Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sota valkokangas

J.R.R. Tolkienin (1892–1973) mittava kirjallinen perintö on saanut vuosikymmenten mittaan monenlaisia muotoja ja tulkintoja. Parhaimmillaan eri sovitukset ovat olleet sydämellä tehtyjä ja Tolkienin ydinajatukset tavoittavia kuten kotimainen Timo Torikan ohjaama Hobitit-televisiosarja (1993). Eeppisimmillään ne ovat olleet seikkailufantasiaelokuvien historiaa mullistavia kuten yhteen putkeen kuvattu Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta (2001–2003), joka käytännön syistä jaettiin kolmeen osaan, aivan kuten aikoinaan Tolkienin kirjakin painettiin kolmessa osassa.

Kehnoimmillaan Tolkien-sovitukset ovat olleet ison rahan huonoa fanifiktiota kuten Amazonin TSH: Mahtisormukset-televisiosarja (2022–), joka on ollut Tolkienin ahneelle perikunnalle lupa painaa rahaa välittämättä hevon vi… kukkua Tolkienin legendariumin tapahtumista, hahmoista tai teemoista. Show’n vetäjien ylimielisille kuvitelmille Tolkienia parempien tarinoiden kirjoittamisesta on vetänyt vertoja vain heidän arroganssinsa sekä kyvyttömyytensä sisäistää yhtään, mistä Tolkienin maailmassa on kyse.

Peter Jackson muutteli ja karsi myös tietyiltä osin Tolkienin tekstiä, mutta suurtaistelutaipumuksistaan huolimatta Jackson käsikirjoittajakollegoineen kuitenkin ymmärsi mistä tarinassa on kyse ja mitkä ovat sen syvemmät aihiot. Jacksonkin kadotti osittain fokuksensa Hobitti-trilogiassa (2012–2014) joka alkoi hyvin, mutta jota ei olisi koskaan pitänyt venyttää kolmeksi elokuvaksi. Lopputulos ei ollut suoranaisesti huono, mutta vanhaa Bilbo Reppulia lainaten se tuntui ohuelta ja venytetyltä.

Kymmenen vuoden paussin jälkeen Jackson palaa jälleen Keski-Maahan, tällä kertaa tuottajan roolissa yhdessä puolisonsa Fran Walshin kanssa. Anime-elokuva Taru sormusten herrasta: Rohirrimin sodan yhtenä käsikirjoittajana on Philippa Boyens, joten koko alkuperäiskolmikko on siltä osin koossa.

Kenji Kamiyaman ohjaus on visuaalisesti jotain uutta, mitä ei ole ennen nähty Tolkien-sovituksissa. Päähenkilöiden japanilainen anime-ulkomuoto vaatii hetken tottumista, mutta silmä tottuu nopeasti, varsinkin kun elokuvan visuaalinen toteutus on kauttaaltaan laadukasta ja erityisesti perinteisemmin animoiduilta taustoiltaan hyvin linjassa aiempien New Line Cineman Tolkien-elokuvien kanssa. Ei ihme sinänsä, sillä elokuvista tutut Tolkien-mestarikuvittajat Alan Lee ja John Howe ovat antaneet panoksensa myös Rohirrimin sodan ulkoasun suunnitteluun.

Tarinan päärunko on toteutettu Tolkienin kirjoittamia päätapahtumia ja hahmojen vaiheita noudattamalla ja kunnioittamalla. Kun runko on kunnossa, on helppo mahduttaa tarvittavaa tilaa uusille hahmoille eikä lopputulos silloin sodi Tolkienin tarinoita tai maailmaa vastaan. Näin Tolkien-sovitukset tulisikin tehdä, ja ylipäätään kirjojen sovitukset.

Taru Sormusten Herrasta sisälsi mittavan taistelun Helmin syvänteessä Rohanin kuninkaan joukkojen ollessa siellä pinteessä. Rohirrimin sota kertoo, mistä syvänne sai nimensä. Pääosassa on Heraksi nimetty kuninkaantytär (Gaia Wise), jolla ei Tolkienin teksteissä ollut alun perin nimeä, mutta kyseinen hahmo oli olemassa. Heran seikkailut ovat hänen omiaan, mutta ne ovat täysin linjassa Keski-Maan tapahtumien ja erityisesti hänen isänsä, kuningas Helm Vasarakouran (Brian Cox) vaiheiden kanssa.

Väkivahva, kovakourainen ja testosteronista rakennettu Helm Vasarakoura hallitsi Rohania vajaat parisataa vuotta ennen TSH:n tapahtumia. Helmin hahmon kirjallinen esikuva nojautui vahvasti tarujen Beowulfiin, jonka asiantuntija Tolkien oli. Ääninäyttelyn osalta roolitus on täydellinen, sillä ehkä vain Ray Winstone olisi voinut Coxin saappaat täyttää.

Helm oli karu isäntä, joka ei arvostanut kun korskea lordi Freca tuli pyytämään Helmin tyttären kättä pojalleen Wolfille (Luke Pasqualino). Helm vetäisi Frecaa turpaan sillä seurauksella, että Frecalta lähti yhdellä iskulla henki. Tästä suivaantuneena Wolf kokosi mustanmaalaisten armeijan eteläisillä palkkasotureilla varustettuna ja aloitti valloitussodan. Se eteni Helmin kannalta ikävästi ja Rohanin kansa joutui piiritetyksi Ämyrilinnaan ja sen syvänteisiin. Alkoi pitkä ja piinallinen talvi.

Tarinan rohirrimin sodasta sekä kuninkaantytär Heran edesottamuksista kertoo TSH:sta tuttu soturiprinsessa Eowyn (Miranda Otto). Kertojaääni elokuvissa on aina kaksiteräinen miekka, ja usein kertojan ääni on tarpeeton kuvan kertoessa tapahtumat. Toisinaan kertoja tuo kuitenkin lisäarvoa. Tällä kertaa vaaka kallistuu jälkimmäiseen. Kertojanääntä käytetään säästeliäästi, lähinnä kuvaamaan pidempien ajanjaksojen vaihtumisen. Helmin, Heran ja heidän kansansa vaiheet ovat kuin takkatulen ääressä kerrottua, jo menneiden aikojen legendaa, jota Eowyn kertoo eteenpäin, kenties omille lapsilleen.

Rohirrimin sota kertoo itsellisen tarinan, joka muutamasta lipsahduksesta huolimatta malttaa pitää fokuksensa ja keskittyä tarinansa ytimeen eli rohirrimin sotaan mustainmaalaisia kohtaan sekä Heran vaiheisiin kansansa tukena. Teos käsittelee vahvasti pakkomielteisyyden ja vääränlaisen ylpeyden teemoja. Helm voi olla mahtava soturi, mutta hän on surkea kuningas, joka saattaa kansansa ahdinkoon oman asenteensa vuoksi. Wolf puolestaan ei kykene päästämään irti kostonhimostaan edes silloin, kun hänen oma kansansa kärsii turhassa piirityksessä.

Kokonaisuus on kompakti ja viihdyttävä, visuaalisesti sopivan erilainen mutta tarinallisesti Keski-Maan historialle uskollinen tulkinta, joka palauttaa uskoa siihen, että isolle kankaalle voidaan tehdä tiivistä, toimivaa kerrontaa Tolkienin maailmasta. Trimmattavaa olisi ollut lähinnä kohtauksessa, johon on ympätty örkkien cameo-rooli. Örkit etsivät taistelukentältä sormuksia ja jupisevat, että niitä on käsky lähettää tutkittavaksi Mordoriin. Örkkien touhut ovat virheellisiä, sillä Keski-Maan Kolmannen Ajan vuonna 2758 Mordor oli tyhjä ja Sauron piileskeli Synkmetsässä Dol Guldurin linnoituksessa. Suursormuskin oli tiukasti Andy Serkisin taskussa.