Rakkaudesta erämaahan kotikatsomo

Kyllä, Pierce Brosnan mukapuoliverisenä apassina samoassa erämaassa majavia metsästellen. Sitten seuraan lyöttäytyy kaunis intiaaninainen ja piakkoin mökissä naiskennellaan, kun romanssi kukkii kilpaa kedon kasvattien kanssa. Ja kuinkas ollakaan paatunut majavanpyydystäjä Pierce "Harmaa Pöllö" Brosnan jo kohta alkaa empiä elannonhankintatapansa oikeutta, kun majavanpoikanen on lemmikiksi lainattu. Enää ei pyydyksiä viritä tuo metsien mies, vaan kolumneja ja kirjoja kirjoittelee kaupunkilaisille siitä, kuinka kaunis erämaa oikein onkaan. Matkustaa oikein Englantiin intiaanipäällikön sulkaisa päähine päässä puhumaan, että ihminen tuhoaa neitseellisen luonnon ahneudellaan. Ja kaikki kuuntelevat, kun metsien auktoriteetti puhuu. Rakkaudesta erämaahan on elokuva luonnonsuojelijasta ensimmäisestä. Mutta ei Bondista inkkaria saa. Tekemälläkään. Vaikka peppuakin vilautellaan.

Huolimatta tärkeästä aiheestaan Rakkaudesta erämaahan on pelkkää teennäistä soopaa. Miten ihmeessä Sir Attenborough on tällaista mennyt rutistamaan ja vielä näin syvältä. Eläkepäiviä viettämään moiset seniilit. Maisemat ovat toki kauniit, mutta toteutuksessa ei päästä edes keskivertoisen tv-leffan tasolle. Lavasteet vaikuttavat yhtä aidoilta kuin Brosnanin kutrit. Eikä mies osaa näytellä pätkääkään. Bondina hän on kelpo, mutta tajuaisi nyt pysyä poissa kaikista edes alkeellisia näyttelijänlahjoja vaativista produktioista. Kerrassaan sietämätöntä katseltavaa, kun puupökkelökin on ilmeikkäämpi inkkari.

Jos luonnon puolesta halutaan puhua, niin tällaiset siirappiset kotkotukset eivät ole oikea keino tuoda mitään arvokasta julki. Kyse kun on niin vakavasta asiasta, että on mielestäni synti tehdä aiheesta mitään teennäisen viihdyttävää. Turpaan sitä pitäisi vetää eikä laittaa tähtien jalkaan tuohivirsuja. Niin helvetin eksoottista, joo joo. Jos ihmisen oma järki ei taivu ajattelemaan tulevaisuutta, niin se on saletti. Ja monen kohdalla ikävä kyllä on. Se on helppo vannoa korupuheissa jatkuvuuden nimiin, mutta minkä jatkuvuuden. Konservatiiviset piirit pölöttävät perhearvoistaan ja muista valtavan kivoista asioista. Pikkusieluiseen mieleen ei kuitenkaan juolahda, että tulevaisuudessa lapset ja lapsenlapset samoavat paskassa paise päässä. Sille, joka saa tällaisille ihmisille järkeä puhuttua, nostan hattua. Muuten kirvestä. Ugh! Olen puhunut.