Hyvä kauhuelokuva voi saada kaikkein viattomimmat ja arkisimmatkin asiat tuntumaan äärimmäisen pelottavilta. Hitchcockin Linnut saa pelkäämään puluja torilla ja vielä teattereissa pyörivä The Ring antaa erittäin huonon maineen videokaseteille. Mutta mitä tekee Paholaisen leikkimökki? Ei mitään. Unissani eivät leikkimökit hyökkää, enkä kiihdytä tahtia ohittaessani lapsiperheiden asuinsijoja. Paholaisen leikkimökki on esipuberteettien esileikkiä verrattavissa todelliseen kauhuelokuvaan.

Myös Paholaisen leikkimökissä käännetään viattomuus pahaksi lukuisten esikuviensa mukaan. Lynn muuttaa avioeron jälkeen takaisin Australiaan lastensa kanssa. He asettuvat vanhaan taloon, jossa heidän tietämättään on ennen palvottu Saatanaa ja tapettu lapsia. Kaiken pahan tyyssija on takapihalla sijaitseva leikkimökki, joka vetää perheen kahta nuorinta puoleensa. Samalla kun piruperkele valtaa lapsukaiset ja veri lentää kaaressa, perheen vanhin poika Danny katsastelee naapurin pimua.

Paholaisen leikkimökki on australialainen elokuva, mutta tyhjänpäiväisyydellään se ei juurikaan eroa Hollywoodin b-leffoista. Ohjaaja Murray Fahey esiintyy itse elokuvassa tuholaistorjujana, joka joutuu köynnösten hyökkäyksen kohteeksi. Dannya esittävää Joshua Leonardia on säikytelty ennenkin The Blair Withc Projectissa. Ja jos Lynn (Belinda McClory) tuntuu häiritsevän tutulta, niin mainittakoon, että hän esitti Switchiä Matrixissa.

Paholaisen leikkimökkiä tuskin on varta vasten tarkoitettu yhteiskuntaa kommentoivaksi elokuvaksi, mutta silti jotkut asiat hyppäävät siitä silmille. Kyllähän sitä puhutaan, että yksinhuoltajaperheiden lapsilla menee huonosti, mutta että ihan noin huonosti! Manaajan aikoihin oli vielä ajankohtaista pohtia, että mikä piru ihmisestä tulee, kun hän kasvaa ilman isää, mutta nyt se alkaa jo tuntua hiukan vanhentuneelta. Huvittavalta tuntuu myös pahuuden voimien puuttuminen Dannyn ja Bronwynin kuherteluun. Esiaviollinen seksi on tuhmaa ja kiellettyä, mutta samalla voidaan näyttää miten sirkkeli lävistää miehen kaulan, koska on sentään coolin näköistä, kun veri lentää. Nykynuoret vain haukottelevat tuollaiselle.

Poltergeistin hengessä tehty Paholaisen leikkimökki lainaa sumeilematta kliseitään muista elokuvista. Latteaksi jäävää elokuvaa onneksi pelastaa jonkin verran se, että sitä ei ole edes yritetty tehdä vakavalla mielellä ja se olettaakin, että katsojallekin vääntyy kieli poskelle. Välillä esiin ponnahtaa hillittömiä mustan huumorin kukkasia. Ei liian nirson kauhu-fanin iltoja tämä saattaa viihdyttääkin, ainakin camp-hengessä.

* *
Arvostelukäytännöt