaan. Eräässäkin jaksossa alkutilanteena on Avan löytäminen soturikoulutusta varten. Jakson aikana Ava löydetään, mutta koulutusta ei saada kunnolla käyntiin, ja jakson lopussa karannutta Avaa jälleen etsitään soturikoulutuksen aloittamista varten.

Loputtoman venyttämisen ja tikusta asiaa vääntävän kertojaäänen alla paistaa muutoin kelpo ehtoollinen, jossa pääruokana on toiminta ja kyljessä tarjoillaan työpaikkadraamaa. Toiminta vannoo järkevästi yksittäisen nunnatiimin nimeen, jolloin koko katolisen kirkon edustajiston nimistöä ei tarvitse opetella. Pienessä porukassa on riittävästi jännitettä, koska näkemykset sädekehän perimisjärjestyksestä risteävät alati. Samassa tiimissä ollaan jumissa, vaikka vieressä kököttävän nunnan juttuja ei jaksaisi kuunnella yhtään viikonlopun jälkeen.

Nunnien konflikteihin keskittyvissä hetkissään Warrior Nun viihdyttää kuin mikä tahansa ryhmädynamiikan varaan rakennettu fantasiasarja, kuten Cursed, Van Helsing tai Luna Nera. Toimivien hetkien välissä juoni pitää päänsä turhan nöyrästi painettuna kymmeniä minuutteja rukoillen, että jotain tapahtuisi. Rukoukseen vastataan aivan liian harvoin, jotta idea menevästä nunnatoiminnasta tulisi lunastetuksi.