Hevon kukkua

Amerikan ihmemailta putoilee meille videolevitykseen ajoittain todella kummallisia elokuvia. Eräät niistä ovat selvästi Yhdysvaltain mittaville televisiomarkkinoille tuotettuja bulkkileffoja, jotka on helppo erottaa joukosta halvemman tuotantonsa ja tuntemattomien tekijöidensä takia. Joskus taas eteen tupsahtaa kuuluisuuksia vilisevä tuotos, jota voisi luulla ihan kelvolliseksi.

Simpatico - korkein panoksin on juuri tällainen kummajainen. Näyttelijäkaarti näyttää todella lupaavalta kasetinkannessa. Kun vielä käsikirjoituskin perustuu joskus aikoinaan Pulitzer palkitun näyttelijä-kirjailija Sam Shepardin näytelmään, saavat odotukset siivet alleen. Turhaan.

Trilleriksi mainitun elokuvan löyhän kolmiodraaman muodostavat entiset nuoruuden ystävykset Vinnie, Carter ja Rosie. Kolmikko huijasi laukkakilpailuissa sievoisen summan ennen kuin jäi erään tarkastajan haaviin. Tämä saatiin kuitenkin hiljaiseksi kiristyksellä, joka rikkoi ystävysten välit lopullisesti. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin alkavat vanhat haavat kalvaa Vinnietä, joka kuvittelee kostonsa olevan suloinen.

Nick Nolten nuhruinen karisma tai edes Jeff Bridgesin ilmeiset näyttelijän taidot eivät pelasta elokuvaa. Se on käsittämättömän puuduttavaa katseltavaa. Sekava tarina kaikkine takaumineen menee ohjaajan ryhdittömissä käsissä lopuksi niin solmuun, ettei siitä itse pirukaan ota enää selvää. Saati sitten jo alkumetreillä täysin turhautunut katsoja. Sotkuisen juonen lisäksi Simpaticoa vaivaa tyylitön toteutus. Musiikkivideoleikkaukset tai rosoiset kaitafilmikohtaukset takaumia kuvittamassa kun eivät nyt vain enää ole omaperäisiä.

Monikansallinen tuotanto on ilmiselvästi hyvä yritys, joka on mennyt pahasti pieleen. Yhdeksi pääsyyksi voitaneen lukea ohjaajan kokemattomuus. Englantilaisen teatteriohjaaja Matthew Warchusin debyyttielokuva tuoksahtaa pahasti tarinan nimihevosen, Simpatico-siitosorin, jätöksille.

*
Arvostelukäytännöt