The Crazies valkokangas

Kaikki saastuneet tuhotaan (The Crazies, 1973) oli George R. Romeron seuraava kauhuohjaus Elävien kuolleiden yön (1969) jälkeen. Elävien kuolleiden yö on yksi modernin kauhun merkkipaaluja, mutta sen seuraaja ei ole onnistunut elokuva. Asetelma pikkukylään vahingossa levinneestä bioaseesta ja armeijan toiminnasta sen jälkeen on herkullinen. Elokuvassa on monia hyviä ideoita, joiden avulla tapahtumat rinnastetaan Vietnamin sotaan. Mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta elokuvaa katsoessa meinaa nukahtaa. Kohteliaasti sanottuna Romeron kerronta ei ole kovin keskittynyttä.

Kehnosta on varaa parantaa, joten uusioversio ei tunnu turhalta. Breck Eisnerin ohjaama The Crazies onkin alkuperäistä parempi ja kelpo genreleffa. Asetelma on sama. Vahingossa pikkukylän juomaveteen päässyt bioase tekee ihmisistä pikkuhiljaa raivohulluja ja armeija hyökkää kylään tilanteen rauhoittamiseksi. Romeron versiossa tapahtumia seurattiin sekä armeijan että tietyn selviytyjäjoukon näkökulmasta. Lopputulos ei ollut jäntevä. Uudessa versiossa keskitytään lähestulkoon pelkästään kylän sheriffin (Timothy Olyphant), tämän tyttöystävän (Radha Mitchell) sekä apulaissheriffin (Joe Anderson) toimintaan niin raivohulluja kuin armeijaa vastaan.

Tarinassa ei ole yllätyksiä, mutta ei myöskään rimanalituksia. Lukuisista zombi- ja muista kauhuelokuvista tuttuja skenaarioita pyöritellään tehokkaasti: mietitään kehen voi luottaa ja keitä ne todelliset hirviöt ovatkaan, ja sitten elokuva loppuu. Enempää ei tarvitse tämäntapaiselta elokuvalta vaatia, eikä The Crazies kaikkein kuluneimpia uria tallaa. Muun muassa armeijan asettaminen terveitä siviileitä vastaan vie elokuvaa kauemmaksi monista zombi-elokuvista. Vietnamin sodasta on aikaa jo vuosikymmeniä, joten sen sijasta luodaan mielleyhtymiä terrorismin vastaiseen sotaan. Kovin syvällistä kommentaaria ei tarjoilla, vaan annetaan eri tilanteiden puhua puolestaan. Tämäntapaisessa elokuvassa luultavasti hyvä ratkaisu.

Verta vuodatetaan paljon, mutta pelkkään suolisambaan ei luoteta. Toiminnan lisäksi elokuvassa on paljon hyvin rakennettuja jännityskohtauksia, ja pienilukuisen hahmokaartin ryhmädynamiikkaa hyödynnetään huolella. Deadwoodista tutun Olyphantin kaltaiset laatunäyttelijät pitävät huolen siitä, että sinänsä pinnallisiksi jäävien hahmojen kohtalot kiinnostavat. Kauhuelokuvien uusioversioiden joukossa The Crazies pärjää siis oikein hyvin – se nappaa alkuperäisen hyvät ideat ja korvaa huonot uusilla jutuilla.