We Are Your Friends valkokangas

Taantuma on ajanut Hollywoodin tuottamaan nuortenelokuvia, joissa aikamme haasteiksi luettaviin talouskeinottelun ja globaalin ylirajaisuuden kaltaisiin abstraktioihin vastataan konservatiivisilla tarinoilla ja roolimalleilla. We Are Your Friends (2015) on tässä yhteydessä johdonmukainen jatke Magic Miken (2012) markkinalogiikalle ja ulkoiselle estetiikalle. Molemissa sinnikkäät yksilöt marssivat koreasti kohti amerikkalaista unelmaa, sen mytologista pohjaa juuri haastamatta.

Erityisesti We Are Your Friends karttaa vaadittavaa realismia, josta elokuvan trendikkäät musiikkinumerotkin olisivat lisävoimaa ammentaneet. Ohjaaja Max Joseph luottaa liikaa kuluneisiin käänteisiin ja entisen teinitähti Zac Efronin seurailuun, jotta voisi sinänsä mallikkaan kasvutarinansa kertoa virkistävästi.

Elokuvassa neljä ystävystä kiertää eteläisen Kalifornian yöelämää naisia narraten ja verkostojaan rakentaen. Säihkeen ja loiston reunamilta ponnistavalle porukalle toivo pääsystä parempiin piireihin kulminoituu kunnianhimoisen Colen (Efron) urasuunnitelmissa. Lupaava DJ on valinnut vapauden välikappaleekseen musiikin, mutta huomaa pian, ettei sillä sosiekonomiseen nousuun niin vain kohotakaan. Kun oppi-isä sitten löytyy, seuraa mukana myös häiriötekijöitä, ja valintoja on tehtävä rakkauden, unelmien ja ystävyyden välillä.

Pahimmillaan We Are Your Friends on infantiiliä ja loppuunkaluttua elämäntapaelokuvaa kalifornismista sekä sille ominaisista kuvaamisen keinoista. Sellaisesta päihtyvälle on taas kerran tarjolla pitkä piikki teknistä manipulaatiota – etevää leikkausta, valoa, värejä ja kauniita ihmisiä. Musiikki soi seksikkäästi ja kirjavat animaatiot maalaavat bilekohtaukset kutsuviksi.

Kesyn psykedelian ja musiikkivideorytmin alta paljastuu kuitenkin löysä ja näkemyksetön elokuva. Sen vahvistavat jo vastaesimerkitkin: Harmony Korine jalosti samoista aineksista ironisen kulttityönsä Spring Breakersin (2012) ja Gaspar Noé löysi sieltä ihmisyyden Enter the Voidissa (2009).

Saivartelun uhallakin on sorruttava kaukovertauksiin, sillä Josephin teineille suunnattu täsmätuote on arveluttava juuri ulkokultaisuutensa eikä niinkään keskinkertaisen tarinansa vuoksi. Pintaliito, glamour ja arjen kurjuus välittyvät kaikki saman visuaalisen normiston läpi. Se ei tule haastetuksi, jos kamera näyttää paljon muttei kerro mitään.

Sisältö lupaa ajoittain hyvää. Elokuvan sivujuonteena toimiva petollinen kiinteistökauppa raottaa yhdellä kohtauksellaankin enemmän amerikkalaisen yhteiskunnan kääntöpuolesta kuin bileitä seuraavat krapulat tai kaveruuden katkaisevat uravalinnat. Tärkeä aikalaiskritiikki vajoaa kuitenkin harmillisesti geneerisen pinnan alle.

Todellista kasvua tai kehitystä ei elokuvan poseeraavissa pyrkyreissä juuri tapaa. Lopussa päähenkilö kylläkin saapuu tragedian kastamana nuoruutensa rajoille ja samalla perimmäisten kysymysten äärelle. Niiden myötä elokuva nostaa hetkeksi arvoaan, vain sortuakseen lopulta helppoihin vastauksiin ja kuluneisiin ratkaisuihin.