Yhdet häät ja kolme anoppia valkokangas

Yhdet häät ja kolme anoppia yrittää etsiä uutta näkökulmaa kesän pakolliselle hääteemaiselle elokuvalle. Tällä kertaa tarinan keskiössä ei olekaan morsian ystävineen ja hääjärjestelyineen, vaan tarina kertoo sulhasesta ja hänen kolmesta äidistään. Ranskalais-sveitsiläiseen elokuvaan Mon frère se marie (2006) pohjautuva komedia nostaa suurten juhlien ja perhesuhteiden stressaavan yhdistelmän häätarinan ytimeen. Taustalla vaikuttavan alkuperäisteoksen farssimaisia elementtejä on kuitenkin siistitty amerikkalaisempaan makuun ja epätasapaino romanttisen komedian sekä farssin välillä on läsnä kautta elokuvan.

Alejandro (Ben Barnes) on menossa naimisiin rakastamansa tytön (Amanda Seyfried) kanssa. Täydellisiä häitä varjostavat ainoastaan sotkuiset perhesuhteet. Pojan ottovanhemmat (Robert De Niro ja Diane Keaton) ovat eronneet vuosia aikaisemmin, mikä vaikuttaa yhä koko perheen dynamiikkaan. Alejandron biologinen äiti (Patricia Rae) on kuitenkin tulossa poikansa häihin Kolumbiasta ja hartaana katolilaisena hän ei hyväksy avioeroa. Don ja Ellie suostuvat siis vastahakoisesti esittämään viikonlopun avioparia, mikä ei ilahduta Donin uutta naisystävää (Susan Sarandon).

Elokuvan asetelma muistuttaa kovasti myös ranskalaiskäännöksestä alkunsa saanutta Lainahöyhenissä (1996) -elokuvaa, jossa morsiamen isän piti piilotella poikaystäväänsä sulhasen vanhoillisilta vanhemmilta. Vaikka elokuva ei mikään klassikko olekaan, on Lainahöyhenissä kuitenkin valovuosia Yhdet häät ja kolme anoppia -elokuvan yläpuolella, koska se osasi ja uskalsi tarttua tekstin luonnollisiin farssin aineksiin. Yhdet häät ja kolme anoppia painottaa vakavampia sävyjä ja hahmojen mukavuutta hillitympien romanttisten komedioiden tapaan. Maailmoja syleilevää ajatusta rakkauden moninaisuudesta tuputetaan alleviivaavan näkyvästi alas katsojien kurkusta ja henkilöhahmojen välisiä ongelmia vähätellään niin, että ne kuihtuvat kasaan komedian kustannuksella.

Ranskalainen farssi on hyvin omalaatuinen genre, jonka muuntaminen amerikkalaisen viihdeteollisuuden malliin on erittäin vaikeaa työtä. Farssien hahmot ovat usein aidosti epämiellyttäviä ja ärsyttäviä, mutta jotenkin niiden kuoren sisältä löytyy samaistuttavia hahmoja ja lämmintä myötätuntoa. Vakavillekin asioille voidaan nauraa ja sympatia pitää ansaita. Yhdet häät ja kolme anoppia kaunistelee hahmojaan alusta pitäen, eikä mitään koomista ristiriitaa pääse syntymään. Ainoastaan morsiamen vanhemmat rasistisine huomautuksineen nousevat aidosti inhottaviksi sivuhahmoiksi.

Oudon vireen elokuvalle antaa myös sen rasismiin suhtautuminen. Brittiläisen Ben Barnesin valinta latino Alejandroksi olisi voinut mennä läpi elokuvassa, jos se ei olisi nostanut erityiseksi ongelmaksi miehen etnistä perimää. Morsiamen vanhemmat eivät suostu edes näyttäytymään sulhasen kolumbialaisäidin kanssa, koska pelkäävät menettävänsä rikkaat ystävänsä. Lisäksi miehen ulkonäköön ja geeniperimään viitataan useaan otteeseen. Antirastista sanomaa julistetaan, mutta elokuva itse ei toimi omien sanojensa mukaisesti. Jatkuva viittaaminen rasismiin saa oudon ristiriidan vain korostumaan entisestään.

Yhdet häät ja kolme anoppia on kokoelma outoja ratkaisuja niin ohjaajan kuin käsikirjoituksenkin puolesta. Elokuvaa värittää sen totaalinen epätasapainoisuus ja tunnelman katkonaisuus. Se ei ole mautonta kesäviihdettä, jonka unohtaa helposti, vaan kitkerät jälkimaut säilyvät muistissa yllättävän kauan.