Murderville kotikatsomo

Murha on tapahtunut! Taikurin halkaisutempun tuloksena on kaksi varsin kuollutta ihmispuolikasta ja verinen saha. Ainoa johtolanka: salsakastike. Kuka on oikea mestarietsivä tällaiseen mysteeriin? No, sehän on tietenkin Conan O’Brien! Näin improvisaatioon luottava Murderville hälyttää julkkikset apuun.

Netflix-sarjan idea on briteiltä lainattu. Murder in Successville (2015–2017) mehusteli dekkarikomedialla, jossa vaihtuva julkkisvieras laitettiin tutkimaan fiktiivisen Successvillen murhia. Käytännössä kaikilla muilla näyttelijöillä oli tapahtumien käsikirjoitus, mutta julkkiksen tuli löytää totuus improvisaation ja deduktion voimalla. Lopussa sitten katsottiin, osuiko vieraileva tähti oikeaan.

Murderville pelaa samoilla säännöillä. O’Brienin jälkeen taitojaan etsivänä pääsevät kokeilemaan esimerkiksi Annie Murphy ja Kumail Nanjiani. Improvisaatio on lajina vaikea, mutta kerta toisensa jälkeen vieraat selviävät kunnialla. Välillä kelpaa jopa pysähtyä miettimään, olisikohan oma reaktiokyky riittänyt samassa tilanteessa. Tuskinpa.

Onnistuneesta improvisaatiosta huolimatta Murderville pidetään aloillaan melkoisilla kahleilla. Jokaisessa jaksossa pyörähdetään rutiininomaisesti läpi pari keskeistä tapahtumapaikkaa, haastatellaan epäiltyä ja esitetään lopussa syytöksiä. Kaikki tämä puoleen tuntiin tehopuristettuna. Julkkisvieraan roolina on kulkea paikasta toiseen ja reagoida spontaanisti siihen, mitä vastaantulevat näyttelijät sanovat tai tekevät.

Varsinaiselle tyhjälle estradille julkkikset eivät siis koskaan joudu, vaan tapahtumat etenevät, vaikka improvisaatiovirta tyrehtyisi. Jokaista kohtausta kehystävät näyttelijät pitävät myös huolen, ettei tarina vapaudu kahleistaan. Improvisaatiolla on rajansa, eikä se muuta tapahtumien kulkua. Sarja puksuttaisi eteenpäin, vaikka julkkisvieras olisi kokonaisen jakson hiljaa.

Produktion pyörittämisen kannalta on järkevää, että murhatutkimuksilla on selkeä rakenteensa, mutta katsoja janoaa suurempaa jännitystä. Komedia perustuu lähinnä sille, että julkkisvieras saa korvanappiinsa tiedon hassusta salanimestä. Sitten jännitetään, kuinka hersyvästi hän osaa lausumisella mehustella. Vaihtoehtoisesti naureskellaan, kun kollega ohjeistaa vierasta kävelemään hassusti, koska niin soluttaudutaan alamaailmaan tai jotain.

Rakenteeseen turtuu kuin loputtomaan ristikuulusteluun. Huumorista on entistä vaikeampi innostua, jos omasta katseluhistoriasta löytyy inspiraationa toiminut Murder in Successville. Siinä jätettiin improvisaatiolle aavistuksen enemmän tilaa ja tunnettujen julkkisten avulla rakennettiin taustaksi kokonainen silmäätekevien yhteisö, jolla pidettiin niin katsojan kuin julkkisvierailijan mielenkiintoa yllä.

Vastaavaa mielenkiinnon kannattelijaa ei Murdervillestä löydy. Vaikka improvisaatiota markkinoidaan sarjan kantavana voimana, ei sitä uskalleta päästää vapaaksi. Kiinnostava idea hukkuu johonkin ”hyvä poliisi, paha poliisi” -repertuaarin vänkäämiseen. Potentiaalia on, mutta ei tästä oikein ota selvää.