Perinnetietoinen B-luokan trilleri
Kuuma, kostea ja hikinen Itä-Texasin yö 1989. Richard Danen vaimo Ann herää talosta kuuluviin ääniin ja herättää miehensä. Richard ei ole varsinaista sankarityyppiä mutta menee kuitenkin tarkistamaan tilanteen, koska tätä miehiltä odotetaan. Kädessään hänellä on ase, vaikkei osaakaan juuri sitä käyttää. Ehkä juuri tästä syystä Richard (Dexteristä tuttu Michael C. Hall) tulee ampuneeksi murtovarkaan. Napakymppi suoraan otsaan tuo Richardille sankarillisen sädekehän paikallisten silmissä, ja poliisikin on tyytyväinen koska murtautuja osoittautuu etsintäkuulutetuksi taparikolliseksi, jonka tappaminen vain hyödyttää yhteisöä. Case closed, ja poliisin mukaan paskan voi nyt kuopata.
Ainoat, jotka eivät ole tyytyväisiä, ovat Richard ja tapetun murtautujan isä, vankilasta juuri parahiksi vapautunut Russel (Sam Shepard), joka alkaa vainota Richardia ja tämän perhettä. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Russel olisi vankilasta vapautunut vanhentunut versio hyytävästä Max Codysta, joka piinasi ydinperhettä Cape Fear -elokuvissa 1962 ja 1991. Sam Shepardin olemuksessa on kuitenkin jotain niin humaania, että tätä olisi vaikea sovittaa Robert Mitchumin tai Robert De Niron kaltaisten sosiopaattiroolien taitajien saappaisiin.
Koko kuviossa on jotain pahasti pielessä, ja Teksasin tukahduttavan kuuman helteen alta alkavat paljastua kylmät ja laskelmoidut valheet ja salaisuudet. Hätiin kutsutaan karikatyyrinen syvän etelän yksityisetsivähahmo Jim Bob, jota vanha kunnon Don Johnson esittää pettämättömällä charmillaan.
Juonikuvioita sen enempää paljastamatta voi todeta, että Cold in July on amerikkalaisen rikoselokuvan perinteitä kunnioittava kovaksikeitetty trilleri Teksasin ja syvän etelän maustein ryyditettynä. Elokuvaa voisi kuvailla vaikkapa sanoilla Texas noir, vaikkakin klassinen femme fatale puuttuu kuvioista. Cold in July on miehisten miesten väkivaltainen välienselvittely ja osittain myös buddy-elokuva. Valheiden ja juonien verkko kiristyy ja päähenkilöt kulkevat kuin hypnoosissa kohti väistämätöntä loppua, olkoon se sitten millainen tahansa.
Joe R. Lansdalen kirjaan perustuva Cold in July muistuttaa läpeensä tyylikkäällä ja tyylitellyllä visuaalisella ilmeellään1980-luvun vhs-estetiikan ja konstailemattoman televisioelokuvan ajoista. Ohjaaja Jim Mickle on myöntänyt ihailevansa esimerkiksi John Carpenterin elokuvia. Tämä näkyy ja kuuluu lopputuloksessa, sillä myös soundtrack tuo paikoin mieleen Carpenterin elokuville ominaiset jännitystä nostattavat sävelkulut. Mickle ei sentään itse sävellä kuten Carpenter, mutta muuten miehen meriittilistalta löytyvät liki kaikki elokuvan tekemiseen liittyvät hommat. Mickle on selkeästi auteur, tekijämies, josta kuullaan varmasti vielä paljon tulevaisuudessa. Aiemmin mies on ohjannut muun muassa nyrjähtäneen ja varsin onnistuneen perhedraaman We Are What We Are (2013).
Cold in July ei ole vielä mestariteos, mutta ainekset sellaiseen ovat oraalla jo tässäkin työssä. Elokuva käyttää jälleen kerran tavallisen amerikkalaisen pikkukaupungin kiiltävää fasadia hyväkseen paljastaessaan pikkusievän ja poroporvarillisen pinnan alla muhivat intohimot ja eläimelliset vaistot sekä yhteiskunnan läpikotaisen väkivaltaisuuden. Arjen banaalius iskee Richardia lekalla päähän vaimon valittaessa uuden sohvan kuosista, kun entinen sohva makaa ihmisen verestä tahrautuneena takapihalla. Richard alkaa ihmetellä onko hän ainoa, jonka mielestä ei ole hieno juttu ampua ihmistä hengiltä, ja tulee näin sohaisseeksi muurahaispesään. Michael C. Hall tekee hienon ja lakonisen roolisuorituksen jokamiehenä, joka löytää tappajan sisältään.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta