Olimme sotilaita valkokangas

Vietnamin sodasta kertovia elokuvia tuotetaan edelleen tasaiseen tahtiin, vaikka lajityypin osalta 1970- ja 80-luvun kaltaiset kultaiset vuodet ovat jo pitkään olleet taakse jäänyttä elämää. Braveheartin käsikirjoittajana tunnetun Randall Wallacen ohjaama Olimme sotilaita sijoittuu tällä kertaa Yhdysvalloille hyvin kalliiksi käyneen sotaseikkailun alkumetreille.

Vuonna 1965 Vietnamin sota oli käännekohdassaan. Etelä-Vietnam oli ajautunut sotilaallisen luhistumisen partaalle ja amerikkalaisten joukkojen määrää alueella lisättiin rajusti. Olimme sotilaita kertoo marraskuussa 1965 käydystä pohjoisvietnamilaisten ja amerikkalaisten ensimmäisestä täysimittaisesta yhteenotosta. Monipäiväisestä taistelusta amerikkalaiset selvisivät näennäisesti voittajina lähinnä massiivisen tulivoimansa ansiosta. Taistelu vaikutti joka tapauksessa keskeisesti konfliktin osapuolten myöhemmin omaksumiin taistelutaktiikoihin. Olimme sotilaita kuvaa yhteenottoa yksityiskohtaisesti. Käsikirjoitus perustuukin kahden paikalla olleen amerikkalaissotilaan kirjoittamaan tarinaan.

Valitettavasti lähtökohdiltaan ihan perustellun elokuvan yllä leijuu The Patriot -rainan paatoksellisuus. Mel Gibsonin näyttelemä eversti Hal Moore kuvataan lähinnä pyhän hengen voimalla uurastavaksi soturiksi, jolla on perhearvot kohdallaan. Muita selvästi erottuvia sankarihahmoja ei tunnu oikein löytyvän, kun tuttuun tapaan yksilöt hukkuvat jälleen kollektiivisena taistelevaan armeijaan. Amerikkalaisisänmaallinen uho jää elokuvassa sentään pääosin alkupuolelle. Uskonnollisena miehenä Hal Mooren osoitetaan myös ajattelevan vihollisiaan, vaikka samaan hengen vetoon pyytääkin yläkerralta apua heidän pommittamisekseen kivikaudelle. Tämä on myös hyvä esimerkki elokuvan ala-arvoisesta huulen heitosta.

Vietnamilaisten näkökulma otetaan tarinassa jossain määrin huomioon, mutta ainoastaan vihollispuolen komentaja näyttäytyy edes jossain määrin toimivana ja ajattelevana yksilönä. Loput tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän tasaisena nakuttavan sotakoneiston tykinruokaa. Konfliktia verrataan Yhdysvaltojen 1800-luvun intiaanisotiin, jossa Hal Mooren oma ratsuväkiyksikkö koki kovan kohtalon Custerin johdolla Little Big Hornissa. Tempulla yritetään myös valottaa vastapuolen käsityksiä sodasta, mutta vertailu toimii vähän kömpelösti. Muutenkin elokuvassa yritetään toistuvasta osoitella kuinka Hal Moore yrittää komentajana estää historiallisen tilanteen toistumisen. Tosin tällä kertaa sotilaiden osoitetaan olevan "yhtä heimoa" ja taistelevan selkä selkää vasten kuin velikullat ikään.

Itse taistelukohtaukset ovat näille elokuville tyypilliseen tapaan todella ammattitaitoisesti tehtyjä. Äänimaailma on kohdallaan, kun jytinää ja tutinaa riittää siihen malliin että korvat puutuvat. Tehosteista yksi erikoisimpia on kameralinssiin lentävät veripisarat, jolla on ilmeisesti pyritty lisäämään vaikutelmaa katsojan mukana olosta. Yllättävää kyllä joissain kohtauksissa myös näytetään mitä kauniina tulikukkaisina palavat napalm-roiskeet todella saavat aikaan osuessaan ihmiskehoon. Käristyvän lihan sihinä saa pahoja värinöitä aikaan.

Yhtäläisyyksiä elokuvalla on moneenkin suuntaan, mutta eniten mieleen tulee Isku Mogadishuun, jonka tehokkuus niin ikään lepäsi realistiselta vaikuttavan ja puuduttavan taisteluvyörytyksen varassa. Omalla tavallaan Olimme sotilaita tarjoaa hyvän kuvan siitä, kuinka tavalliset sotilaat ymmärsivät ja kokivat sodan. Toisaalta edes hyvätkään taistelukohtaukset eivät millään nosta tätä elokuvaa lajityyppinsä parhaimmistoon.