House of Cards: The Complete Second Season kotikatsomo

24 vuotta sitten Britanniassa kuohui. Vuoden 1990 paikallisvaalien kampanjointi keskeytyi ympäri maata ehdokkaiden ja kannattajien rynnätessä television ääreen katsomaan House of Cardsia. He halusivat tietää, mitä konservatiivipuolueen piiska Francis Urquhart (Ian Richardson) juonii seuraavassa jaksossa runnoessaan itseään kohti maan korkeinta virkaa – kameralle puhuessaan ja tarkoitusperiään selittäessään. Uraauurtavaa tuolloin. Ei ollutkaan yllätys, että BAFTA-palkinto lensi Richardsonin käteen että heilahti.

Tämä tarina on tosi. Niin kiinnostavana pidettiin BBC:n tuottamaa neliosaista minisarjaa ja kirjailija-poliitikko Michael Dobbsin luomaa hahmoa, joka tekee sosiopaattisella tavallaan mitä tahansa päästäkseen eteenpäin. Sarja on eräs BBC-yhtiön laadukkaimmista ja allekirjoittaneella oli ilo hankkia se itselleen ennen kuin tässä puheena olevasta amerikkalaisesta jäljittelyversiosta oli kuultukaan.

Uudelleenlämmittely ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nettisarja House of Cards olisi laadukas amerikkalaisen poliittisen kulttuurin nautinnollinen kuvaus, jota todellakin kelpaa seurata ja seurassa viihtyä. Itse katsoin toisen tuotantokauden miltei putkeen yhdeltä istumalta, niin herttisen koukuttava se on.

Perusajatukseksi töllötysrupeaman jälkeen jäi, että kun poistaa kaikkein mahdottomimmat juonikoukerot, sarja on tunnetasolla varsin realistinen kuvaus Washingtonin nykyisestä työskentelyilmapiiristä ja pyrkyryydestä. Niin samalla tavalla lukuisat muistelmateokset ja tutkimukset ovat tämän pohjois- ja etelävaltioiden rajalla sijaitsevan entisen suoalueen raadollista mentaliteettia kuvanneet.

Jenkkiversiossa nimi Urquhart on vaihtunut Underwoodiksi ja vuonna 2007 menehtynyt Richardson yhtä arvostettuun Kevin Spaceyyn. Roolitus on täysosuma ja on vaikeaa kuvitella toista näyttelijää, jonka aiemmat roolit Seitsemästä (1995) Epäiltyjen (1995) kautta American Beautyyn (1999) tukisivat yhtä erinomaisesti maanista Underwoodia, joka demokraattisen puolueen varapresidentin virassa aloittaa sarjan toisen tuotantokauden.

Toinen kausi keskittyy pääasiassa presidentti Garrett Walkerin (Michel Gill), varapresidentti Underwoodin ja Walkerin mesenaatin, suurliikemies Raymond Tuskin (Gerald McRaney) väliseen debattiin Yhdysvaltain Kiina-suhteiden kehittymisestä ja varsinkin Tuskin ja Underwoodin väliseen vääntöön presidentin suosiosta ja pään kääntämisestä. Mukana ovat luonnollisesti myös ykköskaudelta tutut elementit, kuten kuvitteellinen sanomalehti Washington Herald ja varsinkin Underwoodin vaimoa upean seesteisesti esittävä Robin Wright, jolle Kultainen maapallo niin ikään lensi käteen että heilahti.

On-line-palvelu Netflix iski House of Cardsillaan varsinaiseen kultasuoneen. Kanavan tilausmäärät ovat kasvaneet rajusti, myös Suomessa, ja markkinointikeinona on pääasiassa ollut juuri tämä sarja, jonka koko tuotantokausi on saatavissa samaan aikaan palvelun kautta. Ei ihme, että kova kilpailija HBO ilmoitti juuri lisäävänsä oman nettipalvelunsa omatuotantojen määrää tulevana vuonna.

House of Cardsin isä Michael Dobbs on tullut tunnetuksi muistakin romaaneista, jotka vaihtoehtohistorian keinoin käsittelevät lähinnä Winston Churchillia. House of Cardsin ilmiselvä uskottavuus johtuu varmastikin Dobbsin omista kokemuksista pääministereiden Margaret Thatcherin ja John Majorin hallinnoissa – hän toimi konservatiivipuolueen johtotehtävissä tuolloin. Olisikin mukava tietää, mikä House of Cardsissa on fiktiota ja mikä ei.