Tuntematon sotilas kotikatsomo

Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta (1954) tehdyt elokuvaversiot avaavat kiinnostavasti, miten samaa alkuperäistekstiä tulkitaan eri aikakausina. Edvin Laineen heti tuoreeltaan tehty Tuntematon sotilas (1955) on saavuttanut suomalaisessa elokuvassa ikonisen aseman ja moni pitää sitä edelleen sinä oikeana elokuvaversiona, vaikka Laineen elokuva poikkeaa Linnan kirjasta ja sen hengestä eniten.

Sotakertomuksia on kautta aikojen nimittänyt sankarillisuus ja näkökulmat, joilla sotaa ja taisteluja on tavalla tai toisella pyritty perustelemaan väistäen samalla aiheen vaikeammat ja raadollisemmat pohdinnat. Linnan teos ei julkaisuaikanaan mukisematta sopinut sotakuvausten totuttuun valtavirtaan. Näkökulma oli rivimiesten ja heidän maailmansa sotaa kritisoivine äänenpainoineen poikkesi sodan julkikuvasta ja silloisesta historiankirjoituksen tavasta. Linnan kirja kohtasikin julkaisunsa jälkeen kritiikkiä, mutta teos saavutti ruohonjuuritason realismillaan suuren suosion sodan läpikäyneen kansan keskuudessa.

Suosio johti elokuvaversion tekemiseen heti tuoreeltaan, mutta elokuvan saralla, eikä varsinkaan valtavirrassa, ollut mahdollisuuksia samankaltaisiin kriittisiin äänenpainoihin kuin sanataiteen parissa. Edvin Laineen elokuvaversio keskittyikin enemmän sotatoimiin ja sotilaiden yhteishenkeen, suomalaiseen jermumentaliteettiin, mikä oli ajan sotaelokuville tyypillistä. Toista maailmansotaa tarkasteltiin elokuvissa voittajan, sankaruuden ja oikeamielisyyden näkökulmista.

Näkemys sodasta muuttui Vietnamin sodan myötä. Ensimmäisessä median kautta laajaan tietoisuuteen nousseessa sodassa ei ollut oikeamielistä voittajaa vaan sodassa korostui kärsimys, niin siviilien kuin sotilaiden. Vietnamin sotaa ja traumoja käsitelleet elokuvat muuttivat sotaelokuvien näkökulmaa, mikä heijastui 1980-luvulle tultaessa myös toisen maailmansodan käsittelyyn.

Rauni Mollbergin Tuntematon edustaa selkeästi aikansa sotaelokuvaa, jossa korostuu sodan ympärilleen kylvämä kärsimys. Tämä oli Mollbergilta hyvin tietoinen ratkaisu, sillä tavoitteena oli näyttää sodan jälkeiseen yhteiskuntaan syntyneelle nuoremmalle sukupolvelle, mistä sodassa on kyse. Käsikirjoituksessa tehtiin yhteistyötä Linnan kanssa, pääosiin valittiin nuoria näyttelijöitä ja estetiikassa nojauduttiin realismiin. Lopputuloksena on sotaan varsin kriittisesti suhtautuva teos, jolla on myös yleishumaanisia ulottuvuuksia, joskaan aivan niin syvälle ne eivät yllä kuin esimerkiksi samana vuonna ensi-iltansa saaneessa Elem Klimovin elokuvassa Tule ja katso (Idi i smotri, 1985).

Suhtautumisessaan sotaan Mollbergin elokuva on uskollisempi Linnan alkuteokselle kuin Laineen elokuva. Mollbergin tyyli ja toteutus ei ole kuitenkaan puhutellut suurta yleisöä samassa määrin kuin Laineen elokuva. Osaltaan siinä missä Laineen Tuntematon on mustavalkoelokuvana asemoitunut monien silmissä ajan kultaamaksi klassikoksi, Mollbergin elokuva on jäänyt oman aikansa vangiksi. Vaikka taistelukohtausten sekavuus ja pyrkimys realismiin määrittävät sotakuvauksia edelleen, tyylillisesti Mollbergin elokuva ei ole täysin kestänyt aikaa. Mollbergin tyylissä, myös hänen muun tuotantonsa huomioiden, on elementtejä, jotka eivät välttämättä saa vastakaikua enää nykyisessä elokuvakerronnassa. Vuosikymmenten saatossa esimerkiksi kuvan korostettu hakeutuminen kuolleen kasvoihin on muuttunut elokuvakerronnan kehittyessä enemmän jo etäännyttäväksi elementiksi.

Tässä mielessä Aku Louhimiehen uusi versio on perusteltu, vaikkakin se noudattelee varsin tarkoin Mollbergin elokuvan polkuja. Louhimiehen Tuntematon (2017) puhuu kuitenkin sitä elokuvakieltä, joka nykyään on vallitseva. Sanomaltaan Mollbergin elokuva on silti edelleen Linnan tekstin ytimessä. Kun Mollbergin Tuntemattoman katsoo nyt Louhimiehen tuoreimman version jälkeen, näyttäytyy Mollbergin elokuva kenties aiempaakin kriittisempänä itse sotaa kohtaan. Tätä arvoa elokuvalta ei vie edes sen hieman vanhentunut kerronnan estetiikka.

Mollbergin elokuvasta tehtiin televisiota varten laajennettu versio, joka aikanaan esitettiin televisiossa useammassa osassa. Pidennetty versio on tänä vuonna julkaistu blu-rayna ja televisiossa se esitettiin yhtenä kokonaisuutena vastikään itsenäisyyspäivän aattona. Pidennetty versio on remasteroitu, mikä näkyy jossain määrin väreissä ja äänessä. Merkittävästi kuvan laatu ei ole aiemmista julkaisuista parantunut. Huomionarvoisesti parempi tekninen laatu edellyttäisi restaurointia eli alkuperäismateriaalin käsittelyä kokonaan uudestaan nykytekniikan vaatimuksilla.

Pidennetty versio on puoli tuntia elokuvateatteriversiota pidempi. Sisältöön pidennetty versio ei tuo merkittävästi mitään uutta. Kyse on lähinnä pidennetyistä kohtauksista, millä on enemmän vaikutusta tunnelmaan ja yleisilmeeseen kuin sisällön tai hahmojen syventymiseen. Pidennetyn version neljää tuntia lähentelevä kesto ei siten enää palvele itse elokuvaa. Osiin pilkottuina televisioesityksinä näin mittava kokonaisuus on katsomisen kannalta jopa mielekkäämpi.

Vastaavanlainen pidennetty versio on tehty myös Aku Louhimiehen Tuntemattomasta, joka nähdään vuodenvaihteessa televisiossa useammassa osassa. Tämä avaa mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla kahta sisällöltään varsin samanlaista mutta estetiikaltaan eri tyylejä ja aikakautta edustavaa Tuntemattoman elokuvasovitusta.