Mafian otteessa kotikatsomo

Onnettoman suomenkielisen nimen saaneen elokuvan alkuperäisen tittelin Romeo Is Bleedingin "Romeo" on ironinen lisänimi Jackille (Gary Oldman), moraalisesti häilyväiselle poliisille, jonka elämän haaksirikko pyörii kolmen naisen muodostaman triangelin ympärillä. Annabella Sciorra näyttelee aviovaimoa ja Juliette Lewis rakastajatarta, joiden välille Jack virittää unelmansa leveämmästä tulevaisuudesta ryhtyessään myymään palveluksiaan mafialle huomattavia korvauksia vastaan. Kolmanneksi pyöräksi purjehtii aitoon film noir -tyyliin kaunis ja kuolettava Mona Demarkov (Lena Olin), mafian hierarkiassa nouseva nuori kyky, jonka salaisuus on halukkuus mennä itseään säästelemättä pidemmälle kuin kukaan olisi uskonut. Uusi tuttavuus lupaa Jackille punaviinin ja hyvän seksin lisäksi kasoittain rahaa, mutta tuo tienesti käy antisankarille kalliiksi. Mitä pidemmälle Demarkov menee, sitä syvemmälle Jack uppoaa.

Mafian otteessa on tarina moraalisesta ja emotionaalisesta rappiosta, joka on kuvattu englantilaisen estetiikan kaunistelemattomalla tyylillä. Elokuva on osin epämiellyttäväkin sekoitus erotismia ja väkivaltaa. Varsinkin Lena Olin onnistuu olemaan niin jäätävällä tavalla vakuuttava, että rainan nähtyään on vaikea irrottaa näyttelijän kasvoja roolihahmosta. Väkivalta on sen verran rujoa, että aivan herkimmille katsojille elokuvaa ei voi suositella; erinäiset ruumiinosat irrotetaan omistajistaan, ja iskut tuntuvat ikävästi katsomonkin puolella.

Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan vakuuttavia, mutta Gary Oldman on loistava antisankarin osassaan. Kertojanääni ei tunnetusti sovellu hyvin elokuvaan, mutta Oldmanin melankolinen resitointi toimii keräten sympatiaa miehelle, joka kaivoi oman kuoppansa. Vaikka Jackin idealistinen ja viaton kausi kuitataan melko vähällä kestolla elokuvan alussa, on helppo käsittää miten hyväkin mies saattaa heikolla hetkellä antaa pirulle pikkusormensa.

Leffa on kerrottu enimmäkseen vakavalla naamalla, joskin film noir -konventioiden apinointi saattaa hetkeksi suoda hymynpoikasen ja helpotuksen tarinan säälimättömästä synkkyydestä. Hilary Henkinin käsikirjoitus on täynnä pieniä helmiä, mutta varsinkin sananvaihto pasifismista Roy Scheiderin ja Gary Oldmanin välillä on ikimuistettava. Se tuo mieleen sci-fi-kirjailijan ja Starship Troopersin isän Robert Heinleinin pahimmat ylilyönnit militarismin ja väkivallan oikeutuksen kampanjassaan.