The Place Beyond the Pines kotikatsomo

Amerikkalaisen Derek Gianfrancen ohjaama Blue Valentine (2010) on yksi viime vuosien mieleenpainuvimmista rakkauselokuvista, joka huomioitiin lukuisilla palkintoehdokkuuksilla eri puolilla maailmaa. Aikaisemmin etupäässä dokumentteja ohjanneen Gianfrancen uusin fiktio ei yllä aivan edeltäjänsä tasolle, mutta on silti tavanomaista kiinnostavampi rikosdraama.

The Place Beyond the Pinesin tapahtumat jakautuvat kolmeen samanpituiseen näytökseen, joista jokaisella on omat päähenkilönsä. Elokuvan ensimmäinen kolmannes keskittyy surmanajaja Lukeen (Ryan Gosling), joka viettää kiertelevää elämää. Kun Luke saa tietää olevansa Romina-nimisen tarjoilijan (Eva Mendes) poikavauvan isä, hän päättää asettua aloilleen ja voittaa Rominan luottamuksen puolelleen. Perheen elatukseen tarvittavaa rahaa on kuitenkin vaikea ansaita rehellisellä työllä, joten Luke antaa uuden tuttavuutensa Robinin (Ben Mendelsohn) houkutella itsensä kaidalta tieltä.

Elokuvan toisella kolmanneksella päähenkilöksi nousee aloitteleva poliisi Avery (Bradley Cooper), joka tulee sotketuksi korruptoituneen poliisilaitoksen hämäräkuvioihin. Kolmannessa näytöksessä seurataan Luken ja Averyn teini-ikäisiksi varttuneita poikia. Ajallisesti tässä viimeisessä jaksossa hypätään nykypäivään tai ainakin lähelle sitä, kun taas Lukea ja Averyä kuvaavat osiot sijoittuvat puvustuksesta ja kampauksista päätellen 1990-luvulle.

Karismaattisen Goslingin kannattelema alkupuolisko on elokuvan onnistunein – siitäkin huolimatta, että samankaltaisuus Nicolas Winding Refnin Driven (2011) kanssa on lähes häiritsevän ilmeinen. Punaiseen nahkatakkiin pukeutuva Luke on charmantti mutta arvaamaton kaveri, samanlainen yksinäinen susi kuin Driven päähenkilö, jota Gosling niin ikään näytteli. Hahmoja yhdistää myös viehtymys nopeisiin menopeleihin ja liki ylimaallinen kyvykkyys niiden käsittelyssä. Suiciden kaltaisten artistien käyttö ääniraidalla voimistaa samanhenkisyyden vaikutelmaa.

Averyn hahmon noustessa keskiöön Drive-vertailu unohtuu, ja Gianfrance liittyy amerikkalaisten korruptiokuvaajien lukuisaan joukkoon. Käsikirjoitus ei kuitenkaan seuraile kaikkein ennalta arvattavimpia latuja. Katsojan mielenkiinto pysyy hyvin yllä vielä viimeisenkin näytöksen ajan, vaikka se on kolmikon heikoin ja venyy kolmannelle tunnille.

Isien ja poikien väliset suhteet, ylisukupolviset rasitteet ja isättömyyden trauma hahmottuvat The Place Beyond the Pinesin kokoaviksi teemoiksi juuri viimeisellä kolmanneksella. Hetkittäin vaikuttaa siltä, kuin kerronta lipsuisi yksioikoiseen koston kierteen kuvailuun, mutta ihan niin helpolla Gianfrance ei onneksi itseään päästä. Vaikka elokuvan osat eivät nivoudu toisiinsa täysin tyydyttävästi, kokonaisuus on riittävän eheä. Osittain se on brittiohjaaja Steve McQueenin luottokuvaajana tunnetun Sean Bobbittin taitavan kameratyöskentelyn ansiota.

Michelle Williams teki huikean hyvän roolityön Blue Valentinessa, josta hänet palkittiinkin Oscar-ehdokkuudella. The Place Beyond the Pinesissa näyttelijät eivät loista yhtä kirkkaasti. Varsinkaan Rominaa näyttelevä Eva Mendes ei paini samassa liigassa Williamsin kanssa. Parhaimmillaan Rominan ja Luken kohtaamisissa on viscontilaisia sävyjä, mutta Mendesin valkaistut hampaat nakertavat väkisinkin kovaosaisen työläisnaisen uskottavuutta.