Tytöt – pidetään pallo! valkokangas

Tärkeintä nuorten joukkueurheilussa ei ole tulevaisuudessa siintävä ammattiura, vaan mitä elämäntaitoja he oppivat harrastuksestaan. Joukkueena toimiminen, pelinaaman säilyttäminen ja usko omiin kykyihin ovat kaikki asioita, jotka auttavat oman tien kyntämisessä kentän ulkopuolellakin. Tytöt – pidetään pallo! on dokumentti oman paikan puolustamisesta, oli se sitten pelikentällä tai sen ulkopuolella.

Kymmenvuotiaiden islantilaistyttöjen koripallojoukkueen valmentajan Brynjar Karl Sigurðssonin otteet joukkueen ruorissa ovat kansallisella tasolla ennennäkemättömät. Suoraan kritiikkiin uskova valmentaja haluaa, että hänen pelaajansa ovat vahvoja ja kunnianhimoisia. Heidän pelityylinsä tuokin loistavia tuloksia, mutta vaikka yritys on kova, tytöt eivät pääse kilpailemaan kansallisella tasolla poikia vastaan.

Dokumentti pureutuu kiinnostavasti niihin seksistisiin rakenteisiin, joilla ylläpidetään vanhoja uskomuksia tytöistä ja pojista. Tyttöjen ei kuulu pelata aggressiivisesti ja poikien miehisyyttä pitää suojella mahdollisilta kolhuilta, joita tytöille häviäminen voisi aiheuttaa. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan tule pelaajilta, sillä heille harjoittelu yhdessä on tuttua. Vanhemmat ja urheiluseurat näkevät kuitenkin toiveet esiteinien urheilukenttien tasa-arvoistamisesta kapinointina vanhoja arvoja vastaan. Nuoret pelaajanalut saavatkin kokea kovaa kritiikkiä.

Dokumentin keskushahmoksi nouseva valmentaja Sigurðsson kohtaa kuitenkin vastarintaa myös niiltä vanhemmilta, jotka kunnioittavat hänen tasa-arvotaisteluaan. Valmentajan suorasanainen kritiikki nuoria pelaajia kohtaan saa monet vanhemmat kavahtamaan. Stressaantuneille tytöille huutaminen tai heitä konflikteihin yllyttäminen aiheuttaa myös katoa joukkueessa. Tässä kohtaa onkin dokumentin musta piste. Se ei edes yritä kyseenalaistaa harventuneen pelaajakunnan syitä, vaan niputtaa kaikki Sigurðssonin metodit samaan kimppuun. Vaikka valmentamistyyliin kuuluu avoin keskustelu käytetyistä metodeista, niin hänen ehdottomuutensa on vankkumaton ja vanhempien mielipiteillä ei juuri ole merkitystä.

Reilun tunnin pituisessa dokumentissa on paljon sisältöä. Sankarivalmentaja, taistelu tasa-arvosta ja tyttöjen omat tarinat olisivat tarvinneet enemmän aikaa hengittää – tai vaihtoehtoisesti reilua karsimista.

Nyt lopputulos on hieman liian mustavalkoinen, ja kun toteutus ei ole erityisen elokuvallinen, se tekee tarinasta turhankin tasapaksun. Tytöt – pidetään pallo! on parhaimmillaan, kun tytöt itse kertovat, mitä kurinalainen pelaaminen heille on tarjonnut. Valokeilan olisi toivonut pysyvän tiukemmin omia arvojaan puolustavissa pelaajissa.